Sami Laiho

Sami Laiho on palkittu puhuja ja yksi maailman johtavista tietoturva- ja Windows-asiantuntijoista, joka on työskennellyt Windowsin parissa jo vuodesta 1996!

Vuosien varrella Sami on pitänyt lukemattomia puheenvuoroja ja esiintymisiä niin yritysten johtoryhmille ja työntekijöille kuin opettajille ja sairaanhoitajillekin. Samin erityisosaaminen liittyy vahvasti Windows-käyttöjärjestelmään ja siihen liittyviin teemoihin, kuten tietoturvaan, vianetsintään sekä käyttäjän manipulointiin. Samin erikoisosaamiseen kuuluu myös työntekijöiden motivointi ja loppukäyttäjien koulutus nykypäivän tietoturvahaasteiden kanssa pärjäämiseksi.

Maksatko kalliita tietoturvavakuutuksia? Kai tiesit, että voit säästää niissä valtavia summia oikeaoppisilla toimintamalleilla ja teknisillä ratkaisuilla. Sami on harvoja puhujia, joilta onnistuu nämä molemmat osa-alueet!

Vuonna 2019 Sami nimettiin TiVi-lehden listauksessa 100 vaikutusvaltaisimman IT-alan vaikuttajan joukkoon, ja on ollut listalla siitä asti. Vuonna 2018 Sami palkittiin maailman suurimmassa Microsoft-tapahtumassa - Ignitessa - parhaana esiintyjänä – itse asiassa Samin puheenvuorot äänestettiin sekä parhaaksi että toiseksi parhaaksi, 1708 puheenvuoron joukosta! Tämä on ensimmäinen, ja ainoa, kerta kun kukaan esiintyjä on tähän pystynyt kyseisessä konferenssissa. Microsoft Ignite on Microsoftin suurin vuosittainen tapahtuma, joka kerää yhteen yli 30000 IT-alan ammattilaista, yli 100 eri maasta.

Buukkaa nyt kansainvälisesti tunnettu asiantuntija juuri teidän tilaisuuteenne!
Puhuja
TietoturvaWindows-käyttöjärjestelmä
Sijainti:
Helsinki
Toiminta-alue:
Koko Suomi
Samin palkitut puheenvuorot ja keynotet hinnoitellaan tapahtumakohtaisesti, joten ota rohkeasti yhteyttä!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Sami Laiho
Sami Laiho