1970 oli Suomessa railakkaan 60-luvun jälkeen ankeaa aikaa: oli öljykriisi, Neuvostokarhu kurkkimassa alituiseen rajan yli, kylmä sota ja alistunut pysähtyneisyyden tunnelma koko kotimaassa. Mikään ei liikkunut, vaikka rautakangella olisi vääntänyt, paitsi idänkauppa. Mutta kellareissa kyti jotain aivan muuta, ja lopulta räjähti lujaa ilmoille.
70-luvulla nuoruuttaan eläneet muistavat hillittömän optimismin, kun uuden äänitekniikan avulla tykitetty suomirock täytti elämän: Hector, Juice, Wigwam, Tasavallan Presidentti, Hurriganes ja ALWARI TUOHITORVI! Tulokkat rynnivät röyhkeästi tanssilavoille ja tyrkkivät tieltään perinteiset tanssipartiot. Äänilaitteetkin olivat isommat kuin tangohaitaristin piharakennus, jossa säilytettiin Jawa-moottoripyörää.
Junne Rautiainen perusti Alwari Tuohitorven Ähtärissä 1968, ja muutaman mutkan kautta 1972 koottiin tunnetuin megakokoonpano, jossa soittivat Seppo ”Kala” Alajoki, Rape Pikanen, Junne Rautiainen ja Mika Sundqvist. Alkuperäisjäsen Seppo Tammilehto palasi Pikasen tilalle rumpuihin v. 1976.
Alwari Tuohitorvi oli kova vastus Suomen ykkösbändille Hurriganesille. Suosio bändin kotikulmilla Pohjanmaalla oli ajoittain jopa kovempaa. Kromikaunotar, Älä iske Tuijaa, Rokataan vaan Jytämimmi, Sinun laulusi - hittejä riitti ja niiden tahdissa hypittiin ympäri Suomen. Bändi toi lavoille myös tuulia maailmalta: Mudia, T.Rexiä, Sweetiä ja Uriah Heepia. Näistä Alwari-hiteistä ja isoista klassikoista on Alwari Tuohitorvi Revisted:kin ohjelmisto koottu.
Alwari Tuohitorvi Revisited syntyi silkasta 70-luvun rockin harrastuksesta ja se oikeastaan täytyi perustaa. 1970 oli kuitenkin viimeinen oikea rockin vuosikymmen ennen synapoppia, eikä soittaja ole soittaja, ellei pääse kelailemaan noita aikoja.
Alwari Tuohitorvi Revisited ei ole museo vaan tuore myyttiselle vuosikymmenelle sukeltava rockbändi. Alkuperäisjäsenistä mukana on Seppo Tammilehto (laulu, akustinen kitara), mutta muitakin originaaleja nähdään ja kuullaan valituilla keikoilla. Bändin soittajat edustavat useita rocksukupolvia; osa on kolunnut samoja keikkapaikkoja jo Alwarien kanssa aikanaan, kun taas nuorin polvi on imenyt itseensä tuon ajan aivan omasta mielenkiinnosta.
Alwari Tuohitorvi Revisited on aikalaisille SE juttu, joka pitää nähdä, ja nuoremmille päälle kaatuva kokemus siitä, miten 70’s Rock’n Roll oikeasti menee.
Todellinen 70-luvun bailubändi!
Pekka Haavisto - basso
Juha Järvinen - rummut
Henri Kuronen - laulu, kitara
Masi Luoma – keyboard, piano
Seppo Tammilehto - laulu, akustinen kitara
Otto Veikkola - laulu, kitara