Mökki Hugo

Annanniementie, Rautjärvi
8
istuen
8
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat sallittu
Hugo on vuonna 2013 valmistunut kotoisa ja valoisa hirsimökki Rautjärven kuvankauniissa maisemissa!

Tunnelmallinen mökki on vuokrattavissa jopa 8 hengen majoittuviin tilaisuuksiin. Mökistä löytyy kolme makuuhuonetta, joista yksi on parvella. Näiden lisäksi mökistä löytyy tilava ja hyvin varusteltu keittiö. Hugon yhteydestä löytyy myös matala hiekkaranta, laituri ja saareke, puulämmitteinen rantasauna sekä soutuvene.

Rannassa myös juuri valmistuneet kaksi käsinvuolluista hirsistä tehdyt, tunnelmalliset kaksi savusaunaa asiakkaiden käyttöön - tutustu saunoihin tästä!

Rakennamme kunkin tapahtuman ympärille kokonaisuuden, jotka takaavat sen että asiakas voi keskittyä nauttimiseen. Lähtökohtana kullekin tilaisuudelle pidämme sitä, että räätälöimme kullekin asiakkaalle kokonaisuuden, yksilöllisten toiveiden mukaisesti. Kokonaisuuteen voi sisältyä esim. illallinen mökillä, yöpyminen ja aamupala.

Tarjoiluiden lisäksi voimme järjestää tilaisuutenne yhteyteen ulkoilua, saunomista, kokoustamista, syömisestä ja viihtymisestä asiakkaan toiveiden mukaan – ota siis rohkeasti yhteyttä!

Hinnasto

200 €
Päivävuokra alk.
-
Hinta / tunti alk.
-
Myyntitakuu alk.
-
Hinta / henkilö alk.

Lisätietoa hinnoittelusta

Järjestämme kokonaisvaltaisia kokemuksia, jotka rakentuvat alueella vierailun ympärille. Pakettiin sisältyy mm. majoitus, illallinen mökillä, yöpyminen ja aamupala.

Ohjelma kootaan ulkoilusta, saunomisesta, kokoustamisesta, syömisestä ja viihtymisestä asiakkaan toiveiden mukaan. Tarkempi kokonaisuus räätälöidään kullekin asiakkaalle erikseen.

Ruuat nostaa ja tarjoilee keittiöammattilainen ja muu ohjelma toteutetaan ohjatusti paikanpäällä ja lähialueella – kysy tarjousta!

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
8
Seisten
Kapasiteetti istuen
8
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
-
Pinta-ala

Hugo on kotoisa hirsimökki, josta löytyy vuodepaikat 8 hengelle:
- kolme makuuhuonetta, sekä
- mökin iso parvi

Sijainti

Annanniementie, 56610 Rautjärvi

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Omat juomat sallittu
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Kokous- / Kahvitarjoilu

Tekniikka

  • Kevyt äänentoisto
  • TV
  • Wi-Fi

Tilaan kuuluu

  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Piha

Kalusto

  • Keittiö asiakkaan käytössä

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Mökki

Aktiviteetit

  • Ulkoilu
  • Uinti
Lisätietoa aktiviteeteista

Alueella on hyvät ulkoilu, lenkkeily ja pyöräilymaastot erilaisille harrastajille. Melominen ja soutaminen mahdollista yksin tai opastetusti.

Asiakkaat voidaan viedä marjastamaan sesongin salliessa. Nuotiokahvit ja makkaranpaisto onnistuu reitin varrella. Alueella voi käydä tutustumassa mm.kallioluoliin ja vuoriin.

Mökkien välittömässä läheisyydessä voidaan järjestää vaikka kalliolaskeutumista ohjatusti. Lähialueella on myös useita sotahistoriakohteita, joihin järjestämme tarvittaessa opastuskierroksen.

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Mökki Hugo?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Heikki Penttilä
Vuokramökit Hugo & Hilda
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×