Asiantuntija-juontaja Mikko Suursalmi

Mikko Suursalmi on vuodesta 1999 suomalaisessa mediassa vaikuttanut juontaja, jolla on laaja kokemus niin radiosta, tapahtumista kuin televisiostakin. Tällä hetkellä Mikko työskentelee MTV3-kanavalla arkipäivisin nähtävän Viiden jälkeen -ohjelman juontajana.

Mikko saa jatkuvasti asiakkailta hyvää palautetta iloisesta otteesta, rauhallisesta ja ennen kaikkea luonnollisesta juontotyylistä. Aitous tekee Mikosta helposti lähestyttävän niin lavalla kuin lavan ulkopuolella, ja juuri se tekijä synnyttää karisman, joka vangitsee yleisön.

Maikin Asiantuntija-juontajat hoitavat eri aihepiirien seminaarit, haastattelut, juonnot ja esimerkiksi paneelikeskusteluiden moderoinnit ammattitaidolla ja laadukkaasti. Maikin rosterista löytyy eri alojen asiantuntijoita, joten löydämme varmasti juuri sinun tapahtumaan sopivan Asiantuntija-juontajan.

Asiantuntijamme voivat tuoda tapahtumaan juontojen oheen myös oman ”puheenvuoronsa”. Esimerksi ”Vinkkejä vakuuttavaan esiintymiseen” voidaan pilkkoa osaksi juontoja, jotta myös juonnot ovat informatiivisia ja tuovat osallistujille hyödyllisiä tietoa. Maikin Asiantuntija-juontajia löytyy laidasta laitaan esiintymisen lisäksi mm. yrittäjyydestä, politiikasta, teknologiasta, markkinoinnista ja brändäämisestä, pukeutumisesta, some-vaikuttamisesta ja hyvinvoinnista.


Asiakkaan suusta:
”On ollut ilo tutustua Mikkoon usean yhteisen projektin kautta. Mikko on luottopakki tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, sillä hänellä on uskomaton kyky luoda rentoutta ja tunnelmaa ympärilleen, aiheesta ja tilaisuuden muodosta riippumatta. Hänellä on uskottava ja mukaansatempaava ote esiintymisessään, enkä keksi yhtään tilaisuutta, johon en voisi Mikon kivenkovaa ammattitaitoa hyödyntää.” - Ronja Berlin, Business Manager, Professio

Juontotöiden lisäksi Mikko selostaa alppi- ja freestylelajeja sekä lumilautailua Eurosportilla.
Hän toimii myös FORE!-golflehden päätoimittajana ja pyörittää yhdessä yhtiökumppaneiden kanssa AINAGolf -nimistä golfsimulaattorikeskusta.

Mikon monipuolinen työ- ja harrastuskokemus tekee hänestä loistavan juontajan niin messuille, konsertteihin, urheilutapahtumiin, yritysjuhliin ja tv–ohjelmiin. Mikolta onnistuu työskentely myös sujuvasti englannin kielellä.
Juontaja
AsiantuntijaJuontaja
Sijainti:
Tampere
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Maikki Media on Suomen ainoa pelkästään juontajien välitykseen ja koulutukseen keskittynyt yritys, joka tuntee jokaisen välittämänsä tekijän. Maikin listoille poimittujen juontajien ammattitaito ja juontotyyli on varmistettu koulutuksen kautta, jotta osaamme varmasti valita juuri Sinun tapahtumaasi sopivan luottojuontajan!

Maikilta löydät myös uudenlaiset juontokonseptit sillon, kun kaipaat tapahtumaasi jotain erityistä. Esimerkiksi pianisti-juontaja nostaa säestyksen avulla tapahtuman tunnelman aivan uudelle tasolle ja standup -juontaja tuo puolestaan tapahtumaan huumoria ja saa yleisön nauramaan. Tärkeintä on kuitenkin aina juontojen sujuvuus, tapahtuman tavoitteen edistäminen sekä luotettava palvelu.

Kerro toiveistasi ja tarpeistasi juonnolle, niin suunnitellaan kuka Maikki Median juontajista tähän sopisi parhaiten sekä räätälöidään tarjous juuri teidän tapahtumaan!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Maikki Media Oy