Elämys: SKYDIVE HÄME / Laskuvarjohypyn alkeiskurssi

Lentotie 105, 17130 Asikkala
 
Skydive Hämeen laskuvarjohypyn alkeiskurssilla opit taidot ensimmäisille laskuvarjohypyillesi. Kurssilla käsitellään kaikki hypyn osa-alueet: tarvittavat varusteet, käyttäytyminen koneessa, uloshyppy, varjon avautuminen, ohjaaminen ja maahantulo.

Pakkolaukaisukurssilla ensimmäisessä hypyssä laskuvarjo aukeaa automaattisesti, ja hyppy suoritetaan 1000 metrin korkeudesta. Hypyn aikana käytössä on myös radiopuhelun, jonka kautta saa ohjeistusta muun muassa laskeutumiseen. Kolmen onnistuneen pakkolaukaisuhypyn jälkeen pääsee harjoittelemaan varjon itsenäistä avaamista.

Kolme päivää kestävä kurssi sisältää kaksi hyppyä: ensimmäisen pakkolaukaisuhypyn, ja oppilasuran viimeisen koehypyn, sekä HLU:n jäsenyyden vuoden loppuun saakka, ja kerhon varusteiden käyttö vuodeksi.

NOVA-kurssilla, eli nopeutetussa vapaalaskukoulutusessa, hypätään ensimmäiset hypyt jo 4000 metristä, ja vapaapudotusta tulee 45 sekunnin ajan. Kolme ensimmäistä hyppyä tehdään kahden kouluttajan kanssa, jotka varmistavat oikeaoppisen vapaapudotusasennon, sekä auttavat korkeuden tarkkailussa ja tarvittaessa varjon avaamisessa. Nova-koulutuksessa 25 ensimmäisen hypyn jälkeen on mahdollista saada A-lisenssi, sekä olla sitä myötä itsenäinen laskuvarjohyppääjä.

Kursseille osallistujan alaikäraja on 15 vuotta, ja alle 18-vuotiaat tarvitsevat huoltajan suostumuksen. 60 vuotta täyttäneiltä tarvitaan lääkärintodistus normaalista terveydestä. Kurssille osallistujia HLU suosittelee laskuvarjohyppytoiminnan kattavan vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen ottamista.
Seisten:
20
Istuen:
20
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
356 €
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Lentotie 105, 17130 Asikkala
  • Kapasiteetti seisten
    20
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    20
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Kysythän lisää myyntipalvelusta; Mahdollisuus joustoon olosuhteista riippuen.

Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Elämyspalvelu
  • 356 €
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
huhtikuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
SKYDIVE HÄME

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×