Saunarekka / Sauna on the road

Helsingin rautatieasema, Helsinki
15
istuen
50
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat sallittu
Saunarekka toimii ympäri Suomea sekä muuta Eurooppaa, ja sen kotivarikko sijaitsee Pieksämäellä!

Saunarekka on 16-metrinen sauna- ja viihdekeskus, joka on vuodesta 2003 toiminut ympäri Suomea ja Eurooppaa erilaisissa tapahtumissa ja festivaaleissa.

Näyttävä kokonaisuus toimii loistavasti erilaisten promootioiden, tuotelanseerausten ja muiden tapahtumien tukikohtana. Sitä on helppo liikutella myös kiertueluontoisten tapahtumien mahdollistamiseksi.

Uusi, entistä toimivampi ja näyttävämpi Saunarekka näki päivänvalonsa ensi kertaa kesällä 2016. Kyseinen versio on järjestyksessään jo kolmas laatuaan. Tänä päivänä Saunarekan peräsimessä nähdäänkin Saunarekkamiehiä jo toisessa polvessa.

Saunan sisusta uudistettiin talvella 2020 vastaamaan tämän päivän tyylivaatimuksia yhteistyökumppaneidemme Narvin, Huliswoodin, Ledifyn sekä Cerametin kanssa.

Saunarekan vahvuuksiin kuuluu paitsi näyttävä ja toimiva kalusto, myös loistavalla palveluasenteella varustettu henkilökunta, joka huolehtii kaluston ylläpidosta ja liikkuu yhdistelmän mukana aina viimeiseen kiukaan sihahdukseen saakka!

Kauttamme saat aina poikkeuksetta tapahtumaasi toimivat puitteet, osaavan henkilökunnan sekä kaikki saunomiseen vaadittavat tykötarpeet!

Sauna:
  • 15 henkilöä
  • Ledify -valaistus
  • Ulkotäytettävä Narvi puukiuas
  • Huliswood Kelolauteet
  • Äänentoistojärjestelmä
  • Koneellinen ilmanvaihto
  • 2 suihkua, joissa lämmin vesi

Kabinetti:
  • 15 henkilöä
  • RGB-ledvalaistus
  • Lämmityslaitteisto
  • Äänentoistojärjestelmä
  • Kaksi jääkaappia
  • TV
  • 15 lukollista kaappia

Lisäpalvelut:
  • Kalustettua telttatilaa 80Hlö:lle
  • Tapahtumatekniikka (ääni&valo)
  • Catering
  • Poreallaskärry

Hinnasto

Tilavuokra(1 kpl)

alk. 1 900 €

Koko päivä

Lisätietoa hinnoittelusta

Saunarekka toimii ympäri Suomea sekä muuta Eurooppaa, ja sen kotivarikko sijaitsee Pieksämäellä!

Hinnoittelumalli:
- Tilavuokra – Saunarekan päivävuokra on 1900€ (alv 0%)
- Kilometrikorvaus – kilometrikorvaus Pieksämäeltä 1€ / km

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
50
Seisten
Kapasiteetti istuen
15
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
48 m2
Pinta-ala

Kabinetin kapasiteetti: 15 henkeä
Saunan kapasiteetti: 15 henkeä
Ulkotilojen kapasiteetti: 30 henkeä

Sijainti

Helsingin rautatieasema, 00100 Helsinki

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Omat juomat sallittu

Tekniikka

  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli

Tilaan kuuluu

  • Terassi
  • Sauna
  • Piha
  • Musiikki kovalla OK

Kalusto

  • Pyyhkeet

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Saunatila
  • Terassi / Piha
  • Elämyspalvelu

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Saunarekka / Sauna on the road?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Niko Nenonen
Saunarekka / Sauna On The Road
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×