Ravintola Olkihattu

Säkäjärventie 204, 49900 Virolahti
 
Ravintola Olkihattu tarjoaa ruokaa tunteella, parhaista suomalaisista ja luonnonmukaisista raaka-aineista keskellä kaunista luontoa, maalaismaisemassa, entisessä navetassa, nykyisessä ravintolamiljöössä.

Historiamme ulottuu vuoteen 1953, kun Virolahdelle – Kymenlaaksoon – isovanhemmat rakensivat uuden navetan. Jo 18-vuotta toiminut ravintola laajenee nyt myös catering palveluihin.

Ravintola toimii tilausperiaatteella, sekä pieniin että isompiin tapahtumiin, juhliin ja kokouksiin. Ravintola kattaa tilaisuuksia aina 60 henkeen asti talviaikaan ja kesäjuhliin jopa 150 hengelle. Juhlat räätälöidään aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Ravintola Olkihatun ruokasali ja kabinetti ovat muunneltavissa tilaisuuksien mukaan. Heinäseipäillä koristeltu baari on tunnelmallinen illanvietto-tila, jossa voidaan järjestää tilaisuuteen sopivaa ohjelmaa. Takkahuoneessa voi rennosti nauttia juomista takkatulen roihutessa. Vanhaan siiloon rakennettuun saunaan mahtuu jopa 12 henkeä. Yläkerrassa oleva vintti on sopiva musiikkitapahtumiin tai isojen ryhmien ruokailuihin.

Kerro meille tilaisuudestasi ja järjestetään yhdessä unohtumaton päivä Olkihatussa.
Seisten:
150
Istuen:
150
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
50 €
Päivävuokra
500 €
Hinta / tunti:
85 €
Myyntitakuu:
-
Osoite: Säkäjärventie 204, 49900 Virolahti
  • Kapasiteetti seisten
    150
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    150
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai vastaava
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Pyyhkeet
  • Piano
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Muistiinpanovälineet
  • Esiintymislava
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Diskopallo :)
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Golf
  • Kokki- / drinkkikoulu
  • Ulkoilu
Tilatyypit
  • Juhlasali
  • Saunatila
  • Ravintola
  • Terassi / Piha
  • Baari

Lisätietoa aktiviteeteista:

Olkihatussa on mahdollista järjestää tapahtuman yhteyteen mm. viinimaisteluita, stand-up komiikkaa tai live musiikkia. Kysy lisää.

  • 50 €
    Hinta / henkilö alk.
  • 85 €
    Hinta / tunti alk.
  • 500 €
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Hinnoittelu alkaen 50€ / hlö. Kysy tarkempi tarjous juuri teidän tilaisuuteen.

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
helmikuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Tilausravintola Olkihattu

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×