Villa Rulludd

Rullaniementie 15, Espoo
120
seated
150
standing
own food not allowed
own alcohol allowed
Juhlatila meren rannalla Espoossa.

Juhlatila Villa Rulludd sijaitsee Merellisessä Espoossa 20min ajomatkan päässä Helsingin keskustasta.

1800-luvulla rakennettu huvila, kaunis pihapiiri, meri ja luonto luovat upeat puitteet erilaisille tapahtumille.

Teltat pihalla käytössä ilmaiseksi.

Jopa 120hlö sisälle istumaan.

1800-luvulla rakennetun Villa Rulluddin yhteydessä toimii myös huvilamuseo. Museo ja Villan kahvila ovat avoinna joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 11-15. Tarvittaessa Hurman asiakkaille voidaan järjestää tapahtuman yhteyteen myös museon esittely.

Villa Rulludd on ensiluokkainen paikka esimerkiksi seuraaville tapahtumille:

Häät, kickoffit, kesäjuhlat, pikkujoulut, kokoukset, strategiapäivät, virkistyspäivät, syntymäpäivät, muistotilaisuudet, valmistujaiset, edustustilaisuudet, karonkat, jne.

Villalla on hyvin pysäköintitilaa ja paikalle pääsee myös julkisella liikenteellä.

Villan omaan laituriin on myös mahdollista saapua veneellä. Villan toisessa piharakennuksessa on sauna ja lisäksi Villan pihalle on mahdollista saada saunavaunu ja palju.

Villa Rulludd ei ole anniskelualuetta, joten yksityistilaisuuksiin saatte tuoda omat juomat. Laadukkaat ruoat tulevat Villan yhteistyökumppaneilta.

Huvila sijaitsee Espoon rannikolla kauniilla niemellä.

“Villa Rulludd on harvinaisen hyvin säilynyt esimerkki koko Uudenmaan rannikon varhaisesta huvila- arkkitehtuurista. Huvilan rakennutti tunnettu valtiopäivä-, liike-, pappis- ja koulumies Alfred Kihlman vuonna 1873.”

Villa Rulluddissa on järjestetty jopa 120hlö kesäjuhlia. Ihanteellisin Villa lienee 50-100hlö juhlille. Villa takapihalla on 3x6m teltta joka kuuluu pakettiin. Etupihan isolle hiekkakentälle on mahdollista tilata lisähintaan 8x8m teltta.

Tervetuloa tutustumaan Villaan ja keskustelemaan tapahtumanne yksityiskohdista tarkemminkin.

TULE TUTUSTUMAAN TILAAN, SAAT -20% ALENNUSKOODIN KULTASEPÄNLIIKKEESEEN

Pricing

624 €
Daily rent fr.
78 €
Price / hour fr.
-
Minimum spend fr.
-
Price / person fr.

Additional information

Arkipäivisin virka-aikaan vuokrat ovat edullisempia. Tässä esitellyt alk. hinnat ovat arkipäivien hintoja. Illat ja viikonloput ovat kalliimpia. Lisäksi mahdolliset arkipyhät saattavat vaikuttaa hinnoitteluun. Hurma Tuotannon nettisivuilta löytyy laskuri jolla voit arvioda tapahtumanne kustannusta nopeasti. Lisäksi Hurman sivuilta löytyy varauskalenteri ja verkkokauppa.

Would you like more information or a customized offer?

Capacity

Capacity standing
150
Standing
Capacity seated
120
Seated
Capacity in classroom style
-
Classroom
Capacity in theater formation
-
Theater
Capacity with banquet tables
-
Banquet
Capacity with conference tables
-
Conference
Capacity in U shape
-
U shape
Floor area
-
Floor area

Suurimpaan yhtenäiseen tilaan mahtuu istuvaan tilaisuuteen max 70hlö. Seuraavaksi suurimpaan tilaan noin 30hlö. Villalla on lisäksi useita pienempiä huoneita jotka voivat soveltua yritystilaisuuksissa esimerkiksi pienryhmätyöskentelyyn tms.

Location

Rullaniementie 15, 02260 Espoo

Services and facilities

Food and drinks

  • Own alcohol allowed
  • Food from venue
  • Meeting catering

Technology

  • Projector or similar
  • Microphone
  • Professional sound system
  • Professional lighting system
  • Wi-Fi

In the venue

  • Terrace
  • Sauna
  • Garden
  • Dance floor
  • Loud music OK

Equipment

  • Dinnerware
  • Whiteboard / Flip chart

Event types

  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party

Venue type

  • Villa / Mansion
  • Terrace / Courtyard

Activities

  • Cooking / Cocktail lessons
  • Paintball / Laser tag
  • Outdoor activities
  • Swimming
  • Boating / Sailing

Additional information about services and facilities

Hurma Tuotanto tekee tapahtumien järjestämisestä helppoa. Tarvittaessa saatte Hurmalta kaiken avaimet käteen -mallilla.

Additional information about activities

Rullaniemen kaunis merellinen luonto luo upeat puitteet erilaisille aktiviteeteille. Villan pihalla on myös pienempi talo joka voi toimia erilaisten aktiviteettien tukikohtana. Lisäksi toisessa piharakennuksessa on sauna. Sauna on varustukseltaan tasoa "mökkisauna" (ei juoksevaa vettä). Pihalle on mahdollista saada myös saunavaunu ja palju. Villan omalta laiturilta pääsee uimaan ja laituriin on mahdollista tulla myös veneellä. Villa tarjoaa hyvät puitteet erillaisille merellisislle aktiviteeteille.

Stories of past events

Häitä Villa Rullddissa

Villa Rulluddilla ei ole ollut pitkään aikaan aktiivista toimintaa, lukuun ottamatta Villan yläkerrassa toimivaa Huvilamuseota.

Noin vuosikymmen sitten Villa Rulludd on ollut erittäin pidetty häiden vietto paikka. Hääfoorumeilta löytyy edelleen tilaa ylistävää keskustelua noilta ajoilta. Rulludd on ollut erittäin pidetty hääpaikka, eikä ihme, sillä upea historiallinen huvila ja vehreä merellinen luonto vain 20min matkan päässä Hki keskustasta luovat unelmien puitteet hääjuhlille.

Reviews

No reviews yet.

Are you interested in Villa Rulludd?

Contact the venue
Select event date
June 2025
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
Sun
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions (2024-10-06) and
Privacy Policy (2021-02-17).
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Hurma Tuotanto Oy
Over 100,000 events organised
Biggest selection in Finland
Best price, no service fees
×