Sunilan Kantolan Rantasauna

Kantokatu 5, 48900 Kotka
 
Kantola on Alvar Aallon suunnittelema tehtaanjohtajan asunto vuodelta 1937, ja se edustaa tyylisuunaltaan funktionalismia. Tehtaanjohtajan entisessä edustuskodissa on noin 450 neliötä kahdessa kerroksessa. Meren rannalla Kotkan Sunilassa sijaitseva Kantola henkii Alvar Aallon suunnittelua, paikallista teollisuushistoriaa ja kulttuuriperintöä.

Kantolan tilat tarjoavat hyvät mahdollisuudet myös saunomiseen. Erillisen sähkölämmitteisen rantasaunan voi varata joko päärakennuksen varauksen yhteydessä tai aivan erikseen saunailtaa varten. Sauna sijaitsee Kantolan pihapiirissä, aivan meren rannassa. Se on tunnelmaltaan perinteinen saunarakennus, jossa kiuas kuitenkin lämpiää sähköllä ja valmiiksi asiakkaalle ajastettuna. Pesuhuoneessa on kolme erillistä suihkua. Saunarakennuksen terassilta on ehkäpä koko Sunilan paras näkymä Sunilan tehtaalle, joka sekin on alkuperäisiltä osiltaan Alvar Aallon suunnittelema, ja kerran maailman kauneimmaksi tehtaaksi nimetty. Näkymä saunan terassilta ilmentää Sunilan alueen arvokasta kulttuurihistoriaa parhaimmiltaan ja kertoo alueen historiasta.
Tällä hetkellä rannassa ei ole erikseen osoitettua uimapaikkaa.

Tilavassa takkatuvassa mahtuu oleskelemaan yhtä aikaa kymmenisen henkilöä. Erikseen on pienempi pukuhuone. Saunarakennuksessa on myös wc ja keittiönurkkaus, jossa on mikro ja kahvinkeittomahdollisuus. Keittiönurkkauksen varusteluun ei kuulu ruoanvalmistusvälineitä tai astioita.

Saunalla on tarjolla peflettejä, ja halutessaan vuokrauksen yhteyteen saa tilattua saunasetin, joka sisältää pyyhevuokran ja pesuaineet (suihkusaippua, shampoo) hintaan 10€/hlö.
Standing:
10
Seated:
10
Own alcohol:
Yes
Own food:
Yes
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
120 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Kantokatu 5, 48900 Kotka
  • Capacity standing
    10
    Standing
  • Capacity seated
    10
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    60 m2
    Floor area
Half day
Whole day
Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Towels
  • Piano
  • Whiteboard / Flip chart
  • Note-taking material
  • Stage
  • Kitchen for customer
  • Disco ball :)
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Venue type
  • Sauna

Additional information about activities:

Yhteistyökumppaniltamme on mahdollista saada saunomisen yhteyteen erilaisia luonto-aktiviteetteja lähiluontoon: esimerkiksi lumikenkäilyä ja melontaa vuodenajan mukaan ja sääolosuhteiden salliessa.

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 120 €
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Rantasaunan tilavuokra:
- 4 tuntia 120 €
- lisätunnit saunavuokraan 25 €/h
- saunasetti, sis. pyyhevuokran ja pesuaineet 10 €/hlö

Hinnat sisältävät alv 24 %.

No reviews yet.

Bookings and inquiries
February 2023
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
Availability unknown
Venue rent
2 avail. fr. 100 €
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Sunilan Kantola

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×