Espoon kulttuurikeskus / Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
 
Espoon Kulttuurikeskus on esittävän taiteen ja kulttuurielämän päänäyttämö Espoossa. Tapiolan keskustassa sijaitseva rakennus ja sen monipuoliset tapahtumatilat soveltuvat erinomaisesti myös suurten juhlien ja kokousten pitopaikaksi!

Louhisali on tumma teatterisali, jonka tunnelmalliset puitteet soveltuvat maksimissaan 296 hengen tapahtumiin. Muunneltavuutensa ansiosta Louhisali soveltuu loistavasti monenlaisiin yritys- ja kulttuuritilaisuuksiin. Louhisali sijaitsee Kulttuurikeskuksen sisääntulokerroksessa ja käynti saliin on pääosin keskuksen ensimmäisestä kerroksesta.

Louhisali on muunneltavissa erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Tarvittaessa tila muuttuu klubitunnelmaiseksi tilaksi, jossa asiakkaat pääsevät nauttimaan esimerkiksi musiikista pikkupurtavan ja juoman kera. 233-paikkaisen katsomon lisäksi Louhisaliin on mahdollista järjestää omat pöydät pienemmille ryhmille.

Tila soveltuu niin seminaareihin, luentoihin ja koulutuksiin kuin myös juhlaillallisiin, gaaloihin tai vaikka asiakastilaisuuksiin – vain mielikuvitus on rajana Louhisalin upeiden puitteiden kanssa. Tarjoilut tapahtumiin tilattavissa yhteistyökumppanin kautta, joten ota yhteyttä ja kysy tarjousta!

Kulttuurikeskus sijaitsee Tapiolan keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella kauppakeskus AINOAn välittömässä läheisyydessä. Kulttuurikeskukselle on helppo tulla sekä julkisilla kulkuvälineillä että omalla autolla.
Standing:
296
Seated:
296
Own alcohol:
No
Own food:
No
Prices from
Price / person:
-
Rent per day
1 832 €
Price / hour:
-
Minimum spend:
-
Address: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
  • Capacity standing
    296
    Standing
  • Capacity seated
    296
    Seated
  • Capacity in classroom style
    -
    Classroom
  • Capacity in theater formation
    -
    Theater
  • Capacity with banquet tables
    -
    Banquet
  • Capacity with conference tables
    -
    Conference
  • Capacity in U shape
    -
    U shape
  • Floor area
    -
    Floor area

Additional information:

Tekniset tiedot

Katsomo:
- Riviä kohden 21 paikkaa.
- Iso katsomo: 296 paikkaa
- Pieni katsomo: 233 paikkaa (3 ensimmäistä riviä pois käytöstä = 63 paikkaa)
- Seisomokatsomon kanssa: 400 paikkaa (rivit 7–15 + seisomapaikat)

Näyttämö:
- leveys 14,40 m
- syvyys 11,40 m suuri lava (234 m2) / 8,60 m pieni lava (184 m2)
- vapaa korkeus 7 m (sillan pohjasta)

Whole day
Food and drinks
  • Food from venue
  • Own food allowed
  • Alcohol from venue
  • Own alcohol allowed
  • Meeting catering
Technology
  • Sound system
  • Projector or similar
  • Microphone
  • TV / Screen
  • Professional sound system
  • Video conferencing equipment
  • Professional lighting system
  • Game console
  • CD / DVD player
  • Printer
  • Wi-Fi
In the venue
  • Terrace
  • Sauna
  • Accommodation
  • Wheelchair accessible
  • Penthouse
  • Swimming pool
  • Garden
  • Dance floor
  • Framework agreement with the State Trading Centre
  • Loud music OK
Equipment
  • Hot tub / Jacuzzi
  • Dinnerware
  • Towels
  • Piano
  • Whiteboard / Flip chart
  • Note-taking material
  • Stage
  • Kitchen for customer
  • Disco ball :)
Event types
  • Party
  • Wedding
  • Spa / Wellness / Sauna
  • Dinner / Lunch
  • Meeting
  • Conference / Seminar
  • Fair / Exhibition
  • Performance / Show
  • Recreation
  • Cabin trip / Retreat
  • Experience / Activity
  • Christmas Party
Venue type
  • Banquet hall
  • Multi-purpose event space
  • Auditorium
  • Concert hall
  • Hall
  • Conference center
  • -
    Price / person fr.
  • -
    Price / hour fr.
  • 1 832 €
    Daily rent fr.
  • -
    Minimum spend fr.
  • -
    Reservation fee
  • -
    Cleaning fee

Additional information:

Espoon Kulttuukeskuksessa järjestettävät tilaisuudet hinnoitellaan tapahtumakohtaisesti – ota siis yhteyttä ja pyydä juuri teille räätälöityä tarjousta!

No reviews yet.

Bookings and inquiries
January 2023
Sun
Mon
Tue
Wed
Thu
Fri
Sat
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
Availability unknown
Venue rent
1 832 €
The message can't be empty.
Enter your name.
Incorrect email address.
Email addresses must be same.
By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
  • Receive a quick response via email

    Venue responds typically within a workday

  • Confirm booking or continue discussion

    Negotiate details directly with the venue

  • Venuu doesn’t charge you any fees

    Pay directly to the venue – no added costs

Sales
Espoon kulttuurikeskus

Venuu.fi - Biggest venue booking service in Finland

Book unique spaces for corporate and private events including parties, meetings, dinners, lunch and breakfast events as well as summer & christmas parties. Find the best party venues for graduations and birthdays. View images and find best prices. Booking is always 100% free!

×