Svidja Slott

Suitia 51, Siuntio kk
90
istuen
200
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat sallittu
Suitian Linna sijaitsee Siuntion kirkonkylässä historiallisessa maisemassa vanhojen tammien ja muiden jalopuiden ympäröimänä. Alue on museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö.

Linnassa on kaksi kerrosta korkean kellarikerroksen päällä. Seinät ovat yli metrin paksuiset. Pohjakerroksen ritarisali ja asehuone ovat toimineet yksityistilaisuuksissa ruokailusaleina ja linna on palvellut useiden elokuvien kuvauspaikkana ympäristöineen.

Linnan kokonaisala on 1300m2 ja se on vuokrattavissa kokonaan tai osittain. Vuokrauksiin sisältyy laajat parkkialueet ja linnan pihapiiriä puistoineen haluttu määrä.

1540-luvulla kirkkojoen laaksoon Erik Flemingin rakentama Suitian kartanolinna on nyt mahdollista varata tapahtumiin. Vietä unohtumaton tilaisuus Suitian linnassa.

Räätälöimme sinulle haluamasi kokonaisuuden.

Mahdollista neuvotella laajempien tapahtumien järjestämisestä, jopa satojen hehtaarien alueella. Yksilöllistä palvelua. Alueella vuokrattavissa myös muita, isoja ja uniikkeja tiloja tapahtumajärjestäjille.

Hinnasto

Juhlapaketit(1 kpl)

alk. 2 800 €

Häät

Lisätietoa hinnoittelusta

Linnan minimivaraushinta on aina vähintään 2000€ (48t). Jokainen tapahtuma hinnoitellaan tarvitsemasi tilamäärän ja muiden toiveidesi mukaisesti.
-
Perinteinen hääpaketti, joka sisältää mm. linnan pohjakerroksen käyttöoikeuden ja ulkoalueiden käyttöoikeuden maksaa 2800€/vkl. Cateringille on käytettävissä tarvittava keittiötila ja linnan puistoon on lupa pystyttää esim. paviljonki. Alueella laajat parkkialueet ja linnalle pääsee tekemään valmisteluja häitä edeltävänä päivänä. Siuntion kirkko sijaitsee n. 1.3km päässä. Kirkolta on mahdollista saada esimerkiksi hevosvaljakkokuljetus erilliseen hintaan.

Hääpaketti on täysin räätälöitävissä ja rakennamme sinulle mielellään toiveitteisi mukaisen tarjouksen.
-
Koko linnan vuokraus viikonlopuksi yksityistilaisuuteen maksaa maksimissaan 5000€ sis alv.
-
Tietyt tapahtumanne vaativat laajempia valmistavia töitä ennen tapahtumaa, kauttamme on mahdollista järjestää lisäpalveluina yövartiointi tai se on ostettavissa turvallisuuspalveluja tarjoavilta yrityksiltä. Linnaan pihapiiriin kulku pystytään rajaamaan kulkuestein/merkein.

Tapahtuman luonteen ja tilan tarpeen mukaan pystytään räätälöimään myös siivouspalvelu.

Linnassa on mahdollista yöpyä tapahtumasi yhteydessä vuodesta 2025 lähtien.
Linnan ylimmässä kerroksessa sijaitsevan prinsessahuoneen käyttömaksu on 300€/yö.
Länsipäädyssä lisäksi 3 erillishuonetta, joidenka yöypymismahdollisuudesta ja hinnasta sovitaan erikseen. Myös muita mahdollisia majoittumisvaihtoehtoja, joista annamme mielellämme lisätietoja.

Lisätietoa peruutuksesta

Jos tapahtumasi peruuntuu niin varausmaksua ei palauteta.

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
200
Seisten
Kapasiteetti istuen
90
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
90
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
1300 m2
Pinta-ala

Pohjakerroksen Ritarisaliin ja asehuoneeseen pystytään plaseeraamaan maksimissaan 90 hengen istumapaikat.

Linnassa on kokonaislattia pinta-alaa 1300m2, joten eri tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen vain mielikuvitus on rajana. Linnan yläkerroksessa sijaitsee useita erityyppisiä huoneita.

Mahdollisuus neuvotella myös laajempien tapahtumien järjestämisestä alueella, jotka vaativat laajoja ulkoilmatiloja, runsaasti parkkitilaa tai muita sisätiloja.

Sijainti

Suitia 51, 02570 Siuntio kk

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Omat juomat sallittu

Tekniikka

  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin

Tilaan kuuluu

  • Piha
  • Tanssilattia
  • Musiikki kovalla OK

Kalusto

  • Piano
  • Keittiö asiakkaan käytössä

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Juhlasali
  • Monitoimitila
  • Kartano / Huvila
  • Linna
  • Terassi / Piha
  • Ulkotila
  • Konferenssikeskus

Aktiviteetit

  • Ulkoilu

Lisätietoa palveluista ja puitteista

Autamme tapahtuma- ja yksityistilaisuutesi sujuvassa järjestämisessä ja kuuntelemme erityistoiveita kalusto- ja tekniikka vaatimuksissanne.

Tilaan kuuluu valmiiksi pöydät ja tuolit max. 90 henkilölle. Lisää pöytiä ja tuoleja saatavilla.

Tutustu myös Svidja Venue tilaan, joka sijaitsee linnalta 50m päässä. Alkumaljat linnan puutarhassa ja Svidja Venue toimivat myös isompien juhlien järjestämiseen.

Lisätietoa aktiviteeteista

Linna on monimuotoisten metsä- ja peltomaisemien ympäröimä. Lähellä pronssikautisia muinaishautoja, hevos-, lammas- ja marjatiloja.
Lisäksi aktiviteettipalveluja tarjoavia yrityksiä ja oheispalveluja tuottavia yrityksiä. Kerromme alueesta mielellämme lisää.

Täällä järjestettyä

Rakkauden juhla Suitian kartanolinnassa

Suitian kartanolinna seisoi majesteettisena vihreiden peltojen ja metsän keskellä, aivan kuin itse aika olisi unohtanut sen tänne. Juuri siksi se oli täydellinen paikka – rauhallinen, arvokas ja kaunis. Sinne he halusivat tuoda rakkautensa – ei näyttävästi, vaan aidosti ja syvältä sydämestä.

Päivä oli lämmin, mutta ei kuuma. Tuuli liikutti hiljaa puiden lehtiä, kun ensimmäiset vieraat saapuivat linnan puutarhaan. Vihkiminen oli jo tapahtunut aiemmin intiimissä hetkessä lähimpien kesken, ja nyt oli aika juhlia. Puutarhassa, vanhojen omenapuiden alla, tarjoiltiin alkumaljat. Hopeiset tarjottimet kiersivät, ja lasien kilinä soi pehmeästi luonnon äänien lomassa. Hääpari seisoi lähekkäin, ei lavastetun kaaren alla, vaan yksinkertaisesti keskellä kaikkea kaunista – juuri siinä, missä heidän oli tarkoitus olla.

Kun oli aika siirtyä sisätiloihin, juhlaväki kulki hiljalleen kohti kivistä salia. Ovet avautuivat raskaasti mutta sulavasti – kuin vanha linna olisi nyökännyt hyväksyvästi. Juhlasali oli sekoitus jykevyyttä ja valoa. Metrin paksuiset kiviseinät kätkivät sisäänsä lämpöä ja turvallisuutta, mutta eivät raskautta. Suuret ikkunat päästivät valon virtaamaan sisään, muodostaen varjoja kiviseinille kuin liikkuvia maalauksia.

Tilaa oli runsaasti – mutta enemmän kuin neliöitä, tilassa tuntui olevan ilmaa hengittää ja hetkiä pysähtyä. Akustiikka oli uskomaton: kun ensimmäinen puhe alkoi, kukaan ei liikkunut. Jokainen sana jäi ilmaan, kantautui lempeänä ja selkeänä kivien yli, pysähtyi hetkeksi ja jatkoi matkaa.

Illallinen oli yksinkertainen mutta viimeistelty. Kotimaisia makuja, puhtaita raaka-aineita, kauniisti aseteltuna. Pöydissä ei ollut koreutta, vaan harkittua harmoniaa. Keskellä jokaista kattauksen yksityiskohtaa oli tunne: tämä ei ole näytelmä, vaan aito juhla.

Ilta eteni hitaasti, kauniisti. Musiikki täytti tilan, ei voimalla vaan läsnäololla. Hääpari tanssi ensimmäisen tanssinsa pehmeässä valossa, kiviseinien hiljaa katsoessa – kuin linna itsekin olisi juhlinut heidän kanssaan.

Yö saapui, mutta juhlat eivät hiipuneet. Ne syvenivät ja tanssit jatkuivat linnan holvikaarisessa kellarissa. Linnassa ei ollut kiirettä, ei ulkomaailmaa. Vain he ja heidän tarinansa, jonka uusin luku oli juuri kirjoitettu – kivien suojassa, valon ympäröimänä.

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Svidja Slott?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
IS-Farmi Oy
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×