Villa Rulludd

Rullaniementie 15, 02260 Espoo
 
Juhlatila meren rannalla Espoossa.

Juhlatila Villa Rulludd sijaitsee Merellisessä Espoossa 20min ajomatkan päässä Helsingin keskustasta.

1800-luvulla rakennettu huvila, kaunis pihapiiri, meri ja luonto luovat upeat puitteet erilaisille tapahtumille.

1800-luvulla rakennetun Villa Rulluddin yhteydessä toimii myös huvilamuseo. Museo ja Villan kahvila ovat avoinna joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 11-15. Tarvittaessa Hurman asiakkaille voidaan järjestää tapahtuman yhteyteen myös museon esittely.

Villa Rulludd on ensiluokkainen paikka esimerkiksi seuraaville tapahtumille:

Häät, kickoffit, kesäjuhlat, pikkujoulut, kokoukset, strategiapäivät, virkistyspäivät, syntymäpäivät, muistotilaisuudet, valmistujaiset, edustustilaisuudet, karonkat, jne.

Villalla on hyvin pysäköintitilaa ja paikalle pääsee myös julkisella liikenteellä.

Villan omaan laituriin on myös mahdollista saapua veneellä. Villan toisessa piharakennuksessa on sauna ja lisäksi Villan pihalle on mahdollista saada saunavaunu ja palju.

Villa Rulludd ei ole anniskelualuetta, joten yksityistilaisuuksiin saatte tuoda omat juomat. Laadukkaat ruoat tulevat Villan yhteistyökumppaneilta.

Huvila sijaitsee Espoon rannikolla kauniilla niemellä.

“Villa Rulludd on harvinaisen hyvin säilynyt esimerkki koko Uudenmaan rannikon varhaisesta huvila- arkkitehtuurista. Huvilan rakennutti tunnettu valtiopäivä-, liike-, pappis- ja koulumies Alfred Kihlman vuonna 1873.”

Villa Rulluddissa on järjestetty jopa 120hlö kesäjuhlia. Ihanteellisin Villa lienee 50-100hlö juhlille. Villan pihalle on mahdollista saada myös tapahtumateltta.

Tervetuloa tutustumaan Villaan ja keskustelemaan tapahtumanne yksityiskohdista tarkemminkin.

Villa Rulluddin uudeksi juhlapalveluksi on tulossa Hurma Tuotanto Oy.

Villan esittelyt uusille asiakkaille on tarkoitus aloittaa joulukuussa 2019 ja ensimmäiset tapahtumat saadaan huhtikuulle 2020.

Kuvia Villalta on vielä melko vähän käytössä. Sisäkuvia pyritään saamaan pian. Instagramista löytyy vanhoja kuvia #villarulludd
Seisten:
150
Istuen:
120
Omat juomat:
Kyllä
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
624 €
Hinta / tunti:
312 €
Myyntitakuu:
-
Osoite: Rullaniementie 15, 02260 Espoo
  • Kapasiteetti seisten
    150
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    120
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Suurimpaan yhtenäiseen tilaan mahtuu istuvaan tilaisuuteen noin 60hlö. Seuraavaksi suurimpaan tilaan noin 30hlö. Villalla on lisäksi useita pienempiä huoneita jotka voivat soveltua yritystilaisuuksissa esimerkiksi pienryhmätyöskentelyyn tms.

Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla A-oikeudet
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
  • Astiasto
Tekniikka
  • Wi-Fi
  • Videotykki tai vastaava
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Kevyt äänentoisto
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Mikrofoni
  • Videokonferenssivälineet
  • Tulostin
Tilaan kuuluu
  • Kattotila
  • Terassi
  • Uima-allas
  • Esiintymislava
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Piha
  • Palju / poreallas
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
  • Musiikki kovalla OK
  • Esteetön tila
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Kokki- / drinkkikoulu
  • Laser- / värikuulasota
  • Ulkoilu
  • Uinti
  • Veneily
Tilatyypit
  • Saunatila
  • Kartano / Huvila

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Hurma Tuotanto tekee tapahtumien järjestämisestä helppoa. Tarvittaessa saatte Hurmalta kaiken avaimet käteen -mallilla.

Lisätietoa aktiviteeteista:

Rullaniemen kaunis merellinen luonto luo upeat puitteet erilaisille aktiviteeteille. Villan pihalla on myös pienempi talo joka voi toimia erilaisten aktiviteettien tukikohtana. Lisäksi toisessa piharakennuksessa on sauna. Sauna on varustukseltaan tasoa "mökkisauna" (ei juoksevaa vettä). Pihalle on mahdollista saada myös saunavaunu ja palju. Villan omalta laiturilta pääsee uimaan ja laituriin on mahdollista tulla myös veneellä. Villa tarjoaa hyvät puitteet erillaisille merellisislle aktiviteeteille.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • 312 €
    Hinta / tunti alk.
  • 624 €
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Arkipäivisin virka-aikaan vuokrat ovat edullisempia. Tässä esitellyt alk. hinnat ovat arkipäivien hintoja. Illat ja viikonloput ovat kalliimpia. Lisäksi mahdolliset arkipyhät saattavat vaikuttaa hinnoitteluun. Hurma Tuotannon nettisivuilta löytyy laskuri jolla voit arvioda tapahtumanne kustannusta nopeasti. Lisäksi Hurman sivuilta löytyy varauskalenteri ja verkkokauppa.

Häitä Villa Rullddissa

"Villa Rulluddilla ei ole ollut pitkään aikaan aktiivista toimintaa, lukuun ottamatta Villan yläkerrassa toimivaa Huvilamuseota.

Noin vuosikymmen sitten Villa Rulludd on ollut erittäin pidetty häiden vietto paikka. Hääfoorumeilta löytyy edelleen tilaa ylistävää keskustelua noilta ajoilta. Rulludd on ollut erittäin pidetty hääpaikka, eikä ihme, sillä upea historiallinen huvila ja vehreä merellinen luonto vain 20min matkan päässä Hki keskustasta luovat unelmien puitteet hääjuhlille. "

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
syyskuu 2020
ma
ti
ke
to
pe
la
su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Hurma Tuotanto Oy

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

×