Elämys: Virkistyspäivät | Uoma Wild & Sour

Lehmustontie, Vantaa
20
seated
20
standing
own food allowed
own alcohol allowed
Virkistyspäivämme luonnonhelmassa sopivat kenelle tahansa ja erityisesti siinä tapauksessa, että tulee muuten istuttua aika paljon sisällä tietokoneen ääressä. Meillä pääset kokemaan vanhan metsän rauhan ja monimuotoista elämää pursuavan puutarhan keskellä pääkaupunkiseutua. Meille pääsee helposti ja nopeasti, sillä olemme salainen puutarha Korsossa Vantaalla hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Ryhmällenne sopiva ajankohta, päivän ohjelma ja aikataulu sovitaan joustavasti toiveidenne mukaan. Ohjelmaan kuuluu rentouttava metsäkävely läheisellä Tussinkosken luonnonsuojelualueella sekä muuta yhdessä sovittavaa ohjelmaa puutarhassa. Meillä on virkistytty esimerkiksi villiyrttien ja hapattamisen parissa. Myös oman Masu Nokkoskombuchamme maistelu kuuluu olennaisena virkistyspäivään sekä halutessanne kevyt ruokatarjoilu kahvin ja teen yhteydessä. Kerromme myös mielellämme hieman toiminnastamme, jossa olennaista on kokonaisvaltainen suhtautuminen luonnon ja ihmisten hyvinvointiin.

Virkistyspäivässämme kaikki tapahtuu ulkosalla tai aitassa ja nuotiopaikalla vanhassa pihapiirissä. Valitettavasti kaikki polkumme eivät ole esteettömiä.

Pricing

Experience & Activity packages(3 avail.)

from 58 € / person

Additional information

- Minimilaskutus on lähtökohtaisesti 10 henkilöä ja maksimiosallistujamäärä 20 henkilöä.
- Virkistyspäivän kesto on lähtökohtaisesti 3h.
- Hinta alkaen 51,75 € / henkilö.
- Yleishyödylliset järjestöt -20%.
- Hinnat sisältävät alv 25,5%.

- Järjeställä on vastuuvakuutus. Osallistujilla tulee olla työnantajan järjestämät vakuutukset tai oma voimassa oleva matka- tai tapaturmavakuutus.

Additional information about cancellation policy

Minimilaskutus on lähtökohtaisesti 10 henkilöä ja lopullinen osallistujamäärä ja mahdolliset erityisruokavaliot halutaan tilaajalta viimeistään 7 vrk ennen tilaisuuden alkua. Varauksen peruutuksesta tulee ilmoittaa viimeistään 7 vrk ennen tilaisuuden alkua, jotta peruutuksesta ei aiheudu teille kustannuksia. Mikäli peruutus tapahtuu 6-3 vrk ennen tilaisuutta, tilaajalta veloitetaan peruutusmaksuna 50 % tilauksen arvosta viimeksi ilmoitetun henkilömäärän mukaisesti. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 3 vrk ennen tilaisuutta, tilaajalta veloitetaan 100 % tilauksen arvosta viimeksi ilmoitetun henkilömäärän mukaisesti.

Would you like more information or a customized offer?

Capacity

Capacity standing
20
Standing
Capacity seated
20
Seated
Capacity in classroom style
-
Classroom
Capacity in theater formation
-
Theater
Capacity with banquet tables
-
Banquet
Capacity with conference tables
-
Conference
Capacity in U shape
-
U shape
Floor area
-
Floor area

Location

Lehmustontie, 44 Vantaa

Services and facilities

Food and drinks

  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering

In the venue

  • Garden

Event types

  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party

Venue type

  • Experience / Activity

Activities

  • Outdoor activities

Reviews

No reviews yet.

Are you interested in Elämys: Virkistyspäivät | Uoma Wild & Sour ?

Contact the venue
Select event date
June 2025
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
Sun
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions (2024-10-06) and
Privacy Policy (2021-02-17).
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Maija Suomela
Uoma Wild & Sour
Over 100,000 events organised
Biggest selection in Finland
Best price, no service fees
×