Legendaarinen Ravintola Torvi on perustettu 1966. Torvi sijaitsee Lahden keskustassa Loviisankadulla, juna- ja bussiyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Torvessa on tilaa jopa 130 henkilölle, mutta tila sopii hyvin myös pienemmille ryhmille.
Torveen astuessasi huomaat välittömästi saapuneesi hieman erilaiseen paikkaan. Ensimmäisenä mieleen jäävät katossa roikkuvat torvet ja basso, vessan käytävälle johdattelevat lattiaan asti ulottuvat rautakettingit ja tilan järkyttävät muovituolit. Torvet ovat osa ravintolan alkuperäistä sisustusta, basso puolestaan legenda Pitkä Lehtisen 40-vuotislahja ja ketjut vaan kuuluvat juttuun. Muovituolit ovat paras hankinta viime vuosisadalla, ne ovat palvelleet tarkoitustaan jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta.
Torvi tarjoaa yrityksille, kouluille ja yhteisöille erinomaiset puitteet järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia. Yksityistilaisuuden järjestäminen on helppoa, tarvittaessa suunnittelemme koko illan ohjelman toiveidenne mukaan; bändi, karaoke, dj, tietovisat, taidepaja. Teidän tarvitsee tuoda paikalle vain juhlaväki. Mahdollisuuksia on miljoonia, ja vain mielikuvitus on rajana.
Tilaa vuokrataan lähtökohtaisesti aukioloaikojen (yleensä perjantai - lauantai klo 18-04) ulkopuolella.