Jani Lappalainen Photography

Olen ihmisistä innostuva ammattivalokuvaaja Helsingin Herttoniemenrannasta. Valokuvausyrittäjänä olen toiminut vuodesta 2016 ja palveluihini kuuluu hääkuvaukset, yksilöpotretit esimerkiksi rippijuhlista ja valmistujaisista sekä perhe- ja lemmikkipotretit. Yrityksille tarjoan mm. tapahtuma-, brändi- ja tuotekuvausta.

Kuvaustyylini on dokumentaarisen realistinen ja kuvani ovat raikkaan skarppeja. Viehätyn voimakkaista väreistä ja pyrin aina mielenkiintoiseen sommitteluun. Toimintaani määrittää ammattimainen rauhallisuus ja visuaalisen ilottelun lisäksi valokuvaaminen on minulle ennen kaikkea asiakaspalvelua. Kuuntelen asiakkaani toiveita ja pyrin toteuttamaan ne parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun mietin intohimoani valokuvaamiseen ja mistä se kumpuaa, palaan aina tarinoihin. Havaitsen herkästi tärkeät hetket ja osaan ennakoida tilanteiden syntymistä. Ihmisten spontaanit reaktiot ja aidot tunteet ovat niitä erityisimpiä hetkiä, jotka tekevät tarinoista unohtumattomia. Minulle valokuvaus on tapa kokea ja ymmärtää maailmaa. Olla juuri se tarkkailija ja tutkiskelija, joka pohjimmiltani olen.

Jos etsit tarinallesi kertojaa, joka vangitsee tärkeät hetket ja suuret tunteet toiveidesi mukaan, ei sinun tarvitse katsoa enää kauemmas, sillä kuvaajasi on jo löytynyt!

Tarkemmin voit tutustua minuun ​nettisivuiltani​ tai ​Instagramissa​. Alempaa löydät myös esimerkkejä hinnoittelusta tai voit pyytää tarjouksen juuri sinun tarpeiden ja toiveiden mukaan!
Tapahtumakuvaaja
HääkuvausHenkilökuvausTuotekuvausTapahtumakuvausIlmakuvausKeikkakuvausPerhekuvaus
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Alla esimerkkejä hinnoittelusta. Paketteja on mahdollista muokata ja kuvauksia toteuttaa myös muihin tapahtumiin ja hetkiin, kysy lisää!

Hääkuvaus: Kruununjalokivi
  • Enintään 12 tuntia kuvausta sisältäen aamun valmistelujen kuvaamisen, First Look-tuokiokuvat, potretit (min. 1,5 h), vihkimisen ja hääjuhlan kuvaamisen.
  • Suunnittelupalaveri ennen häitä joko kasvotusten tai puhelimitse sekä mahdollisuus muutamaan harjoituskuvaan, mikäli palaveri pidetään kasvotusten.
  • Potrettilokaatiot etukäteen, paikan päällä suunniteltuna vihkimis- tai juhlapaikan läheisyydessä tai muussa sovitussa sijainnissa.
  • Yhteensä 30 täydellisen viimeisteltyä potrettikuvaa, jotka saatte itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Noin 450 peruskäsiteltyä dokumentaarista kuvaa sisältäen aamun valmistelut, first look-kuvat, vihkimisen ja hääjuhlan.
  • Kuvien toimitus neljän viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • 3 kk käyttöoikeus salasanasuojattuun galleriaan sivustollani, mistä hääkuvat on helppo jakaa esim. kiitoskorttiviestinä häävieraille.

Hinta: 1980 euroa

Hääkuvaus: Helmi
  • Enintään 9 tuntia kuvausta sisältäen First Look-tuokiokuvat, potretit (min. 1,5 h), vihkimisen ja hääjuhlan kuvaamisen.
  • Suunnittelupalaveri ennen häitä joko kasvotusten tai puhelimitse sekä mahdollisuus muutamaan harjoituskuvaan, mikäli palaveri pidetään kasvotusten.
  • Potrettilokaatiot etukäteen, paikan päällä suunniteltuna vihkimis- tai juhlapaikan läheisyydessä tai muussa sovitussa sijainnissa.
  • Yhteensä 20 täydellisen viimeisteltyä potrettikuvaa, jotka saatte itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Noin 350 peruskäsiteltyä dokumentaarista kuvaa sisältäen first look-kuvat, vihkimisen ja hääjuhlan.
  • Kuvien toimitus neljän viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • 3 kk käyttöoikeus salasanasuojattuun galleriaan sivustollani, mistä hääkuvat on helppo jakaa esim. kiitoskorttiviestinä häävieraille.

Hinta: 1485 euroa

Hääkuvaus: Silkki
  • Enintään 6 tuntia kuvausta sisältäen potretit (min. 1 h), vihkimisen ja hääjuhlan kuvaamisen.
  • Suunnittelupalaveri ennen häitä joko kasvotusten tai puhelimitse sekä mahdollisuus muutamaan harjoituskuvaan, mikäli palaveri pidetään kasvotusten.
  • Potrettilokaatiot etukäteen, paikan päällä suunniteltuna vihkimis- tai juhlapaikan läheisyydessä tai muussa sovitussa sijainnissa.
  • Yhteensä 10 täydellisen viimeisteltyä potrettikuvaa, jotka saatte itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Noin 250 peruskäsiteltyä dokumentaarista kuvaa sisältäen aamun valmistelut, first look-kuvat, vihkimisen ja hääjuhlan.
  • Kuvien toimitus neljän viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • 3 kk käyttöoikeus salasanasuojattuun galleriaan sivustollani, mistä hääkuvat on helppo jakaa esim. kiitoskorttiviestinä häävieraille.

Hinta: 990 euroa

Hääkuvaus: Pumpuli
  • Noin 3 tunnin kuvaus, sisältäen potrettikuvauksen (min. 1 h) ja vihkimisen dokumentaarisen kuvauksen.
  • Suunnittelupalaveri ennen häitä joko kasvotusten tai puhelimitse sekä mahdollisuus muutamaan harjoituskuvaan, mikäli palaveri pidetään kasvotusten.
  • Potrettilokaatiot etukäteen, paikan päällä suunniteltuna vihkimis- tai juhlapaikan läheisyydessä tai muussa sovitussa sijainnissa.
  • Yhteensä 5 täydellisen viimeisteltyä potrettikuvaa, jotka saatte itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Noin 50 peruskäsiteltyä dokumentaarista kuvaa vihkimisestä.
  • Kuvien toimitus kahden viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • 3 kk käyttöoikeus salasanasuojattuun galleriaan sivustollani, mistä hääkuvat on helppo jakaa esim. kiitoskorttiviestinä häävieraille.

Hinta: 550 euroa

Parikuvaus: Couple Goals
  • Kihlauskuvat, save the date-kuvat ja muut paripotretit.
  • 2 h kuvaussessio valitsemassanne miljöössä tai kotona.
  • Sisältää myös suunnittelupalaverin ennakkoon joko kasvotusten tai puhelimitse sekä mahdollisuus muutamaan harjoituskuvaan, mikäli palaveri pidetään kasvotusten.
  • Yhteensä 20 kpl täydellisen viimeisteltyä potrettikuvaa, jotka saatte itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Kuvien toimitus kahden viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • Myydään myös lahjakorttina.
  • HUOM! Parikuvauksen ostaneelle parille koko päivän hääkuvauksesta 10% alennus.

Hinta 410 euroa

Ryhmäkuvaus: Meidän jengi
  • Odotus-, lapsi- tai perhekuvaus useamman kuvattavan kanssa.
  • Kaksi tuntia kestävä kuvaussessio valitsemassasi miljöössä tai kotona.
  • 20 kpl täydellisen viimeisteltyä digikuvaa, jotka saat itse valita koevedosgalleriasta.
Lisäkuvien hankkiminen potreteista on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Kuvien toimitus viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • Myydään myös lahjakorttina.

Hinta: 350 euroa

Henkilökuvaus
  • Rippikuvat, valmistujaiskuvat, äitiyskuvat tai mitkä tahansa muut yksilökuvat.
  • Noin 1,5 tuntia kestävä kuvaussessio valitsemassasi miljöössä tai kotona.
  • 10 kpl täydellisen viimeisteltyä digikuvaa, jotka saat itse valita koevedosgalleriasta. Lisäkuvien hankkiminen on myös mahdollista (35 €/kpl tai 5 kpl 100€).
  • Kuvien toimitus viikon sisällä kuvauspäivästä.
  • Myydään myös lahjakorttina.

Hinta: 290 euroa

Muut:
  • Lisätunnit kaikkiin paketteihin 145 €/h sis alv.
  • Keikkakuvaus ja promokuvat bändeille alkaen 95 € + alv /h
  • Yrityksille ensimmäinen tunti 275 € + alv, jonka jälkeen 110 € + alv /h

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Jani Lappalainen Photography