Stefan Andersén

Pianisti-juontaja Stefan Andersén kuljettaa ohjelmaa eteenpäin säestetyllä juonnolla ja tarjoaa kävijöille kokonaan uudenlaisen tapahtumaelämyksen! Pianisti-juontaja tuo gaalaan, vuosijuhliin tai palkintotilaisuuksiin lisää sen ansaitsemaa arvokkuutta ja sen avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaasti tapahtuman tunnelmaan. Säestetty juonto sopii myös asiantuntijaseminaareihin rikkomaan totuttua kaavaa ja se yhdistää musiikin luontevaksi osaksi tapahtumakonaisuutta.

Stefan Andersén on laulaja, lauluntekijä, ammattimuusikko sekä juontaja, joka on valloittanut yleisöä äänellään jo vuosia. Juontojen taustalla soitettavat kappaleet valitaan aina tukemaan tilaisuuden teemaa ja haluttua tunnelmaa. Lisäksi Stefan voi myös tulkita kappaleita laulamalla ja valitsemalla Stefanin, asiakas saakin juhlaansa myös esiintyjän.

Kun etsit jotain erilaista ja haluat nostaa tapahtuman tunnelman kokonaan uudelle tasolle on Pianisti-juontaja Stefan sinun valintasi!

Asiakkaan suusta:

"Stefan elävöitti perinteisen gaalan tunnelmaa aivan uudella tavalla. Hän sekä juonsi, esiintyi että soitti flyygelillä eri puhujien intron esiintymislavalle. Yhteydenpito ennen tapahtumaa oli helppoa ja joustavaa. Stefan tuo tapahtumaan yllätyksellisyyttä ja elämyksellisyyttä.” - Anniina Raatikka // Huikea Tapahtumatuotanto
Pianisti-juontaja
JuonnotEsityksetSäestykset
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Maikki Media on Suomen ainoa pelkästään juontajien välitykseen ja koulutukseen keskittynyt yritys, joka tuntee jokaisen välittämänsä tekijän. Maikin listoille poimittujen juontajien ammattitaito ja juontotyyli on varmistettu koulutuksen kautta, jotta osaamme varmasti valita juuri Sinun tapahtumaasi sopivan luottojuontajan!

Maikilta löydät myös uudenlaiset juontokonseptit sillon, kun kaipaat tapahtumaasi jotain erityistä. Esimerkiksi pianisti-juontaja nostaa säestyksen avulla tapahtuman tunnelman aivan uudelle tasolle ja standup -juontaja tuo puolestaan tapahtumaan huumoria ja saa yleisön nauramaan. Tärkeintä on kuitenkin aina juontojen sujuvuus, tapahtuman tavoitteen edistäminen sekä luotettava palvelu.

Kerro toiveistasi ja tarpeistasi juonnolle, niin suunnitellaan kuka Maikki Median juontajista tähän sopisi parhaiten sekä räätälöidään tarjous juuri teidän tapahtumaan!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Maikki Media oy