Duo Tytti Koivunen & Piia Kristiina

Laulaja Tytti Koivusen ja pianisti Piia Kristiinan duo on hyväntuulinen, kahden tamperelaisen ammattimuusikon mainio yhdistelmä. Jo pari vuotta yhdessä keikkaillut duo on esiintynyt kauppakeskuksissa, yksityistilaisuuksissa sekä kaupungin puistokonserteissa.

Tytti, joka myös keikkailee aktiivisesti laulajapianistina sekä opettaa pianonsoittoa, laulaa sekä suomeksi että englanniksi. Tytin ääni on lämpimän hempeä mutta samalla vahva ja Tytti myös juontaa duon keikat ihanaan omaan, positiiviseen sävyynsä. Piia Kristiina taas luo varmalla ja energisellä soitollaan sekä iloisella ilmeellään nostattavaa tunnelmaa keikoilla.

Duon repertuaari koostuu pääasiassa niin suomalaisesta nykypopista kuin vanhemmistakin hiteistä sekä juuri tilaajien toivekappaleista. Duon keikoilla saatetaan kuulla siis niin Eppuja, Adelea kuin Anna Puutakin, lattarihittejä unohtamatta! Myös viulistin sekä sellistin yhdistäminen bändiin yksittäistäkin keikkaa varten onnistuu.

Duon mielestä keikkaelämässä hienointa on ihmisen elämän käännekohdissa mukanaolo. Ristiäisistä hautajaisiin ja kaikki siltä väliltä, musiikki ja laulu soveltuu joka tilaisuuteen!
Duo
SuomipopSuomihititKirkolliset teoksetElokuvasävelmätLattaritJazzJoululaulut
Sijainti:
Tampere
Toiminta-alue:
Helsingin alue, Jyväskylän alue, Kuopion alue, Lahden alue, Lappeenrannan alue, Porin alue, Tampereen alue, Turun alue
Hinnoittelusta sovitaan tapauskohtaisesti, kysy tarjous!

Kyselyt ja varaukset

Tilaisuuden tiedot

Yhteystiedot

Lähettämällä kyselyn hyväksyt
käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.
Piia Kärnä
Ohjelmatoimisto Piano & Viihde