Auroran kortteli / Meijeri

Järvenperäntie 1-3, Espoo
75
istuen
75
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat sallittu
Auroran kortteli on saanut nimensä sen alkuperäisen omistajan ja rakennuttajan, sosiaalityön uranuurtajan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan, Aurora Karamzinin mukaan.

Kortteli koostuu kolmesta 1860-luvulla valmistuneesta hurmaavasta rakennuksesta, jotka on suunnitellut arkkitehti Axel Hampus Dalström. Dahlströmin kädenjälki on nähtävissä muualla mm. Ravintola kappelissa ja Vanhassa Ylioppilastalossa Helsingissä.

Hyvien kulkuyhteyksien varrella keskellä kaupunkia, tiloissa toimii nykyisin Lasten kulttuurikeskus Aurora. Keskuksen muun toiminnan puitteissa, uuteen kukoistukseensa teatteri ja konserttikäyttöön kunnostettu Meijeri (ilmakuvassa oikealla) on varattavissa myös yksityiskäyttöön. Talo tarjoaa ympäri vuoden tunnelmallisen ympäristön niin juhlille, kuin kokouksille. Esitystekniikallamme loihdimme kanssasi tiloihin lisätunnelmaa mm. valoilla ja laadukkaalla äänentoistolla.

Talon päätyjen salongit soveltuvat mainiosti salissa järjestettävien kokousten pienryhmätiloiksi, mutta Meijerin tilat ovat vuokrattavissa myös osissa. Voit järjestää pienimuotoisen tilaisuuden varaamalla esimerkiksi keittiön ja viereisen salongin max. 20 hengelle tai järjestää vaikka oman konsertin varaamalla salin ja eteisaulan. Koko taloon mahtuu 75 vierasta.

Suojaisa piha leikkipaikkoineen vastaa erinomaisesti perhejuhlille asetettuja toiveita. Tilaisuutesi liikuntavälipalana voi tutustua vaikka vieressä sijaitsevaan Träskändan kartanon puistoon. Auroran piha on autoton, mutta tilava parkkipaikkamme on tien toisella puolella noin 100m kävelymatkan päässä. Suoraan korttelin porttien eteen pääsee myös kätevästi julkisella liikenteellä.

Tuo tilaisuuteesi omat tarjottavat, tai mikäli tarvitset cateringpalvelua, kerromme mielellämme luotettavista, Meijerissä toimineista cateringpalveluista. Suuressa keittiössä on laitteet tarjottavien kylmäsäilytykseen ja lämmitykseen.

Ota yhteyttä ja varaa aika tutustumiskäynnille, tule aistimaan Auroran tunnelma!

Hinnasto

Tilavuokra(3 kpl)

alk. 215 €

Koko päivä

Koko viikonloppu

Lisätietoa hinnoittelusta

Hinnat pitävät sisällään 3h käytön. Arkisin alkavat lisätunnit 40€/h ja viikonloppuisin 50€/h. Tilavuokraan lisätään Espoon Kulttuuritalojen ja palveluiden käyttöperiaatteiden mukainen henkilöstökulu.

Lisätietoa peruutuksesta

Käyttäjän peruessa vahvistetun varauksensa perimme peruutusmaksua seuraavasti:
Peruutus 90-61 vrk ennen tilaisuutta: 50 % käyttökorvauksesta tai arvioidusta käyttökulusta
Peruutus 60-31 vrk ennen tilaisuutta: 75 % käyttökorvauksesta tai avioidusta käyttökulusta
Peruutus 30-0 vrk ennen tilaisuutta: 100 % käyttökorvauksesta tai arvioidusta käyttökulusta

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
75
Seisten
Kapasiteetti istuen
75
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
30
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
75
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
60
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
28
U-muoto
Tilan pinta-ala
84 m2
Pinta-ala

- Koko talo enintään 75 henkeä
- Sali, pöydät: pöytämuodosta riippuen 22-70 henkeä.
- Keittiön viereinen Salonki, pöytä 16 hengelle.

Sijainti

Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Omat juomat sallittu

Tekniikka

  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • Wi-Fi
  • Pro valaistustekniikka
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro äänilaitteisto
  • TV

Tilaan kuuluu

  • Esteetön tila
  • Musiikki kovalla OK
  • Tanssilattia
  • Piha

Kalusto

  • Diskopallo :)
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Piano
  • Astiasto

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Juhlasali
  • Monitoimitila
  • Kabinetti
  • Konserttisali
  • Terassi / Piha

Aktiviteetit

  • Ulkoilu

Lisätietoa palveluista ja puitteista

Yksityiskäyttö Lasten kulttuurikeskus Auroran ollessa suljettu yleisöltä iltaisin ja viikonloppuisin, edellyttää että paikalla on keskuksen henkilöstöön kuuluva tilavalvoja. Henkilöstökulu lisätään tilankäyttökorvaukseen Espoon Kulttuuritalojen ja palveluiden yhteisen käyttöperiaatehinnaston mukaisesti.

Periaate on se, että asiakas kalustaa tilan haluamakseen varastostamme löytyvillä käsityönä valmistetuilla kalusteilla ja palauttaa tilan alkuperäiseen kuntoonsa tilaisuuden päättyessä. Tilan sisustus ja kalusteiden purku on myös mahdollista tilata henkilökunnaltamme.

Lisätietoa aktiviteeteista

Laaja, autoton piha on kesäkalusteineen keväisin ja kesäisin on mainio jatke juhlatilalle. Kesäisin pihalla on lasten leikkipaikka, talvisin runsaasti tilaa lumileikkeihin. Vuokrattavissa myös aktiviteettipaketteja lapsille.

Kokouksen lomassa voi lisäpuhtia ottaa vaikka virkistävällä kävelyllä viereisessä Träskändan kartanon puistossa.

Arvostelut

Arvosteluja yhteensä: 2, Keskiarvo: 5.00
28.08.2025

Kaikki ok!

13.06.2022

Tila toimi loistavasti ylioppilasjuhlissamme, voimme suositella!

Kiinnostuitko kohteesta Auroran kortteli / Meijeri?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
lokakuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Lasten kulttuurikeskus Aurora
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×