Lokkero

Liiansaarentie 267-269, 52420 Ristiina
 
Jykevähirsinen Lokkero-mökki Suomen suurimman järven Saimaan rannalla Mikkelissä on erityisesti kalastajien ja luonnon rauhasta nautiskelijoiden suosikki. Se sijaitsee komealla paikalla rinteessä Liiansaaren kupeessa, Käenniemen ja Himalansaaren selkien tuntumassa. Isoilta terasseilta voi ihailla Saimaata kaikkina vuodenaikoina. Norppiakin seudulla on nähty.

Ekologinen maalämpö takaa mukavat oltavat tässä modernisti sisustetussa mökissä talvellakin. Mökissä yöpyy mukavasti kahdessa kerroksessa jopa 8 henkeä. Tila sopiikin loistavasti perinteisen mökkeilyn lisäksi myös esimerkiksi tiimin kokoustamiseen tai virkistäytymiseen sekä pienempiin juhliin.

Mökin erikoisuutena on pieni erillinen puusauna, joka on 1970-luvulla vanhasta aitasta rakennettu Outi-emännän kotipaikan entinen sauna. Lisäksi päämökissä on käytössä sähkösauna. Rantaan vievät jämäkät portaat ja mökin kivirannalta pääsee pulahtamaan löylyjen lomassa.

Mökillä on täysin varusteltu keittiö sekä erillinen grillikota pihassa. Käytössä on myös muutoin modernit puitteet wifistä televisioon. Soutuveneellä pääsee tutustumaan järven maisemiin ja lisämaksusta on mahdollista vuokrata myös moottorivene. Mökki sopii myös allergisille.

Mikäli olette isommalla porukalla liikenteessä, Nuottakallio-mökille on Lokkerosta matkaa 500 metriä, joten 16 henkeä majoittuu mukavasti naapureina.
Standing:
8
Seated:
8
Own alcohol:
Yes
Own food:
Yes
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
145 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Liiansaarentie 267-269, 52420 Ristiina
  • Capacity standing
    8
    Standing
  • Capacity seated
    8
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Mökissä on mukavasti majoitustilaa 6 + 2 hengelle: 2 mh yläkerrassa, 1 mh alakerrassa, olohuoneessa vuodesohva 2 hengelle.

Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Kitchen for customer
  • Stage
  • Whiteboard / Flip chart
  • Disco ball :)
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Piano
  • Towels
  • Note-taking material
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Activities
  • Outdoor activities
  • Swimming
  • Boating / Sailing
Venue type
  • Cabin / Cottage

Additional information about services and facilities:

Puitteisiin kuuluu lisäksi:
- Jääkaappipakastin, sähköliesi, sähköuuni, mikroaaltouuni, leivänpaahdin, kahvinkeitin, komposti biojätteille
- Juomavesi hanasta, oma porakaivo
- Pölynimuri, siivousvälineet, roskapussit
- Pyykinpesukone, kuivausteline
- Takka, polttopuut
- Soutuvene, laituri
- Pelastusliivit ja lasten pinnasängyt toimitetaan pyydettäessä veloituksetta
- Liinavaatteet, moottorivene saatavilla lisämaksusta

Additional information about activities:

- Kalastuksen ystäville Lokkero-mökkiä ympäröivä Saimaa tarjoaa mm. järvilohta, ahventa ja haukea. Voit kalastaa joko omatoimisesti tai oppaan kanssa. Kysy lisää kalastusluvista!
- Moottoriveneitä saatavilla lisämaksusta. Voit tuoda myös oman veneen mukanasi trailerilla. Hyvä veneenlaskupaikka lähistöllä.
- Kanootteja vuokrattavana mm. Suomenniemen Puolmatkassa
- Lähin vaellusreitti Orrainpolku (9,4 km) sijaitsee 15 kilometrin päässä
- Mökiltä on veneellä lyhyt matka Astuvansalmen kalliomaalauksille (n. 8 km)
- Marjastus ja sienestys.

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 145 €
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Hinta alkaen 145€ / vuorokausi (sis. alv). Kysy tarjous juuri teidän tilaisuuteen!

Juhannusviikosta elokuun loppuun sekä uudenvuoden aikaan vähimmäisvuokrausaika on 1 viikko. Vaihtopäivä on lauantai, saapuminen klo 16 jälkeen ja lähtö klo 12 mennessä.

Voit joko siivota itse tai jättää sen meidän huoleksemme lisämaksua vastaan. Tarkemmat tiedot ajo-ohjeista, avaimista ja muista käytännön asioista toimitetaan varausvahvistuksen yhteydessä.

No reviews yet.

Contact the venue
Select event date
December 2024
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
Sun
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
Availability unknown
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions (2024-10-06) and
Privacy Policy (2021-02-17).
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Loma-Väkkärä

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×