Bilebändi Helle

Bilebändi Helle on viiden ammattimuusikon muodostama yhtye, joka tuo aina mukanaan ilon ja lämmön esiintyessään.

Voit buukata bändin yksityis- ja yritystilaisuuksiin ympäri Suomen – vastaamaan tapahtuman taustamusiikista tai täysin omaksi ohjelmanumerokseen. Bändillä on runsaasti kokemusta esiintymisistä muun muassa hää-, syntymäpäivä- ja valmistujaisjuhlissa sekä ristiäis-, nimiäis-, hautajais- ja muistotilaisuuksissa.

Helle tekee keikkaa erikokoisina kokoonpanoina – soolona, duona, triona sekä neljän tai viiden hengen bändinä – asiakkaan toiveiden mukaan. Bändin keikalle voi myös pyytää mukaan viulistin tai puhallinsoittajan, esimerkiksi huilistin tai saksofonistin. Ohjelmisto suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan kanssa.

Bändin ohjelmistoon kuuluu niin kotimaisia kuin ulkomaisia kappaleita: bilebiisejä, nostalgisia klassikoita sekä myös perinteistä tanssimusiikkia. Osaamista löytyy sekä klassisen että kevyen musiikin puolelta. Helteeltä luonnistuu lähes kaikki genret – niin jazzista poppiin kuin rockista klassisiin kappaleisiin. Bändi ottaa myös vastaan toivebiisejä enemmän kuin mielellään!

Bilebändi Helle erottuu – asiakkailta tulleen palautteenkin perusteella – muun muassa nuorekkuudellaan, raikkaudellaan ja monipuolisuudellaan sekä sillä, etteivät ole ihan perinteinen bilebändi.

Bändin muusikot keikkailevat myös yhtyeiden For Tomorrow, Entäs Peltonen? ja JOJO riveissä sekä toimivat biisintekijöinä, tuottajina ja laulun- ja soitonopettajina. Juhlissa ja yritystilaisuuksissa pianistia voi pyytää erikseen vastaamaan taustamusiikista ruokailun ajan sekä laulajaa pyytää esiintymään säestäjän kanssa vihkitilaisuuteen.

Spotifysta löydät bändin nimellä HELLE. Tsekkaa myös bändin Instagram-tili.
Pyydäthän lisää ääninäytteitä sekä videoita keikoilta sähköpostitse!
Bilebändi
BilemusiikkiPopSuomipopRockJazzKlassikotListahititPerinteinen tanssimusiikkiIskelmä
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Bilebändi (5 hlö)
  • naissolisti
  • miessolisti/kitaristi
  • miessolisti/basisti/sellisti
  • rumpali
  • kosketinsoittaja

Esimerkkihinnoittelu:
2 settiä (2 x 45min): alk. 1500€
3 settiä (3 x 45min): alk. 1700€

Settien määrät ja pituudet ovat räätälöitävissä täysin asiakkaan tilaisuuden, budjetin, tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Hintaan lisätään mahdolliset matkakulut kilometrikorvauksen mukaan. Lopullinen hintatarjous sisältää esiintymiset, matkakulut ja ammattitasoisen äänentoiston. Mahdollisia lavavaloja voi kysyä erikseen.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lue tästä asiakaspalautteita:

"Suuret kiitokset, soititte loistavasti ja loitte häihimme aivan mahtavan tunnelman, emme olisi parempaa osanneet toivoakaan!"
- Morsian & sulhanen, häät 2021

"Kiitos, kun tulitte, musiikki oli ihanaa! Meillä vierailla oli ihana ilta!"
- Morsian & sulhanen, häät 2018

"Kiitos vielä ihanasta bileiden ylläpitämisestä meidän häissä."
- Morsian, häät 2021

"ISO KIITOS, kun olitte mukana. Teidän esiintyminen ja Janinan ääni sai meissä molemmissa niin kuin monissa vieraissakin aikaan valtavan tunneskaalan, se oli jotain maagista!✨ Ollaan niin otettuja, että saatiin teidänlaiset tyypit osaksi meidän päivää ja ihan kuin olisi tunnettu teidät jo aiemmin, saitte luotua jotenkin niin lämpimän fiiliksen!"
- Morsian & sulhanen, häät 2021

"KIITOS vielä kerran, olitte niiiiiiiin upeita ja me tultiin kaikki niin onnellisiksi"
- Bändin tilaaja, 30 v. syntymäpäivät

"Kiitos tuhannesti teille. Teitte juhlasta aivan erityisen!! Te olette huikean taitavia."
- Bändin tilaaja, häät 2017

”Kiitos vielä huikeesta keikasta! Kaikki vieraat kenen kanssa jutellut kehu teitä tosi paljon! Jos tarvitaan joskus bilebändiä niin ootte ekana listalla meillä ja varmasti monella häävieraalla.”
- Sulhanen, häät 2022

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Bilebändi Helle