Sami Saari

Sami Saari tunnetaan parhaiten hiteistään Ainutkertainen, Onnen kyyneleet ja Iisimmin. Sami tiedetään vanhastaan loistavana live-esiintyjänä ja keikoilla on takuuvarmasti svengaava meininki! Yhteistyö Cheekin kanssa on tuonut keikoille myös uutta yleisöä viime vuosina. Ohjelmistoon kuuluu myös rakastetuimpia Aki Sirkessalon kappaleita, kuten Naispaholainen, Marvin Gaye ja Mustankipee.

SAMI SAARI & THE SONICS
Tämä Sami Saaren virallinen soulbändi koostuu valtakunnan omistautuneimmista ja tyylikkäimmistä Soul-muusikoista! Kokoonpano on 5-6 henkinen, riippuen tilan/tilaisuuden koosta ja luonteesta.

The Sonics voi vastata myös koko illan musiikista kun mukaan lainataan bilebändin solisti! Miltä kuulostaisi 45-90 min cover-hittejä laidasta laitaan ja lisäksi 45-60 min Sami Saaren show? Näin varmistetaan että musiikkia on monipuolisesti koko illalle, helpommin ja edullisemmin kuin kaksi erillistä bändiä!

DUO
Sami Saari esiintyy myös duo-kokoonpanolla pianisti Jukka Heikkisen kanssa. Super-svengaavaa ja hyväntuulista akustista meininkiä, kuten kaikki tämän duon nähneet voivat todistaa!

SOLO
Sami Saari esiintyy myös trubaduurina akustisen kitaran kanssa. Hän tietää kuinka yleisöä viihdytetään yksinkin!

Voit käydä kuuntelemassa Samin tuotantoa täältä!

Tekniikka:
Bändillä on omat äänentoisto- ja valolaitteet eri kokoisina. Vibrato Sound hoitaa mielellään tekniikan ammattitasoisesti myös koko tilaisuuden tarpeisiin!
Bändi
SoulCoverAkustinen
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Hinnoittelusta sovitaan tapahtumakohtaisesti, kysy tarjous!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Jukka Heikkinen
Vibrato Sounds Production