Mikäli haluat varata tilan mainittujen aukiolojen ulkopuolelta, voi laittaa tarkemman kyselyn viestikenttään alustavan varauskyselyn yhteydessä.
Hintaan lisätään alv.
Varaukseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa varauksen ajankohta ja tilaisuuden kesto.
Varauksen voi peruuttaa maksutta viimeistään 30 vuorokautta ennen tilaisuutta, jolloin mahdollisesti etukäteen maksetut maksut hyvitetään kokonaisuudessaan.
Mikäli varaus peruutetaan alle 30 vuorokautta mutta vähintään 7 vuorokautta ennen tilaisuutta, veloitetaan 50 % sovitusta vähimmäisveloituksesta.
Mikäli varaus peruutetaan alle 7 vuorokautta ennen tilaisuutta, veloitetaan 100 % sovitusta vähimmäisveloituksesta.
Alle 7 vuorokautta ennen tilaisuutta tapahtuvassa peruutuksessa voimme kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tarjota asiakkaalle mahdollisuuden siirtää varaus toiseen vapaana olevaan ajankohtaan. Mikäli uusi ajankohta sovitaan ja vahvistetaan, peruutusmaksua ei tällöin veloiteta.
Varauksen voi siirtää tällä perusteella veloituksetta vain kerran. Siirtäminen ei aloita uutta maksutonta peruutusaikaa: mikäli siirretty varaus myöhemmin peruutetaan, veloitetaan alkuperäisen varauksen peruutusajankohtana sovellettavaksi tullut peruutusmaksu riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa uuteen tilaisuuteen on peruutushetkellä.
Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?
Tila muuntuu joustavasti erilaisiin tilaisuuksiin. Taidebaari jakautuu etuosan salonkiin ja takaosan baaritilaan, ja kaikki tilan huonekalut ovat liikuteltavissa ja uudelleenjärjesteltävissä tilaisuuden tarpeiden mukaan. Baaritilan keskiosan suuremmat pöydät voidaan siirtää pois, jolloin tilaa vapautuu tanssimiseen, esiintymisille tai suuremmalle cocktail-seurueelle.
HI-HATissa järjestetään säännöllisesti live-esiintymisiä. Sooloartistit ja duot esiintyvät usein tilan keskiosassa, josta on hyvä näkyvyys sekä salongin että baarin puolelle. Suurempia kokoonpanoja varten baaritilan kalustusta voidaan keventää ja muodostaa erillinen esiintymisalue. Sama järjestely toimii mainiosti cocktail-tilaisuuksissa, kun vieraille halutaan mahdollisimman paljon vapaata tilaa seurusteluun ja liikkumiseen.
Yritystilaisuuksia, puheenvuoroja ja esityksiä varten kalustus voidaan järjestää myös niin, että istumapaikat suunnataan luontevasti puhujaa ja mahdollista projisointia kohti. Näin tila taipuu rennosta illanvietosta myös kokouksiin, luentoihin ja muihin yritystapahtumiin.
Ei vielä arvosteluja.
Kiinnostuitko kohteesta HI-HAT Art Bar?