Pizzeria Luca, Tampere

Frenckellin Aukio 4, Tampere
120
istuen
-
seisten
omat ruoat ei sallittu
omat juomat ei sallittu
Pizzeria Luca on roomalaisen pizzamestarin Luca Platanian perustama pizzeria, jossa valmistetaan aitoja italialaisia pizzoja huippulaatuisista raaka-aineista. Vuonna 2018 Pizzeria Luca sai arvokkaan tunnustuksen Napolissa, kun Luca palkittiin Pohjois-Euroopan parhaana pizzeriana.

Lucassa kaiken perustana toimii laadukas pizzapohja. Pizzataikinan annetaan ensin kohota 72 tuntia. Sen jälkeen pizza paistetaan nopeasti noin 400-asteisessa uunissa. Uunissa voi paistaa kerrallaan neljä pizzaa. Pizzoja on tarjolla myös vegaanisena.

Otamme mieluusti perheiltä, kaveriporukoilta ja yritysryhmiltä ryhmävarauksia. Ryhmällenne voidaan varata esim. useampi vierekkäinen pöytä 30-paikkaisesta länsisiivestämme. Emme kuitenkaan sulje pizzeriaa kokonaan yksityiskäyttöön. Ryhmävaraukset veloitetaan yhteislaskulla.

Kattavan pizzavalikoiman lisäksi Lucassa on tarjolla mm. herkullisia alkuruokia sekä muutamia ruokaisia salaatteja.

Aloita illanvietto aperitiivilla ja antipastolla - sitten anna pizzaelämyksen viedä sinut hetkeksi Italiaan!

Hinnasto

-
Päivävuokra alk.
-
Hinta / tunti alk.
-
Myyntitakuu alk.
20 €
Hinta / henkilö alk.

Lisätietoa hinnoittelusta

Tapahtumien hinnoittelu koostuu tilatuista ruoka- ja juomatarjoiluista. Tilaukset listalta.

Ryhmävaraukset veloitetaan yhteislaskulla. Ryhmien tilaukset mieluusti etukäteen.

Esimerkkejä hinnoittelusta:
- Alkupalat 4-12 €
- Pizzat (myös vegaaniset) 12,90-17 €
- Salaatit 16-17 €

Huomaathan, että ravintolaa ei varata kokonaan yksityiskäyttöön vaan tilassa on myös muita asiakkaita. :)

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
0
Seisten
Kapasiteetti istuen
120
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
12
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
-
Pinta-ala

Ravintolassa on 120 asiakaspaikkaa ympäri tilaa.
Länsisiivessä 30 asiakaspaikkaa (ei ole erillinen muusta tilasta).

Yhtenäiseen pöytään max 12hlö. Ryhmille pyritään varaamaan vierekkäisiä pöytiä.

Sijainti

Frenckellin Aukio 4, 33210 Tampere

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Tilalla anniskelulupa
  • Kokous- / Kahvitarjoilu

Tekniikka

  • Wi-Fi
  • Kevyt äänentoisto

Tilaan kuuluu

  • Esteetön tila

Kalusto

  • Astiasto

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Ravintola

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Pizzeria Luca, Tampere?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
NoHo Partners
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×