KAIKKIIN HINTOIHIN LISÄTÄÄN ALV 25,5%
Hintoihin kuuluu tilavuokran lisäksi tekniikka (videotykki, Genelec-äänentoisto, HF mikrofoni, pantamikrofoni, WI-FI, kokousvälineet, muistiinpanovälineet sekä muu kattava varustus. Lisäksi vastaamme tilan ja sen toimintojen esittelystä, personoiduista opasteista aulaan ja tilan eteen.
Hintoihin kuuluu tarpeen mukaan astiat 50 hengelle, kuvauspaikka, koristeiden käyttö (pöytänumerot, tuikkukipot ja Led-kynttilät, maljakot jne). Tila on hyvin varusteltu, ja on jo sellaisenaan "koristeltu" sillä loungessa on paljon viherkasveja, kauniita tauluja ja astioita jne.
Loppusiivous kattaa kaiken siistinnän (roskat, pullot, tiskit, siivouksen).
Kokousryhmillä hintaan kuuluu myös saliavustajan palvelut aina, kun kokouspäivään on tilattuja tarjoiluja. Olemme vastassa kaikkia kokousryhmiä henkilökohtaisesti ja autamme tilan tekniikan kanssa. Yksityishenkilöille tilan tekniikka opastetaan hyvissä ajoin ennen tilaisuutta.
Kaikki on valmista kun tulette ja mitään ei tarvitse tehdä, kun lähdette.
Tilaan saa tuoda omat juhlajuomat, sillä meillä ei ole A-oikeuksia eli emme myy alkoholia. Omat viinit ovat siis tervetulleita. Tilassa on laaja lasivalikoima.
SIIVOUS
Kokoussiivous 75€ (kun ei tarjoiluja) TAI 125€ (kun tarjoiluja, sisältäen tiskien hoidon)
Juhlasiivous 150€
Siivous sisältää kaiken siivouksen, myös roskien ja pullojen viennin sekä tiskit.
Kysy erikseen tarjous useamman päivän tapahtumiin! Tarjolla myös edullisia vuosi– ja kuukausisopimuksia!
Koulut, säätiöt ja yhdistykset, PMK-talolaiset : -10%.
POISTUMISAJAT VIIKOLLA kun merkitty "ei poistumisaikaa" : siivous on seuraavana aamuna klo 05.00
POISTUMISAJAT VIIKONLOPPUISIN kun merkitty "ei poistumisaikaa" : siivous on seuraavana aamuna klo 07.00
TAVAROIDEN NOUTO JUHLIEN JA TILAISUUKSIEN JÄLKEEN
Olemme joustavia juhlista jääneiden tavaroiden noutamisten suhteen. Mikäli juhlia seuraavana päivänä tilassa ei ole varausta, saa seuraavan aamupäivän kaupan päälle ja voi tulla rauhassa noutamaan tilaan jääneitä tavaroita. Jos meillä on tilaisuus, löydämme kyllä sopivan ratkaisun yhdessä, ettei tilaa tarvitse tyhjätä yöllä. Pyrimme aina siihen, että teillä olisi mahdollisimman stressittömät juhlat :-).
Sama juttu valmisteluissa, mikäli edellinen ilta on tilassa tyhjä, annamme sen mahdollisuuksien mukaan kaupan päälle, jotta pääsette laskeutumaan tilaan ja sen tunnelmaan jo hyvissä ajoin ennen juhlia. Näin saatte myös juomat ajoissa jäähtymään. Tilanne on meillä selvillä viikkoa ennen tilaisuutta.
Tapauskohtaiset ja joustavat.
Pelkissä tilavuokrauksissa kuluton peruutus 30 vrk ennen tapahtumaa. Tämän jälkeen 50% peruutuskulut. Alle 10 vuorokautta tilaisuudesta 100% peruutuskulut. Ohjelma- ja tarjoilupalveluiden peruutuskulut määritellään tapauskohtaisesti.
Would you like more information or a customized offer?
Pöydän ääreen ruokailemaan max 50
Sohville, nojatuoleille 8
Tilan maximi 50 kerralla
Keittiön varustukseen kuuluu:
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Mikro
- Pöytäuuni
- Pieni pakastin
- Jääkaappi
- Astiat 50 hengelle ja astianpesukone
Lounge sijaitsee vain 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Lisäksi sisäpihalla on maksullisia parkkipaikkoja autoilijoille ( PARKMAN) - PMK-talon sivussa Moovy paikkoja
Hyvin pienen kävelymatkan päässä mm. ravintoloita sekä ruokakauppa, R-kioski, Tammelan tori.
Valmennus- ja kurssipaketteja & elämyksiä , TYHY-ohjelmaa , Laulava kokki illallinen, huikea taikuri, visualisti joka tiivistää kokouksenne kuviksi, tiimipelejä ja much more!
Keho & mieli : ilmaisu- ja esiintymisvalmennuksia, rentoutus-ja univalmennuksia, väri-ja luovuuspajoja, aarrekartta-päiviä, stressinhallinta luentoja ja paljon muuta. Pätevät ja upeat valmentajamme räätälöivät juuri teille sopivan ohjelmakokonaisuuden. Saatavilla eri pituisia valmennuksia aina 30/60/90 minuutista puolenpäivän ja kokopäivän paketteihin. ”Kaikki on mahdollista” on mottomme. Takaamme teille unohtumattomia hetkiä!
Laulava kokki - makunne mukaan joko lounas/päivällinen/illallinen - tulisi saada kokea kerran elämässään. Tämä gastronominen ateria nautitaan kokin esittämien laulujen siivittämänä.
Menun teemana on suomalainen luonto, ja se koostuu läheltä löytyvistä, laadukkaista luonnon raaka-aineista. Menu tarjoillaan pöytiin. Teidän ei tarvitse kuin nauttia musiikin ja ruuan ainutlaatuisesta sinfoniasta.
Kokit Sami ja Emmi ovat sympaattisia huippukokkeja. Emmi on toiselta ammatiltaan laulaja. Repertuaarista löytyy niin klassista kuin jazziakin, toiveidenne mukaan. Voitte myös esittää toivomuksia ennakkoon kappaleista, joita haluatte aterian aikana kuulla. Laulut esitetään sopivissa kohdin menun eri vaiheissa.
Olemme järjestäneet Laulava kokki- elämystä niin hääjuhlissa kuin keskellä kokouspäivääkin. Se on hyvin muokattavissa niin tunnelmansa kuin kestonsakin puolesta juuri teidän tilaisuuteenne toimivaksi.
Erittäin hieno, tunnelmallinen, inspiroiva ja kaunis kokouspaikka! Tekniikka, äänentoisto - kaikki pelitti. Tarjoilut onnistui cateringpalvelun kautta myös upeasti! Todella onnistunut päivä meillä Pellava Loungessa. Vahva suositus!
UPEA paikka! Meidän koko tiimi rakastui tilan näkymiin ja toimivuuteen. Ihanan rentoa vaikka puhuttiin painavaa asiaakin. Ja oli helppo yhdistää rentoutumishetki toisella puolella käytävää.
Tarjoilut olivat supermaittavat ja palvelu ystävällistä!
Kesäjuhlamme onnistuivat todella hyvin Pellavaloungessa. Tila oli toimiva ja 4cateringin kautta tilattu ruoka oli maittavaa. Kaikki järjestelyt sujui juuri kuten oli sovittu, ellei jopa paremmin. Suosittelen!
Are you interested in PELLAVALOUNGE?