Room Escape Finlayson Event Lounge / Solution

Finlaysoninkatu 7, 5.krs, 33210 Tampere
 
Miltä kuulostaisi kokous upeissa järvimaisemissa, Finlaysonin tehdasrakennuksen ylimmässä kerroksessa? Event Loungen Solution on avara kokoustila, johon mahtuu kokoustamaan jopa 48 ihmistä!

Maistuisiko vaikka kokouksen aikana kahvi ja sille kyytipojaksi maittava aamupala, lounas ja tietenkin iltapäiväkahvit? Sopisiko kolmen ruokalajin illallinen paremmin tilaisuuteenne? Vaikka henkilökunnaltamme kokkaustaitoja löytyykin, päätimme jättää sen kuitenkin ammattilaisille. Yhteistyössä kanssamme toimii 4Catering.

Kun tuntuu, että ajatus ei enää kulje eikä kokous etene, voitte hetkeksi sukeltaa peliemme ihmeelliseen maailmaan hakemaan virkeyttä ja innovaatiota. Tunnin pelaamisen jälkeen on mukava jatkaa vielä kokousta, kun on saanut uutta virtaa. Pelin voi toki yhdistää myös kokouksen loppuun tai jopa ennen kokouksen alkua.

Uutuutena meillä on tarjota aivopähkinät myös suoraan kokoustilaan! Neukkaripelit toimivat hyvänä aivojumppana päivän aikana ja valmistavat itse pakohuonekokemukseen. Peleissä on käytetty samanlaisia elementtejä kuin pakohuoneissamme, mutta peliä pelataan itsenäisesti ilman valvontaa.

Mikä tilaisuutenne sitten onkaan, ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin keksitään yhdessä teille sopiva ratkaisu.

Linkki elämysprofiiliimme:
Seisten:
50
Istuen:
48
Omat juomat:
Kyllä
Omat ruoat:
Kyllä
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
80 €
Myyntitakuu:
-
Osoite: Finlaysoninkatu 7, 5.krs, 33210 Tampere
  • Kapasiteetti seisten
    50
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    48
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    35
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    40
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    48
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    32
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    20
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    75 m2
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Tämä tila taipuu moneksi! Kokoukset, pikkujoulut, tyky-päivät, juhlat... Ota yhteyttä ja räätälöidään teille sopiva tilaisuus!

Koko päivän kokoukset
Iltakokoukset
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Monitoimitila
  • Kokoushuone
  • Elämyspalvelu

Lisätietoa aktiviteeteista:

Room Escape -pakopelit! Jopa 8 pakohuonetta, joihin mahtuu pelaamaan kerralla 48 henkilöä.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • 80 €
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
huhtikuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Room Escape Finland Oy

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×