Ravintola Ilves

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
Ravintola Ilves on vuonna 1932 perustettu suomalais-skandinaavisia ja eurooppalaisia makuja yhdistelevä kulttuuribistro. Ravintola Ilves on ollut Tavastialla esiintyvien tähtien kantapaikkana jo vuosikymmenten ajan. Tervetuloa nauttimaan rennosta ilmapiiristä ja rehdistä ruoasta!

Ilves on 60-paikkainen ala carte -ravintola. Ilves sijaitsee samassa rakennuksessa Tavastia-klubin kanssa, aivan Helsingin keskustassa. Ilves on lähellä niin metroa, busseja, junaa ja raitiovaunuja, joten meille on helppo tulla ja meiltä pääsee helposti kotiin.

Ilveksen ammattitaitoinen henkilökunta suunnittelee ja toteuttaa tapahtumat vankalla kokemuksella, asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ilves sopii erinomaisesti syntymäpäiväjuhlien, illallisten, virkistystilaisuuksien ja pikkujoulujen järjestämiseen. Voit myös varata käyttöösi koko ravintolan tai vaikka pelkän takatilan, jolloin ravintolan muut osat ovat toisten asiakkaiden käytössä. Ravintolan takaosassa on 28 asiakaspaikkaa.

Ravintola Ilves on aina ollut tekemisissään mutkaton ja tärkeilemätön, mutta mukana täydellä sydämellä. Ruoka pohjautuu vahvasti kotimaisiin raaka-aineisiin sekä käsityöhön, sesongit ja perinteet huomioon ottaen.

Ota rohkeasti yhteyttä ja järjestetään unohtumaton tapahtuma, josta voi jatkaa iltaa vaikka keikalla Tavastian puolella!
Standing:
70
Seated:
50
Own alcohol:
No
Own food:
No
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
800 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
500 €
Address: Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki
  • Capacity standing
    70
    Standing
  • Capacity seated
    50
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Tilassa on tarjolla käsidesiä ja tarjoilut suunnitellaan hygieniasäännöksiä noudattaen.

Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Kitchen for customer
  • Stage
  • Whiteboard / Flip chart
  • Disco ball :)
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Piano
  • Towels
  • Note-taking material
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Venue type
  • Restaurant
  • Café
  • Bar

Additional information about services and facilities:

Hoidamme juhlasi ammattitaidolla ja tarjoamme mahdollisuuden suunnitella upean ja unohtumattoman tilaisuuden ydinkeskustassa tunnelmallisissa tiloissa.

Suunnittelemme yhdessä keittiömestarimme kanssa juhlanne kokonaisuuden menuineen ja iltanne henkeen sopivine juomineen.

  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 800 €
    Daily rent fr.
  • 500 €
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Myyntitakuu sovitaan tapauskohtaisesti riippuen tapahtuman ajankohdasta, luonteesta ja siitä varataanko tila kokonaan yksityiskäyttöön vai varataanko tilasta pieni osa seurueelle. Hinnat sisältävät henkilökunnan.

Additional information about cancellation policy:

Tilaisuuden osallistujamäärä tulee vahvistaa viim. 3 arkipäivää ennen tilaisuutta. Poikkeusaikana tilaisuuden voi perua veloituksetta viimeistään 6 vrk ennen tilaisuutta, alle 6 vrk ennen peruuntuneesta tilaisuudesta laskutamme 50 % tilatuista ruokatarjoiluista.

Amount of reviews: 9
Average: 5.00

Syntymäpäiväjuhlat olivat erittäin onnistuneet ja täyttivät kaikki odotukset. Tunnelma oli lämmin ja palvelu oli erinomaista. Kaikki toiveet otettiin huomioon ja kommunikointi ravintolan kanssa oli sujuvaa sekä ennen juhlia, niiden aikana että jälkikäteen. Suosittelen Ilvestä lämpimästi kaikenlaisiin tilaisuuksiin!

October 25, 2022 00:28

Järjestin syntymäpäiväjuhlat noin 50 hengelle Ilveksessä. Kaikki sujui loistavasti. Minun ei tarvinnut huolehtia yhtään mistään. Henkilökunta oli täysin ajan tasalla (toisinaan jopa edellä) he hoitivat ystävällisesti ja suurella ammattitaidolla aivan kaiken alkupaloista viimeiseen drinkkiin. Meillä oli todella hyvät bileet ja hyvä mieli kaikesta. Kiitos, tätä paikkaa ei voi kuin suositella vastaaviin tilaisuuksiin.

October 09, 2020 16:34

Vietettiin Ilveksessä kaverini varpajaisia illallisen merkeissä. Hyvää ruokaa, rento tunnelma ja mahtava henkilökunta. Suosittelen

October 07, 2020 14:03

Ilveksen valtti on maailman paras henkilökunta! Niin keittiössä kuin tiskin takana.

October 07, 2020 09:36

Noin 30 hengen synttärijuhlat onnistuivat täydellisesti! Paikka oli hyvän kokoinen, tarjoilut kohdallaan ja henkilökunta super ystävällistä ja joustavaa❤️ Ei tarvinnut muuta kuin ilmaantua paikalle omiin juhliin😊

October 06, 2020 20:17

Kaikki toimi todella hienosti!

October 07, 2019 12:02

Järjestimme 30-vuotis synttärini Ilveksessä. Paikka sopi juhliin täydellisesti! Ruoka ja tunnelma oli erinomainen. Avulias ja iloinen henkilökunta teki juhlistani ikimuistoiset. Lämpimät suositteluni!

July 03, 2019 21:54

Järjestin omat syntymäpäiväjuhlani Ilveksessä, joka oli mitä mainioin tila tätä tarkoitusta varten! Mahdollisuus yhdistää rento ruokailu ja kahvittelu iltabileisiin samassa tilassa oli iso plussa! Tilana Ilves on kaunis ja viihtyisä, ja ei oikeastaan tarvitse enempää somisteita. Keittiöstä sai helposti tilattua ruuat ja tiskin takaa löytyi jokaiselle vieraalle sopivaa juotavaa. Ennakkoon asioiden sopiminen oli helppoa ja itse juhlapäivänä henksu oli todella avuliasta. Vahva suositus!

May 13, 2019 17:52

Vietin täällä juhlani, ihana henkilökunta ja loistava ruoka. Tila on kaunis ja viihtyisä ja taipuu moneen. Minulla oli juhlissani seisova pöytä ja DJ soitti levyjä. Vieraita tuli ja meni, illan aikana kävi noin 70 hlöä. Kiitos Ilvekselle ihanista juhlista!

May 13, 2019 17:45
Bookings and inquiries
March 2024
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
25
26
27
28
29
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
Availability unknown
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Helsingin Rock & Roll Oy

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×