Tampereen Ukuleleorkesteri

Tampereen Ukuleleorkesteri on Suomen suurin ukuleleorkesteri! Siihen kuuluu peräti 40 soittajaa. Orkesteri on perustettu vuonna 2016, ja viime vuosina ukulele onkin noussut hittisoittimeksi niin Suomessa kuin maailmallakin.

Orkesterin esittämä musiikki on monipuolista, yleisö pääsee sekä tanssimaan että tunnelmoimaan. Ukulelen veikeä sointi sopii niin rockiin, poppiin, iskelmään kuin folkiinkin. Orkesteri on tehnyt oman sovituksensa esimerkiksi ykköshitistä Despacito, joten espanjaakin kuullaan heidän keikoillaan.

Mukana on myös paljon muita soittimia ja loistavat laulusolistit eli sekä mies-että naisääni voivat vuorotella keikkasetissä.

Orkesteri tunnetaan hyväntuulisesta ja viihdyttävästä meiningistä, joka sopii lähes kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Orkesteri onkin esiintynyt erilaisissa avajaisjuhlissa, festareilla, syntymäpäivillä, kylpylässä, kirkossa, kaduilla ja toreilla, yritystilaisuuksissa, ulkoilmatapahtumissa sekä palvelutaloissa.

Hilpeä meno ja taitavat soittajat saavat yleisölle takuuvarmasti hymyn huulille ja tunnelman kattoon. Orkesteri mahtuu suuresta koostaan huolimatta pienillekin estradeille ja koska orkesteri esiintyy useimmiten seisten, mahtuvat he varsin kompaktiin tilaan esiintymään.

Orkesterin vetäjä Outi Koivuniemi tekee myös uraauurtavaa työtä ukulelen parissa eli hänet voi pyytää tykypäiville tai vaikka pikkujoulujen iloksi pitämään ukulele-workshopin isommallekin porukalle!
Orkesteri
BalladitBilemusiikkiIskelmäPopRockJazz
Location:
Tampere
Service area:
Hämeenlinna region, Helsinki region, Kouvola region, Lahti region, Porvoo region, Tampere region, Turku region
Hinnoittelusta sovitaan keikkakohtaisesti. Kysy tarjous!

Inquiries and bookings

Event information

Contact information

By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
Pia Kärnä
Ohjelmatoimisto Piano & Viihde