Kantola Tapahtumapuisto

Puusepänkatu 9, 13110 Hämeenlinna
 
Kantolan tapahtumapuisto sijaitsee Hämeenlinnassa, noin tunnin matkan päässä Helsingistä ja Tampereelta. Järven rannalla sijaitseva 9,5 hehtaarin kokoinen vehreä puistoalue toimii monipuolisten tapahtumien näyttämönä.

Kantola soveltuu hyvin erikokoisten ja -tyyppisten tilaisuuksien tapahtumapaikaksi ympäri vuoden. Meillä järjestät niin konsertit, festivaalit, näyttelyt ja messut kuin urheilutapahtumatkin. Puistoon mahtuu kokonaisuudessaan jopa 55 000 hengen tilaisuudet! Muina kuin tapahtuma-aikoina puisto toimii yleisenä kaikille avoimena virkistysalueena ja on osa Hämeenlinnan kansallista kaupunkipuistoa.

Tapahtumapuisto on pääsääntöisesti tasaista nurmikenttää. Lisäksi alueelta löytyy kolme isompaa kivituhka-aluetta ja huoltoteitä, jotka lohkovat nurmialuetta. Puistoon ei ole rakennettu mitään kiinteitä rakenteita, vaan kaikki on räätälöitävissä tapahtumakohtaisesti. Puiston suunnittelussa on huomioitu kaikki nykyajan infraan liittyvät vaatimukset ja puistosta löytyy sähkö-, vesi- ja viemäriliitokset sekä dataverkko tapahtumajärjestäjien käyttöön.

Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan tapahtuma juuri teidän tarpeiden mukaan! Meillä on runsaasti kokemusta isoista ja pienistä tapahtumista, kokouksista ja tilaisuuksista - pidämme huolen, että kaikki on mietitty loppuun asti.
Seisten:
25000
Istuen:
25000
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Puusepänkatu 9, 13110 Hämeenlinna
  • Kapasiteetti seisten
    25000
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    25000
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    95000 m2
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Puistoalueella ei ole mitään kiinteitä rakenteita, joten kaikki on räätälöitävissä tapahtumakohtaisesti.

Tapahtumapuiston kokonaispinta-ala on 9,5 hehtaaria. Tapahtumapuisto voidaan kuitenkin helposti rajata erikokoisiin alueisiin riippuen tapahtuman luonteesta ja tilan tarpeesta. Puistoon mahtuu kaikki tapahtumat aina 55000 henkeen asti.

Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Monitoimitila

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Puistosta löytyy sähkö-, vesi- ja viemäriliitokset sekä dataverkko tapahtumajärjestäjien käyttöön, mutta tapahtuman järjestäjä on vastuussa muiden tarvittavien rakenteiden hankinnasta. Autamme kuitenkin mielellämme löytämään ja kontaktoimaan sopivia yhteistyökumppaneita!

Riippuen järjestettävän tapahtuman luonteesta ja tilantarpeesta osaa Kantolan tapahtumapuistosta voidaan hyödyntää tapahtuman parkkialueena (n. 14 000m2).

Mikäli koko tapahtumapuisto tarvitaan tilaisuuteen, Hämeenlinnan keskustan pysäköintitalot sekä -alueet palvelevat kävijöitä.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Hinnoittelu sovitaan tapahtumakohtaisesti tilaisuuden tarpeiden mukaan. Kysy tarjous!

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
maaliskuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
Kantola Tapahtumapuisto

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×