Escape / Cuba

Kauppakatu 32, Jyväskylä
120
istuen
200
seisten
omat ruoat sallittu
omat juomat ei sallittu
Jyväskylän Kauppakadulla sijaitseva Escape jakaantuu neljään osastoon. Waikiki-baari on polynesialaistyyppinen drinkkibaari, jonka letkeä tunnelma tarttuu. Karibialaishenkinen Cuba kutsuu tanssimaan rytmikkäällä musiikilla ja rommidrinkeillään. Industrial-henkinen Clubi on Escapen areenoista suurin ja mahdollistaa monenlaisten tapahtumien järjestämisen. Rakennuksen katolla sijaitseva surf-teemainen aurinkoterassi viimeistelee kokonaisuuden.

Cuba on nimensä mukaisesti kuubalaisesta tunnelmasta vaikutteita saanut tila, jonka letkeä karibialaistyyli tarttuu. Tilaan mahtuu tapahtuman luonteesta riippuen 80-200 henkeä. Ruokailevissa tilaisuuksissa Cuba palvelee parhaimmillaan 120 vierasta. Suuremmissa tapahtumissa Cubaan voi yhdistää viereisen Clubin.

Cuba sopii parhaiten rentoihin alkuillan juhliin kuten synttäreihin, valmistujaisiin tai pikkujouluihin. Janon tapahtumavieraat sammuttavat tilan omalta baaritiskiltä. Tilassa on kaksi videotykkiä, joten myös erilaisten ohjelmien esittäminen onnistuu.

Tomintatapamme on joustava ja Escapessa lähes kaikki on mahdollista. Kerro lisää tapahtumastasi, niin pyrimme tekemään toiveitasi ja tarpeitasi vastaavan tarjouksen!

Hinnasto

-
Päivävuokra alk.
-
Hinta / tunti alk.
-
Myyntitakuu alk.
-
Hinta / henkilö alk.

Lisätietoa hinnoittelusta

Tapahtumat ja yksityistilaisuudet räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. Hinnoitteluun vaikuttavat tilattujen tarjoilujen lisäksi tapahtuman kesto, tarvittava tekniikka, henkilökunta jne. Olemme hyvin joustavia tarkempien yksityiskohtien suhteen.

Kerro lisää tapahtumastasi ja pyydä tarjous!

Haluatko lisätietoa tai kustomoidun tarjouksen?

Kapasiteetti

Kapasiteetti seisten
200
Seisten
Kapasiteetti istuen
120
Istuen
Kapasiteetti luokkamuodossa
-
Luokka
Kapasiteetti teatterimuodossa
-
Teatteri
Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
-
Banketti
Kapasiteetti suorakaidepöydällä
-
Suorakaide
Kapasiteetti U-muodossa
-
U-muoto
Tilan pinta-ala
-
Pinta-ala

Istumapaikkoja kiinteänä eri puolilla tilaa n. 80 kpl (mahdollisuus siirrellä rajallinen).

Ruokailevissa tilaisuuksissa Cubaan saa koottavia pöytiä n. 120 hengelle.

Sijainti

Kauppakatu 32, 40100 Jyväskylä

Palvelut ja puitteet

Ruoka ja juoma

  • Omat ruoat mahdolliset
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Tilalla anniskelulupa

Tekniikka

  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • Pro äänilaitteisto
  • Pro valaistustekniikka
  • Wi-Fi

Tilaan kuuluu

  • Esteetön tila
  • Tanssilattia
  • Musiikki kovalla OK

Kalusto

  • Diskopallo :)

Tapahtumatyypit

  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut

Tilatyypit

  • Monitoimitila
  • Yökerho
  • Baari

Lisätietoa palveluista ja puitteista

Asiakas voi tuoda oman pitopalvelun tai tilata ruokatarjoilut yhteistyökumppaneiltamme.

Arvostelut

Ei vielä arvosteluja.

Kiinnostuitko kohteesta Escape / Cuba?

Kyselyt ja varaukset
Valitse päivämäärä
kesäkuu 2025
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Varaustilanne kyselyn kautta
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot (10.6.2024) ja
tietosuojalausekkeen (17.2.2021).
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Myyntipalvelu
NoHo Partners
Yli 100 000 varausta välitetty
Suomen suurin valikoima
Ei välitysmaksuja, aina edullisin hinta
×