Bilebändi Baloo

Bilebändi Baloo on viisihenkinen monissa liemissä marinoitunut cover-bändi, joka tanssittaa monenlaisissa juhlatilaisuuksissa häistä syntymäpäiviin ja yritysjuhliin. Bändissä yhdistyvät musisoinnin riemu, vankka ammattitaito ja kunnianhimoinen suhtautuminen musiikkiin.

Ryhmä panostaa laadukkaaseen ohjelmistoon asiakkaan toiveita kunnioittaen! Jatkuvasti päivittyvästä ohjelmistosta löytyy kotimaisia ja ulkomaisia hittejä eri vuosikymmeniltä, tuoretta ja mukaansatempaavaa pop/rock-musiikkia upeilla laulustemmoilla höystettynä.

Vaikka yhtyeessä on asiaan vihkiytynyt solisti, löytyy bändistä stemmalaulutulivoimaa enemmän kuin tarpeeksi, sillä stemmalaulajia on yhtyeessä peräti kolme. Solisti kykenee tarttumaan laulumikrofonin lisäksi saksofoniin ja huiluun!

Bilebändi Baloo nostaa tunnelman ja korkkarit kattoon energisellä ja heittäytyvällä esiintymisellään ja välittömällä vuorovaikutuksella yleisön kanssa. Bändi haluaa olla mukana tekemässä juhlasta kuin juhlasta ikimuistoisen.

Baloon viisikko esiintyy etupäässä Etelä-Suomessa, mutta sovittaessa myös muualla Suomessa.

Ota yhteyttä, mikäli haluat juhlissasi tunnelman kattoon ja tanssilavan täyteen!


”Te olitte täyttä timanttia! Osaatte kyllä viihdyttää yleisönne viimeisen päälle hyvin. Siitä saatiin varmaan paras mahdollinen todiste etenkin viimeisen setin aikana, kun lähes sata häävierasta kreisibailasi tanssilaittialla loistavan ja mukaansa tempaavan musiikin tahtiin. Ja millä draivilla ja omistautumiella vedittekään!”
Bilebändi
BilemusiikkiPopSuomirockSuomipopKlassikotListahititRock
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Helsingin alue
Hinnoittelusta sovitaan keikkakohtaisesti. Ota yhteyttä ja kerro lisää tilaisuudestanne!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Bilebändi Baloo