Konttiravintola Morton

Ruoholahdenranta 8, Helsinki
40
istuen
40
seisten
omat ruoat ei sallittu
omat juomat ei sallittu
Konttiravintola Morton on ainutlaatuinen ja viihtyisä miljöö pikkujouluille, synttäreille polttareille tai asiakastilaisuuksiin. Sijaitsemme Kampin ja Jätkäsaaren risteyksessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Raitiovaunut 7 ja 9 pysähtyvät aivan ovemme edessä ja Ruoholahden pyöräbaana kulkee ohitsemme.

Otamme tilavarauksia sekä aamuisin aamupalatilaisuuksina että iltaisin. Ota yhteyttä niin katsotaan teille sopiva kellonaika ja paketti!

Meille voit tulla 10-25 hengen ryhmällä myös pöytävarauksella. Pöytävarauksen voit tehdä nettisivujemme kautta.

Meidät tunnetaan erityisesti herkullisista burgereista ja pannareista, aamupalasta sekä yksityiskohdin viimeistellystä miljööstä. Pikkujouluaikaan katamme teille pöytään Mortonin parhaita herkkuja, perinteisestä jouluruuasta poiketen.

Kotoisin me olemme pieneltä Rautalammin kylältä Pohjois-Savosta. Tänne Helsinkiin tiemme kävi vuonna 2020. Tullessamme toimme mukanamme parhaat herkut kotiseudultamme, paljon hyviä tarinoita ja tietysti kaiken vieraanvaraisuutemme. Näistä aineksista ja Teidän toiveistanne on hyvä lähteä rakentamaan juuri teidän näköisenne tilaisuus.

Hinnasto

Lisätietoa hinnoittelusta

Käytämme kaikissa yksityistilaisuuksissa myyntitakuuta.

- Aamutilaisuuksien (klo 8-10:00) myyntitakuu 400€
- Iltatilaisuuksien (klo 20-23) myyntitakuu alk. 1000€

Kun myyntitakuu täyttyy, erillistä tilavuokraa ei peritä. Mikäli myyntitakuu ei kokonaan täyty, tulee loppusumma tilavuokrana. Myyntitakuuseen huomioidaan kaikki etukäteen ja paikan päällä tilattu tarjoilu.

VARAUKSEN VAHVISTUS:
Varaus ja peruutusehdot astuvat sitovasti voimaan ilman allekirjoitusta, kun asiakas ja Konttiravintola Mortonin myyntipalvelu ovat molemmat vahvistaneet varauksen joko suullisesti tai kirjallisesti. Myyntipalvelu lähettää varauksesta kirjallisen vahvistuksen asiakkaan sähköpostiin, jos muuta ei ole sovittu.

Lisätietoa peruutuksesta

Varaus voidaan peruuttaa ilman sanktioita 7 vuorokautta ennen tilaisuuden alkua. Jos varaus perutaan alle 7 vuorokautta ennen tilaisuuden alkua, Konttiravintola Morton perii 50% tilaisuuden myyntitakuun summasta.

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
40
Seisten
Kapasiteetti istuen
40
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
60 m2
Pinta-ala

Kesäaikaan käytössä myös tunnelmallinen kattoterassi.

Sijainti

Ruoholahdenranta 8, 00180 Helsinki

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Tilalla anniskelulupa
  • Kokous- / Kahvitarjoilu

Tilaan kuuluu

  • Esteetön tila

Kalusto

  • Astiasto

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Monitoimitila
  • Kokoushuone
  • Ravintola
  • Kahvila
  • Baari

Täällä järjestettyä

Yllätyssyntymäpäivät Mortonissa

Järjestimme yksityistilaisuutena synttärijuhlat Helsingin Mortonissa noin 30 vieraallemme. Tilaisuus onnistui loistavasti! Morton oli juuri sopivan kokoinen paikka, tarpeeksi intiimi ja tunnelmallinen. Ennen tilaisuutta saimme apua tarjoilujen suunnitteluun mortonilaisilta, ja palvelu oli tosi ammattitaitoista, nopeaa ja joustavaa, kiitos vielä siitä! Ruokakin oli herkullista – vieraat hehkuttivat varsinkin parmesanperunoita. Oli ilo saada olla teillä! - Susanna

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Konttiravintola Morton?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Konttiravintola Morton
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×