Palsta Kirkkonummi vierastalo Merihöyry

Brakeudden 3, 02420 Kirkkonummi
 

Palstalla on useampi tila; päätalo, saunatilat, vierastalo Merihöyry ja yöpymiseen tarkoitetut 8 kappaletta makuuaittoja. Suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus, oli kyseessä sitten pieni ja intiimi illallistilaisuus tai suuremman ryhmän kokoontuminen joko työn tai vapaa-ajan merkeissä.

Meidän kauttamme järjestyvät myös herkulliset aamiaiset, lounaat ja muut kokoustarjoilut. Voimme valmistaa asiakkaillemme myös illallisen, mutta teemme mielellämme yhteistyötä vierailevien keittiömestarien kanssa, he tuovat mielestämme tilaisuuksiin aivan erityisen lisän, kun kauniissa puitteissa saa vieläpä nauttia huippuluokan illallisen

Meren rannalla sijaitseva vierastalomme Merihöyry on yöpyvien vieraidemme käytössä tai myös erikseen varattavissa esimerkiksi pienemmän työtiimin kokous- tai virkistyspäivään. Jos varaat Merihöyryn mökkeilyä varten yksityishenkilönä, minimiyöpyminen on 2 yötä.

Merihöyry on juuri remontoitu hirsitalo kahdella katetulla terassilla. Täysin varustellussa keittiössä on astiasto 12 henkilölle. Pihalla on grilli, ruokailuryhmä, leikkipaikka, minigolf, nurmikkoaluetta sekä hiekkaranta. Vierailla on mahdollisuus käyttää soutuvenettä, minigolfkenttää ja grillikatosta veloituksetta sekä pihalta löytyvää paljua (lisämaksusta). Saunaan mahtuu kerrallaan 8 henkilöä.

Vierastalossa on tupa, jossa keittiö ja ruokatila. Lisäksi 2 makuuhuonetta, joista toisessa 160cm parisänky, toisessa 2x 80 vuodetta. 2wctä, pukuhuone 140cm vuodesohvalla, peseytymistila & sauna + varastohuone.

Vieraidemme on mahdollista yöpyä vierastalo Merihöyryn lisäksi makuuaitoissamme. Jokaiseen 8 makuuaittaan mahtuu 2-3 henkilöä yöpymään. Makuuaittoja varataan vain vierastalo Merihöyryn yhteydessä, sillä niissä ei ole peseytymis-eikä wc-mahdollisuutta. Makuuaitoissa yöpyjät käyttävät vierastalon peseytymistiloja joihin pääsee takaovesta ilman, että tarvitsee häiritä vierastalossa yöpyjiä.
Standing:
20
Seated:
6
Own alcohol:
Yes
Own food:
Yes
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
240 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Brakeudden 3, 02420 Kirkkonummi
  • Capacity standing
    20
    Standing
  • Capacity seated
    6
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Ruokapöydän ääreen mahtuu 6 henkilöä, sohvaryhmän ääreen 8 henkilöä.

Longer reservations
Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Towels
  • Piano
  • Whiteboard / Flip chart
  • Note-taking material
  • Stage
  • Kitchen for customer
  • Disco ball :)
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Activities
  • Outdoor activities
  • Swimming
  • Boating / Sailing
Venue type
  • Sauna
  • Meeting room
  • Coworking space
  • Terrace / Courtyard
  • Cabin / Cottage

Additional information about services and facilities:

Hinnoittelemme kokonaisuuden asiakkaan tarpeiden mukaan.

Additional information about activities:

Pihalla on leikkipaikka, minigolf, nurmikkoaluetta sekä hiekkaranta. Vierailla on mahdollisuus käyttää soutuveneitä ja minigolfkenttää.

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 240 €
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

No reviews yet.

Bookings and inquiries
January 2023
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
Availability unknown
Venue rent
540 €
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Palsta Kirkkonummi vierastalo Merihöyry

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×