Reissujuna, Helsinki

Konepajankatu 1, Helsinki
600
istuen
600
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat sallittu
Tule kokemaan asiakkaiden kanssa höyryveturin taika suomalaisessa järvimaisemassa tai karauta tyylillä henkilökunnan kesken vaikkapa laskettelemaan!

Miltä kuulostaisi ainutlaatuinen, räätälöity junareissu työntekijöiille, sidosryhmille, asiakkaille tai vaikkapa ystäville? Reissujunalla pääsette viettämään varmasti ikimuistoista tilaisuutta, suurimmillaan jopa 600 hengen joukolla.

Reissujuna operoi koko rataverkon alueella muu liikenne huomioiden. Matka voi alkaa ja päättyä samaan paikkaan tai juna voi toimia yhteytenä tapahtumaan tai muuhun kohteeseen. Käytössä useita ravintolavaunuja, päivävaunuja, makuuvaunuja ja erikoisvaunuja kuten saunavaunu.

Reissujunan käytössä on museokalustoa, joten vaunujen ikä on 20-80 vuotta. Näyttävyyttä ja fiilistä saadaan höyryveturilla, mutta edullisimmin matkaan pääsee dieselvedolla. Kokonaisten tilausjunien lisäksi vuokraamme yksittäisiä vaunuja pienemmille ryhmille.

Kyytiin on hyvä muistaa myös maistuvat ruoat ja juomat – paikallisuutta suosiva menyy yhdistettynä oikein valittuihin viineihin täydellistää matkanautinnon!

Reissujunan tiimillä on runsaasti matkailualan osaamista. Suunnitellaan yhdessä matkan sisältö, reitti, tarjoilut ja muu kokonaisuus siten, että reissusta muodostuu unohtumaton elämys! Myös monenlainen ohjelma kisailuista koulutuksiin onnistuu junan kyydissä.

Hinnasto

3 000 €
Päivävuokra alk.
-
Hinta / tunti alk.
2 000 €
Myyntitakuu alk.
30 €
Hinta / henkilö alk.

Lisätietoa hinnoittelusta

Pääsääntöisesti tarjouksen mukaan, sillä reitin pituus vaikuttaa paljon hintaan. Ravintolavaunu alkaen 3000€. Mahdollisuus myös yksittäisiä vaunuja / lippuja olemassaoleviin vuoroihin. Myyntitakuu koskee ravintolavaunua.

Lisätietoa peruutuksesta

45 päivää ennen tapahtumaa

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
600
Seisten
Kapasiteetti istuen
600
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
576 m2
Pinta-ala

Junavaunuja liitetään junaan tarpeen mukaan. Kaksi ravintolavaunua. Tulossa myös klubivaunu sekä saunavaunu!

Sijainti

Konepajankatu 1, 00510 Helsinki

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Omat juomat sallittu
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Tilalla anniskelulupa
  • Kokous- / Kahvitarjoilu

Tekniikka

  • Kevyt äänentoisto
  • Mikrofoni
  • Wi-Fi

Tilaan kuuluu

  • Musiikki kovalla OK

Kalusto

  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Muistiinpanovälineet
  • Keittiö asiakkaan käytössä

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Juhlasali
  • Monitoimitila
  • Kokoushuone
  • Ravintola
  • Kahvila
  • Elämyspalvelu
  • Baari

Lisätietoa palveluista ja puitteista

Kokonaisuuteen kuuluu makuuvaunu, ravintolavaunu, postivaunu pop up -tapahtumiin sekä muutama päivävaunu matkustajille.

Tarjoilut voit järjestää joko itse tai antaa Reissujunan poppoon pitää huolen täyshoidosta!

Lisätietoa aktiviteeteista

Junamatkalle on mahdollista järjestää aktiviteetteja tansseista koulutuksiin. Kysy lisää!

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Reissujuna, Helsinki?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Suomen Elämysjunat Oy
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×