Nuorisokeskus Marttinen / Työväentalo

Herrasentie 16, 34800 Virrat
 
Perinnekylän Työväentalo, jonka alkuperäinen nimi oli "Torppa", rakennettiin Monoskylään talkoilla Sammaliston talon hirsistä v. 1911. Talolla järjestettiin kokouksia, juhlia, opintokerhoja ja iltamia. Iltamien ohjelmassa oli yleensä puheita, musiikkiesityksiä, runonlausuntaa ja näytelmiä sekä lopuksi aina tanssia.

Talolle voitiin myös kokoontua muuten vaan viettämään aikaa, ja talolla oli myös työväenyhdistyksen lainakirjasto. Taloa ylläpidettiin talkoilla ja mm. iltamista saaduilla tuloilla.

Torppa oli 1920- ja 30-luvuilla nuorison suosima kokoontumispaikka. Työväenyhdistys omisti hanurin, ja aina löytyi soittaja omasta takaa. Iltamia saatettiin järjestää kokoillan näytelmineen vastaavilla työväenyhdistysten tai nuorisoseurojen taloilla jopa toistakymmentä vuodessa. Monoskylän työväenyhdistys lahjoitti talon Perinnekylään 1980-luvulla.

Vanhan Työväentalon tunnelma on lämmin ja rento. Talossa on yksi isompi kokoontumistila, näyttämö ja pienempi tarjoilutila. Tilaan mahtuu istuen noin 35 henkeä, mutta cocktail-tilaisuuksiin mahtuu isommallakin porukalla!

Työväentalo sopii hyvin monenlaisiin tilaisuuksiin, kuten rennoksi kokoontumistilaksi tai häiden jatkopaikaksi. Työväentalo sijaitsee Marttisen päärakennuksen välittömässä läheisyydessä.
Standing:
150
Seated:
35
Own alcohol:
Yes
Own food:
No
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
285 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Herrasentie 16, 34800 Virrat
  • Capacity standing
    150
    Standing
  • Capacity seated
    35
    Seated
  • Capacity in classroom style
    35
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    70
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    35
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Työväentalon kalusteina ovat pirtinpöydät ja tuolit.

Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Kitchen for customer
  • Stage
  • Whiteboard / Flip chart
  • Disco ball :)
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Piano
  • Towels
  • Note-taking material
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Activities
  • Outdoor activities
  • Climbing / Bouldering
  • Swimming
  • Boating / Sailing
Venue type
  • Banquet hall
  • Multi-purpose event space
  • Meeting room
  • Party room

Additional information about services and facilities:

Kokousten ja seminaarien yhteydessä tulostus- ja kopiointimahdollisuus viereisessä päärakennuksessa. Majoittuminen on mahdollista samalla alueella joko hirsihuviloissa ja hotellihuoneissa.

Additional information about activities:

Marttisessa järjestettäviin tapahtumiin on mahdollista sisällyttää monipuolisia aktiviteetteja aina kiipeilyistä saaren ympäri melontaan. Alueella sijaitsee myös Virtain Perinnekylä.

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 285 €
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Työväentalo on vuokrattavissa myös juhlien jatkopaikaksi, mikäli juhlat järjestetään Vanhassa Pappilassa.

Additional information about cancellation policy:

Tilaisuuden peruuttaminen veloituksetta viimeistään 60 vrk ennen ajankohtaa
Tilaisuuden peruuntuminen 59 – 14 vrk ennen ajankohtaa, veloitus 50 %
Tilaisuuden peruuntuminen alle 14 vrk ennen ajankohtaa, veloitus 100 %

Henkilömäärän vahvistus 14 vrk ennen ajankohtaa tai tilauskohtaisesti muuten sovittava aika, kuitenkin vähintään 7 vrk.
Tilaisuus laskutetaan jälkikäteen tilatun henkilömäärän mukaisesti tai henkilömäärän ylittyessä todellisen henkilömäärän mukaisesti.
Laskutuslisä 8,50 €/lasku. Häävarausten varausmaksu 85,00 €, jota ei palauteta.

No reviews yet.

Contact the venue
December 2024
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
Sun
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
Availability unknown
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions (2024-10-06) and
Privacy Policy (2021-02-17).
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Marttinen - Kokous- ja juhlatalo

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×