Nuottakallio

Liiansaarentie 267-269, Ristiina
8
seated
8
standing
own food allowed
own alcohol allowed
Nuottakallio on avara ja moderni hirsinen vuokramökki, josta on silmää hivelevät kallioiset näkymät Suomen suurimmalle järvelle Saimaalle. Tämän mökin paikalla oli vuosikymmenten ajan nuottakota verkkojen säilyttämistä varten, eli seudulta on aina saatu runsaasti kalaa. Suuri 2 hehtaarin tontti, kuistit, grillikota ja laiturit antavat mahdollisuuden omaan rauhaan vetäytymiseen, vaikka olisitkin isommalla joukolla liikkellä.

Olohuone ja keittiö ovat kattoon saakka avointa suurta tilaa, ja vaaleat hirsipinnat lisäävät entisestään avaruuden tuntua. Raikas sisustus miellyttää vaativampaakin silmää. Yöpymään mahtuu mukavasti 8 hengen porukalla.

Nuottakalliossa on täysin varusteltu keittiö sekä muut mukavuudet wifistä televisioon. Mökin molemmilla puolilla on isot terassit, joissa istua iltaa ja erillisessä grillikodassa pääsee nauttimaan kokkailusta tulen äärellä. Nuottakallion mökki sopii allergisille.

Mökissä on kaksi uimarantaa: Saimaan kirkkaaseen veteen pääsee pulahtamaan joko suoraan laiturin päästä tai grillikodan nurkalta meneviä portaita pitkin. Käytössänne on erillinen puulämmitteinen aittasauna sekä sähkösauna mökissä sisällä.

Mikäli olette isommalla porukalla liikkeellä, naapuriin Lokkeroon on 500 metriä, joten näille kahdelle mökille majoittuu mukavasti 16 hengen seurue.

Pricing

140 €
Daily rent fr.
-
Price / hour fr.
-
Minimum spend fr.
-
Price / person fr.

Additional information

Hinta alkaen 140€ / vuorokausi (sis. alv). Kysy tarjous juuri teidän tilaisuuteen!

Juhannusviikosta elokuun loppuun sekä uudenvuoden aikaan vähimmäisvuokrausaika on 1 viikko. Vaihtopäivä on lauantai, saapuminen klo 16 jälkeen ja lähtö klo 12 mennessä.

Voit joko siivota itse tai jättää sen meidän huoleksemme lisämaksua vastaan. Tarkemmat tiedot ajo-ohjeista, avaimista ja muista käytännön asioista toimitetaan varausvahvistuksen yhteydessä.

Would you like more information or a customized offer?

Capacity

Capacity standing
8
Standing
Capacity seated
8
Seated
Capacity in classroom style
-
Classroom
Capacity in theater formation
-
Theater
Capacity with banquet tables
-
Banquet
Capacity with conference tables
-
Conference
Capacity in U shape
-
U shape
Floor area
-
Floor area

Mökissä on mukavasti majoitustilaa 4 + 4 hengelle: 2 mh, parvi, olohuoneessa vuodesohva 2 hengelle.

Location

Liiansaarentie 267-269, 52420 Ristiina

Services and facilities

Food and drinks

  • Own food allowed
  • Own alcohol allowed

Technology

  • TV / Screen
  • CD / DVD player
  • Wi-Fi

In the venue

  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Garden

Equipment

  • Dinnerware
  • Kitchen for customer

Event types

  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party

Venue type

  • Cabin / Cottage

Activities

  • Outdoor activities
  • Swimming
  • Boating / Sailing

Additional information about services and facilities

Puitteisiin kuuluu lisäksi:

- Jääkaappipakastin, sähköliesi, sähköuuni, mikroaaltouuni, leivänpaahdin, kahvinkeitin, komposti biojätteille
- Juomavesi hanasta, oma porakaivo
- Pölynimuri, siivousvälineet, roskapussit
- Pyykinpesukone, kuivausteline
- Takka, polttopuut
- Soutuvene, laituri
- Pelastusliivit ja lasten pinnasängyt toimitetaan pyydettäessä veloituksetta
- Liinavaatteet, moottorivene saatavilla lisämaksusta

Additional information about activities

- Kalastuksen ystäville Nuottakallio-mökkiä ympäröivä Saimaa tarjoaa mm. järvilohta, ahventa ja haukea. Voit kalastaa joko omatoimisesti tai oppaan kanssa. Kysy lisää kalastusluvista!
- Moottoriveneitä saatavilla lisämaksusta. Voit myös tuoda oman veneen mukanasi trailerilla. Nuottakallion mökillä on oma tukeva veneenlaskupaikka.
- Kanootit vuokrattavissa mm. Suomenniemen Puolmatkassa
- Lähin vaellusreitti Orrainpolku (9,4 km) sijaitsee 15 kilometrin päässä
- Mökiltä on veneellä lyhyt matka Astuvansalmen kalliomaalauksille (n. 8 km)
- Marjastus ja sienestys

Reviews

No reviews yet.

Are you interested in Nuottakallio?

Contact the venue
Select event date
June 2025
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
Sun
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions (2024-10-06) and
Privacy Policy (2021-02-17).
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Loma-Väkkärä
Over 100,000 events organised
Biggest selection in Finland
Best price, no service fees
×