Purjelaiva Ingrid

Halkolaituri, 00170 Helsinki
 
Ingrid on vanha puinen purjelaiva pienien ryhmien tunnelmallisiin tilaisuuksiin. Purjehduksen ohjelman räätälöimme yhdessä asiakkaan kanssa tapahtuman luonteeseen sopivaksi. Voitte osallistua purjehtimiseen tai vain ihailla maisemia oman fiiliksenne mukaan. Meillä on vietetty esimerkiksi häitä, syntymäpäiviä, polttareita, yritysten virkistyspäiviä, tiimipalavereita jne.

Purjelaiva Ingrid on rakennettu 1932 ammattikäyttöön Pohjanmeren tyrskyihin. Tehtyään täyden päivätyön kalastusaluksena laiva kunnostettiin perusteellisesti Simrishamnissa, Ruotsissa.

Ingrid soveltuu erinomaisesti päiväpurjehduksiin Helsingin edustalla pienemmälläkin porukalla. Purjehtiminen tarjoaa elämyksiä sekä kokeneille veneilijöille että ensikertalaisille. Nälän yllättäessä ruokailun voi mutkattomasti järjestää laivan salongissa - tilaa löytyy samaan aikaan 8-10 hengelle. Lämmitetyn salongin ohella laivasta löytyy hyvin varusteltu keittiö sekä WC.

Järjestämme myös pidempiä matkapurjehduksia, joiden reitti suunnitellaan asiakkaiden toivomusten mukaan. Kohteena voi olla Saaristomeren ohella esimerkiksi Baltian rannikko tai Visby.
Seisten:
12
Istuen:
10
Omat juomat:
Kyllä
Omat ruoat:
Kyllä
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
330 €
Myyntitakuu:
-
Osoite: Halkolaituri, 00170 Helsinki
  • Kapasiteetti seisten
    12
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    10
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Ulkoilu
  • Uinti
  • Veneily
Tilatyypit
  • Monitoimitila
  • Kabinetti
  • Laiva / Vene

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Majoitustilaa max. 6 henkilöä

Lisätietoa aktiviteeteista:

Mahdollisuus yhdistää sup-lautailua asiantuntevan oppaan johdolla.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • 330 €
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • 300 €
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa peruutuksesta:

Peruutus 7-14 vrk ennen tilaisuutta veloitetaan 50% kokonaishinnasta.
Peruutus 0-7 vrk ennen tilaisuutta veloitetaan 100% kokonaishinnasta.

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
huhtikuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Purjelaiva Ingrid

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×