Ravintola Torvi

Loviisankatu 8 , Lahti
80
istuen
130
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat ei sallittu
Legendaarinen Ravintola Torvi on perustettu 1966. Torvi sijaitsee Lahden keskustassa Loviisankadulla, juna- ja bussiyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Torvessa on tilaa jopa 130 henkilölle, mutta tila sopii hyvin myös pienemmille ryhmille.

Torveen astuessasi huomaat välittömästi saapuneesi hieman erilaiseen paikkaan. Ensimmäisenä mieleen jäävät katossa roikkuvat torvet ja basso, vessan käytävälle johdattelevat lattiaan asti ulottuvat rautakettingit ja tilan järkyttävät muovituolit. Torvet ovat osa ravintolan alkuperäistä sisustusta, basso puolestaan legenda Pitkä Lehtisen 40-vuotislahja ja ketjut vaan kuuluvat juttuun. Muovituolit ovat paras hankinta viime vuosisadalla, ne ovat palvelleet tarkoitustaan jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta.

Torvi tarjoaa yrityksille, kouluille ja yhteisöille erinomaiset puitteet järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia. Yksityistilaisuuden järjestäminen on helppoa, tarvittaessa suunnittelemme koko illan ohjelman toiveidenne mukaan; bändi, karaoke, dj, tietovisat, taidepaja. Teidän tarvitsee tuoda paikalle vain juhlaväki. Mahdollisuuksia on miljoonia, ja vain mielikuvitus on rajana.

Tilaa vuokrataan lähtökohtaisesti aukioloaikojen (yleensä perjantai - lauantai klo 18-04) ulkopuolella.

Hinnasto

300 €
Päivävuokra alk.
-
Hinta / tunti alk.
200 €
Myyntitakuu alk.
-
Hinta / henkilö alk.

Lisätietoa hinnoittelusta

Tilaisuudet hinnoitellaan myyntitakuu-periaatteella, jonka täyttyessä peritään vain tilavuokra 300 (+ alv). Tilavuokra sisältää talon tekniikan sekä teknikon, eritystarpeista sovittava erikseen. Myyntitakuu alkaen 200€ per tunti.

Lisätietoa peruutuksesta

Maksuton peruutus 3 viikkoa ennen tapahtumaa. Peruutusmaksu alle 3 viikkoa ennen tapahtumaa 150 euroa (+ alv).

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
130
Seisten
Kapasiteetti istuen
80
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
-
Pinta-ala

Sijainti

Loviisankatu 8 , 15100 Lahti

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Tilalla anniskelulupa
  • Kokous- / Kahvitarjoilu

Tekniikka

  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • Pro äänilaitteisto
  • Pro valaistustekniikka
  • CD / DVD -soitin
  • Wi-Fi

Tilaan kuuluu

  • Tanssilattia
  • Musiikki kovalla OK

Kalusto

  • Esiintymislava
  • Diskopallo :)

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Ravintola
  • Yökerho
  • Konserttisali
  • Biletila
  • Baari

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Ravintola Torvi?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Torvi & Tirra Ravintolat
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×