Home Hotel Katajanokka sijaitsee kauniilla ja rauhallisella Katajanokan alueella Helsingin keskustan kupeessa, joten sinne on helppo saapua läheltä tai kauempaa. Hotellirakennus on peräisin vuodelta 1837 ja toimi lääninvankilana vuoteen 2002 asti. Sen pitkä ja mielenkiintoinen historia näkyy myös kokous ja -tapahtumatiloissa luoden uniikin ja mieleenpainuvan miljöön tilaisuudellesi.
Hotel Katajanokan kaunis kirkko on lämminhenkinen ja moneen muuntuva sali. Kuusi metriä korkea ja pinta-alaltaan 120 m2 restauroitu tila muuntuu moneen: Kirkko on oiva näyttämö niin illallisille, seminaareille kuin lehdistö- ja cocktailtilaisuuksillekin. Tilan monipuolisuudessa vain mielikuvitus, ja taivas, ovat rajana. Tilaan on mahdollista saada historiallinen alttari kirkollisia toimituksia varten. Tilasta löytyy myös yhä toimivat urut, jotka ovat säestäneet vihkimisiä, nimenantotilaisuuksia ja muita juhlallisuuksia jo 170 vuoden ajan. Kirkko ei ole minkään uskontokunnan alla, joten täällä voi tehdä myös siviilivihkimisiä.
Yleisin tapa viettää Katajanokalla häitä on siten, että vihkiminen tapahtuu kirkossa, jonka jälkeen hääparille nostetaan malja sisäpihan terassilla vaahteran alla ja varsinaiset juhlat vietetään kellarin tunnelmallisessa ravintolasalissa.