Etu-Koskela

Sulkavantie 395, 16670 Lappila
Etu-Koskelan tila tarjoaa loistavat kehykset ikimuistoisille merkkipäivillesi, sillä ansaitsevathan juhlasi arvoisensa puitteet ja tarjoilut. Tilaisuus kuin tilaisuus, häät, valmistujaiset tai syntymäpäivät järjestyvät kauttamme vaivatta. Erilaisia illanistujaisia kuten lepposia rapujuhlia tai tunnelmallisia viini-illallisia pois jättämättä! Etu-Koskelasta löydät sen oikean juhlatunnelman ja unohtumattomat kesäillat 100 pöytävieraalle.

Etu-Koskelan tilalla onnistuu upeasti myös erilaisten yritysjuhlien ja -tapahtumien järjestäminen. Olit järjestämässä sitten TYKY-päivää, workshoppia, seminaaria tai vaikka yrityksenne kesäjuhlaa, on tämä teille sopiva tila. Tilaan on mahdollista järjestää kokoustekniikka, jotta saatte yrityksenne tapahtuman järjestettyä onnistuneesti. Kysy rohkeasti tilan vuokraamisesta yrityksenne tarpeisiin!

Etu-Koskela nauttii kauniista palasta maalaismaisemaa Kärkölän kunnassa lähellä Lahden kaupunkia. Lisäksi kulkuyhteydet ja etäisyydet ovat vaivattomat myös pääkaupunkiseudulta katsottuna. Parkkitilaa löytyy tilan puolesta riittämiin. Tilalla itsellään on kiehtova pitkälle kantautuva historia. Olemme entisöineet tilan, jotta se ei varmastikaan jätä ketään kylmäksi.

Meille juhliesi atmosfääri on kaikki kaikessa joten teemme juhlat sinun ehdoillasi. Voit tuoda omia sisustus- ja tyylielementtejä jo valmiiksi näyttävään tilaan. Aänentoistopalvelut järjestyvät lisäksi kauttamme taidokkaasti. Räätälöimme tilaisuudestasi juuri sellaisen kuin itse haluat ja niin ettei järjestelyjen aiheuttamasta stressistä ole tietoakaan. Ota epäilemättä yhteyttä niin autamme sinua mielellämme.
Seisten:
100
Istuen:
100
Omat juomat:
Kyllä
Omat ruoat:
Kyllä
Hinnat alkaen
Hinta / hlö:
-
Päivävuokra
-
Hinta / tunti:
-
Myyntitakuu:
-
Osoite: Sulkavantie 395, 16670 Lappila
  • Kapasiteetti seisten
    100
    Seisten
  • Kapasiteetti istuen
    100
    Istuen
  • Kapasiteetti luokkamuodossa
    100
    Luokka
  • Kapasiteetti teatterimuodossa
    -
    Teatteri
  • Kapasiteetti pyöreillä pöydillä
    -
    Banketti
  • Kapasiteetti suorakaidepöydällä
    100
    Suorakaide
  • Kapasiteetti U-muodossa
    -
    U-muoto
  • Tilan pinta-ala
    350 m2
    Pinta-ala

Lisätietoja:

Juhlatilamme sijaitsee navetan kattotilassa, joten kapasiteetti riippuu eniten pöytien asettelusta. Mikäli tilaan laittaa vain yhden suorakaiteen muotoisen pöydän joutuu tanssilattiasta tinkimään. Luokkamuodossa ongelmia ei tilan suhteen eikä tunnelma ole liian ahdas.

Koko viikonloppu
Ruoka ja juoma
  • Pitopalvelu tilan kautta
  • Omat ruoat mahdolliset
  • Tilalla anniskelulupa
  • Omat juomat sallittu
  • Kokous- / Kahvitarjoilu
Tekniikka
  • Kevyt äänentoisto
  • Videotykki tai esitysnäyttö
  • Mikrofoni
  • TV
  • Pro äänilaitteisto
  • Videokonferenssivälineet
  • Pro valaistustekniikka
  • Pelikonsoli
  • CD / DVD -soitin
  • Tulostin
  • Wi-Fi
Tilaan kuuluu
  • Terassi
  • Sauna
  • Majoittumismahdollisuus
  • Esteetön tila
  • Kattotila
  • Uima-allas
  • Piha
  • Tanssilattia
  • Hansel-sopimus
  • Musiikki kovalla OK
Kalusto
  • Keittiö asiakkaan käytössä
  • Esiintymislava
  • Fläppi- / Valkotaulu
  • Diskopallo :)
  • Palju / poreallas
  • Astiasto
  • Piano
  • Pyyhkeet
  • Muistiinpanovälineet
Tapahtumatyypit
  • Juhlat
  • Häät
  • Saunailta
  • Illallinen / lounas
  • Kokous
  • Seminaari / konferenssi
  • Messut
  • Esitys / näytös
  • Virkistystilaisuus
  • Mökkireissu / retriitti
  • Elämys / aktiviteetti
  • Pikkujoulut
Aktiviteetit
  • Ulkoilu
Tilatyypit
  • Juhlasali
  • Monitoimitila
  • Kartano / Huvila
  • Maatila

Lisätietoa palveluista ja puitteista:

Tilalta löytyy lämmityskeittiö asiakkaan käyttöön.
Uutuutena taksi- ja kuljetuspalvelut.

  • -
    Hinta / henkilö alk.
  • -
    Hinta / tunti alk.
  • -
    Päivävuokra alk.
  • -
    Myyntitakuu alk.
  • 500 €
    Varausmaksu
  • -
    Siivousmaksu

Lisätietoa hinnoittelusta:

Tilavuokrat 2024:
- Viikonloppuisin (pe-su) 2500€
- Lyhyempiin tilaisuuksiin kuten illanistujaisiin ja illallisiin vuokra sovitaan tapauskohtaisesti

Tilavuokrat 2025:
- Viikonloppuisin (pe-su) 2500€
- Lyhyempiin tilaisuuksiin kuten illanistujaisiin ja illallisiin vuokra sovitaan tapauskohtaisesti

Tilavuokrat 2026:
- Viikonloppuisin (pe-su) 2600€
- Lyhyempiin tilaisuuksiin kuten illanistujaisiin ja illallisiin vuokra sovitaan tapauskohtaisesti

Loppulasku
-eräpäivä 3 kuukautta ennen tilaisuuden ajankohtaa

Catering:
- Voimme avustaa catering-palveluiden järjestämisessä, mutta viime kädessä catering-palveluiden järjestäminen on asiakkaan vastuulla

Astiasto:
- Täyskattaus (3 lasia, 2 lautasta, kahvisetti ja kaikki aterimet joka ruokalajille) 5,50€/hlö
- Kahvikattaus (kahviastiasto ja 2 lasia) 2,50€/hlö
-hinnat sisältää pesun

Pöytäliina vuokraus:
-normaalikokoiset 11 €/kappale
-isot liinat 15 €/kappale
-pitkät helmaliinat 15 €/kappale

Hinnat sisältää pesun ja mankeloinnin

Siivous:
- Asiakas vie roskat pois (lisämaksusta asiakas voi jättää roskat tilan jäteastiaan)
-emme ota vastaan biojätteitä sisältäviä jätesäkkejä

Mikäli jokin herättää kysymyksiä tai jäi epäselväksi ota epäröimättä meihin yhteyttä!

Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%

Lisätietoa peruutuksesta:

Lähetämme kaksi laskua varauksen yhteydessä; Toinen lasku on varausmaksunlasku ja toinen on loppusummanlasku. Laskuissa on ilmoitettu molempien laskujen eräpäivät. Jos varausmaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, varaus peruuntuu.

Loppusumma tulee maksaa viimeistään kolme kuukautta (3 kk) ennen tapahtumaa (laskussa on ilmoitettu eräpäivä). Jos loppusummaa ei makseta laskun eräpäivään mennessä varaus peruuntuu. Jos tilaisuus on 90 vuorokauden päästä tai lähempänä tulee tilavuokra maksaa kertalaskuna.
Peruutuksen tapahtuessa 90 vuorokautta (90 vrk) tai lähempänä sovittua vuokrauksen ajankohtaa veloitetaan koko vuokrahinta täysimääräisenä. Perimme peruutuksesta 100 € käsittelykuluja.

Etu-Koskelan tilalla syntyneistä esteistä (vesivahinko, tulipalo, myrsky jne.) Vuokranantaja voi perua varauksen. Tällöin koko varaussumma palautetaan

Arvosteluja yhteensä: 2
Keskiarvo: 5,00

Järjestimme noin 100 hengen häät elokuussa 2019. Paikka oli loistava ja vieraat mahtuivat istumaan ja ruokailemaan hyvin. Vihkitilaisuus oli paikan päällä ja onnistui ulkotiloissa erittäin hyvin. Ulkona oli muutenkin kauniilla säällä yhtä viihtyisää kuin sisälläkin. Sisätilat eivät vaatineet paljoa koristelua ja paikka oli tunnelmallinen. Kommunikointi ja asioiden järjestäminen paikan omistajan kanssa sujui hyvin vaivattomasti.

20. elokuuta 2019 klo 16.19

Yhdet n.80 henkilön elokuiset juhlat näissä tiloissa on juhlittu. Itse juhlatila oli todella tunnelmallinen yksityiskohtineen ja valaistuksineen. Pöydän oli katettu tyylikkäästi ja ruoka & tarjoilut olivat hyvin onnistuneet. Maalaisidylli oli parhaimmillaan myös pihapiirin pimenevässä illassa. Viihdyimme erittäin hyvin ja paikka yllätti positiivisesti!

30. tammikuuta 2019 klo 17.02
Kyselyt ja varaukset
maaliskuu 2024
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
Vapaa
Osittain vapaa
Varattu
Tilavuokra
3 kpl alk. 2 400 €
Tilaisuuden kuvaus ei voi olla tyhjä.
Täytä nimesi.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Sähköpostien täytyy olla samat.
Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
  • Saat vastauksen nopeasti sähköpostiisi

    Kohde vastaa tyypillisesti työpäivän aikana

  • Vahvista varaus tai jatka keskustelua

    Neuvottele yksityiskohdat kohteen kanssa

  • Et maksa välityspalkkiota tai lisähintaa

    Sovi maksusta suoraan kohteen kanssa

Jussi Lunkka
Etu-Koskelan Hyvä Tilaisuus

Venuu.fi - Suomen suosituin tapahtumatilojen varauspalvelu

Venuusta varaat helposti uniikit tilat yritys- ja yksityistilaisuuksiin kuten juhliin, kokouksiin, illallisiin, lounas- ja aamiaistilaisuuksiin, saunailtoihin, kesäjuhliin sekä pikkujouluihin. Parhaat juhlatilat valmistujaisiin, karonkkaan, syntymäpäiviin ja häihin. Katso kuvat, lue kokemuksia ja löydä parhaat hinnat. Varaus on aina 100% ilmaista!

Haluatko saada parhaat vinkit ja ideat tapahtumiin?

Tilaa uutiskirje!
×