Imituattori Antti Karjalainen

Olen Imituattori Antti Juhani Karjalainen, kolmenkympinkriisiä odotteleva täyspäi(väi)nen imitaattori, Savon sydämestä Kuopiosta. Äänen muokkausta olen harrastanut jo syntymästä lähtien vuodesta 1985, eli oman elämänsä koomikko jo syntyessään.

Paremmin eri ääniä alkoi tunnistamaan, kun ääni alkoi murtumaan kukon kiekaisulla 15-vuotiaana. Tämän jälkeen nuo lukuisat kiekaisut ovat muokkautuneet mm. eri julkisuuden henkilöiden hauskoista sutkautuksista aina vakaviin laulutulkintoihin, tärkeää sanomaa unohtamatta.

Oli kyseessä häät, synttärit, pikkujoulut, yritystilaisuudet tai mikä tahansa muu bakkanaali, jossa halutaan saada suupielet ylöspäin, olet saapunut oikeaan osoitteeseen! Esiintymisiä teen 24/7 maailmanlaajuisesti, mutta pääasiassa esiinnyn Suomen rajojen sisäpuolella. Hauskuutukset onnistuvat myös etänä, virtuaalisesti esim. teams-sovellusta käyttäen.

Esitykseni sisältää niin puhe- kuin lauluimitaatioita sopivasti stand-upilla höystettynä. Ohjelmanumeroni voi olla yhdestä syntymäpäivälaulusta aina koko illan viihdyttämiseen juontajana. Äänirepertuaaria löytyy niin Tarja Halosesta Tapio Rautavaaraan kuin Aira Samulinista Antti Tuiskuun, ja näitähän riittää kaikenikäiselle yleisölle hauskuutettavaksi.

Teen lisäksi myyntivalmennuksia ja koulutuksia. Sisältönä aina kylmäpuhelusta kaupan päättämiseen ja kaikkeen siitä väliltä myyntiargumentteineen sekä ostosignaaleineen, yli 15 vuoden myyntikokemuksella. Tietenkin imitaatio-stand-up-komiikan sävyttämä, mutta vakavasti otettava ja jopa työyhteisön myyntiä kasvattava esitys.

Yksityisiin tilaisuuksiin teen yleensä juhlakalun halutessaan tai vaikkei haluaisikaan koomisen laulun päivänsankarin elämästä. Yritystilaisuuksiin taas riimittelen kyseisestä toimialasta (tai mistä vaan teemasta) kupletin. Tai jonkun muun interaktiivisen ohjelmanumeron, missä koko juhlaväki otetaan huomioon.
Esiintyjä
ImitointiKomiikkaJuonnotMyyntivalmennuksetKoulutuksetTapahtumatYritystilaisuudet
Sijainti:
Kuopio
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Jos onnistun pilaamaan hyvän ilmapiirin, maksan esiintymispalkkion takaisin = ensin nauretaan, sitten maksetaan.

Esiintyvän taiteilijan palkkio on alv 0%, joten sovitun hinnan päälle ei tule muita kuluja eli siihen kuuluu kaikki hupi, mikä juhlahetkestä irti saadaan. Hinnoittelusta sovitaan asiakkaan kanssa tilaisuus kohtaisesti. Laita viestiä ja kysy lisää!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Antti Karjalainen
Imituattori Oy