Kuopion Musiikkikeskus / Valokabinetti

Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio
 
Kuopion Musiikkikeskus kuuluu Suomen konsertti- ja kongressitalojen eliittiin. Esa Malmivaaran ja Raimo Savolaisen suunnittelema rakennus valmistui elokuussa 1985, jossa pystyy nykyisin järjestämään monipuolisia ja korkeatasoisia yritys- ja yksityistilaisuuksia.

Valokabinetti on talon sisääntulokerroksessa sijaitseva kokous- ja tapahtumatila. Valokabinetti soveltuu monipuolisten tilaisuuksien järjestämiseen. Tilassa voi organisoida mm. cocktail-, koulutus- tai lehdistötilaisuuksia. Tilan voi varata myös suurempien tilaisuuksien yhteydessä.

Musiikkikeskuksen monipuoliset tilat muuntautuvat tilaisuuden luonteen ja asiakkaan toiveiden mukaisiksi. Tilavaihtoehtoja löytyy takuulla jokaiseen tarpeeseen. Ajanmukaisen ja modernin kokoustekniikan avulla viimeistellään tieto ja tilat toimiviksi ja tilaisuuden luonteeseen sopiviksi.

Musiikkikeskuksen ravintolapalveluista vastaa Kanresta Oy, jonka ammattitaitoinen henkilökunta toteuttaa herkulliset tarjoilut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tämän lisäksi Kuopion Musiikkikeskuksen osaava henkilökunta on asiakkaan tukena koko tilaisuuden ajan ja pitää huolen, että kaikki sujuu toivotulla tavalla.

Kysy meiltä tiloja juuri teille sopivaan tilaisuuteenne!
Standing:
40
Seated:
40
Own alcohol:
No
Own food:
No
Prices from
Price / person:
35 €
Rent per day
-
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio
  • Capacity standing
    40
    Standing
  • Capacity seated
    40
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area
Half day meetings
Whole day meetings
Food and drinks
  • Catering via venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
  • Dinnerware
Technology
  • Wi-Fi
  • Projector or similar
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Basic sound system
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Microphone
  • Video conferencing equipment
  • Printer
Venue includes
  • Penthouse
  • Terrace
  • Swimming pool
  • Stage
  • Sauna
  • Accommodation
  • Garden
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
Equipment
  • Guests can use kitchen
  • Whiteboard / Flip chart
  • Disco ball :)
  • Piano
  • Towels
  • Note-taking material
  • Loud music OK
  • Accessible
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Venue type
  • Multi-purpose event space
  • Meeting room
  • Private dining room
  • Congress center

Additional information about services and facilities:

Kuopion Musiikkikeskuksessa palvelee oma ammattitaitoinen ääni-, valo- ja näyttämötekninen henkilökunta.

Kuopion Musiikkikeskus tarjoaa konsertti- ja kokousjärjestäjien käyttöön korkealuokkaisen ja ajanmukaisen tekniikan, tarvittaessa myös erikoisvarusteet – kysy lisää!

  • 35 €
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • -
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Tutustu tarkempiin kokouspaketteihimme yläpuolelta.

Meiltä onnistuu myös ohjelmanumeroiden järjestäminen, joten kysy lisää ja suunnitellaan takuulla unohtumaton kokonaisuus!

No reviews yet.

Bookings and inquiries
January 2021
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Kuopion Musiikkikeskus

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×