Elämys: MYSTERY QUEST - ULKOILUPAKOPELI kokouskohteisiin | 15-120 hlöä

Koko Suomi, 00100 Helsinki
 
ACTION FACTORYN tiimitoiminta-aktiviteetit onnistuvat lähes kaikkialla Suomessa! Yhdessä voimme ideoida tilaisuuteenne sopivaa virkistävää toimintaa!

MYSTERY QUEST - ULKOILUMYSTEERI on matalan kynnyksen ulkoiluaktiviteetti suurillekin ryhmille. Kaikki tiimit lähtevät ensiksi ulkoiluosuudelle etsimään pulmatehtävärasteja mobiililaitteiden avulla. Tehtävärastit ovat kuitenkin kätkettyjä, ja ensiksi tulisikin kerätä lippuja eri puolilta aluetta, jotta rastit löytyvät! Rasteilla saadaan oikeista ratkaisuista koodeja, joita tarvitaan sisätiloissa odottavien mysteeristen boksien lukkoihin, luukkuihin ja rasioihin. Tiimi, joka ensimmäisenä onnistuu avamaan kaiken avattavan omasta boksistaan, on myös voittaja! Muut tiimit voivat luonnollisesti pelata loppuun peliajan puitteissa.

MYSTERY QUEST on oiva ratkaisu kun halutaan suuremmallekin ryhmälle sopivaa tiimitoimintaa, jossa on sekä virkistävää ulkoilua, että jännittävä loppuosuus sisätiloissa (tai vaikka terassilla). Jännitystä on jo itse pelissä aikarajoitteineen, mutta tuplajännitys tulee siitä kun on kilpailevia tiimejä ympärillä!
Pelin voi toteuttaa useimmissa kokouskohteissa, niin kaupunkien keskustoissa kuin taajamien ulkopuolellakin. Se on aikataulullisesti mukavan kompakti kokouspäivän ohjelmaksi ja onnistuu ympärivuotisesti.
Pelistä on myös olemassa sisäversio, sopien erinomaiseksi vaihtoehdoksi kun Pekka Pouta ennustaa kurjempaa ulkoilusäätä. Pari päivää aikaisemmin tulisi kuitenkin sopia otetaanko sääriski, vai mennäänkö varman päälle sisäversiolla.

Meillä on tarjolla optimaaliset iPad-mini-tabletit pelikäyttöön, mutta osallistuminen onnistuu aivan hyvin omilla suurempinäyttöisillä älypuhelimillakin - yksi per tiimi. Tällöin hintakin on luonnollisesti hieman edullisempi ja tiimimäärä voi olla jopa 40 tiimiä, eli 200-240 hlöä!

Ryhmäkoko: 15-120 (-240) hlöä
Hinta: ryhmäkoosta riippuen (19-) 24-79 €/hlö + alv 24%. Mitä suurempi ryhmä, sen alhaisempi henkilöhinta.
Kesto: 60-90 min



Seisten:
100
Istuen:
40
Omat juomat:
Ei
Omat ruoat:
Ei
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
45 €
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Koko Suomi, 00100 Helsinki
  • Kapasiteetti seisten
    100
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    40
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    -
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    -
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    -
    Pinta-ala
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai vastaava
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Pyyhkeet
  • Piano
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Muistiinpanovälineet
  • Esiintymislava
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Diskopallo :)
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Tilatyypit
  • Elämyspalvelu

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Voimme vinkata hyväksi havaituista kohteista, joissa toimintojamme on onnistuneesti järjestetty, tai voimme tulla elävöittämään tilaisuuttanne sinne minne haluatte!

Lisätietoa aktiviteeteista:

Tarjolla kymmeniä ulko- ja sisätoimintaohjelmia, kaikki Suomessa ideoituna tuhansien tapahtumien kokemuksella.

  • 45 €
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • -
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Alkaen-hinta laskettu ryhmäkoolle 50 hlöä. Pyydä tarkempi tarjous omaan tapahtumaanne. Hintaan lisätään voimassaoleva alv.

Lisätietoa peruutuksesta:

Veloitukseton peruutus onnistuu 30 pvää ennen tapahtumapäivää. Sen jälkeen peruutettaessa veloitamme 50% tilauksen arvosta. Mikäli peruutus kuitenkin tehdään 3-13 päivää ennen tapahtumapäivää, niin veloitus on 70% ja tapahtumapäivänä, tai sitä edeltävinä kahtena päivänä peruutettaessa veloitamme 100% peruutusmaksun.

Ei vielä arvosteluja.

Kyselyt ja varaukset
kesäkuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Varaustilanne kyselyn kautta
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Lasse Pakarinen
Action Factory

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×