PuskaPromotion

Lämminhenkinen tuotantotoimistomme auttaa sinua tuottamalla tapahtumia sekä konsultoimalla sinua onnistumaan myös itse!

Rakennamme tapahtumia aina yritystilaisuuksista suuriin yleisötapahtumiin, perinteisistä tapahtumista virtuaalitoteutuksiin. Meiltä saat tapahtumat joko avaimet käteen -periaatteella tai pienempiä osa-alueita tarpeidesi mukaan - Toimimme tukenasi koko tapahtuman elinkaaren ajan.

Oli suunnitelmissa sitten messut, avajaiset, seminaari, pikkujoulut, vuosijuhla, tyhypäivä, perhepäivä, koulutuspäivä tai vaikka lanseeraus, me autamme! Lähdemme myös mielellämme tekemään pilotointeja täysin uusista tapahtumaideoista. Heitämme ”hulluja” toteutuskelpoisia ideoita, luomme toimivan tapahtumakonseptin ja varmistamme koko sydämellämme tapahtuman onnistumisen.

Toteutamme mielellämme teidän visionne mukaisen kokonaisuuden, jossa pääsette itse loistamaan sopivissa osa-alueissa ja me huolehdimme, että maaliin päästään onnistuneesti yhdessä. Erikoistumme yhteisölliseen ja konsultoivaan toimintamalliin - Näin luomme yhdessä juuri teidän näköisenne tilaisuuden, jossa kaikki viihtyvät!

Meiltä löytyy perinteisen tapahtumatuotannon lisäksi paljon osaamista hybridi- ja virtuaalitapahtumista, jotka mahdollistavat unohtumattomat tapahtumat myös etänä! Palveluihimme kuuluu myös konsultointia, sparrausta ja koulutuksia yrityksille, muun muassa yhteisön valjastamiseen, tapahtumamarkkinointiin ja kumppanihankinnan perusteisiin liittyen. Olemme täyden palvelun talo, josta saat kaikki tapahtumiisi liittyvät palvelut yhden katon alta.

Mielestämme onnistunut tapahtuma ei välttämättä vaadi jättimäistä budjettia tai maailmanluokan esiintyjiä. Toki jokainen tapahtuma vaatii taloudellisiakin satsauksia, mutta tärkeintä on kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujien kesken, aikaansaada aitoja kohtaamisia ja tuoda tilaisuuteen elementtejä, jotka ovat teidän toimintanne näköisiä ja kokoisia. WAU-efektin voi luoda monella tapaa ja kokonaisfiilis ratkaisee, mitkä tapahtumat jäävät mieleen!
Tapahtumatoimisto
YritystapahtumatTapahtumakonsultointiKoulutuksetHybriditapahtumatVirtuaalitapahtumatPikkujoulutVuosijuhlaTyhypäiväSeminaariPerhepäiväMessutAvajaisetLanseerausTuotannon tukiSparrausOhjelmapalvelutTapahtumapalvelut
Location:
Espoo
Service area:
All of Finland
Meistä saat osaavan kumppanin osallistavan tapahtuman toteutukseen sekä livenä että virtuaalisesti! Tarjoamme konsultointi- ja koulutuspalveluita, jotka voimme myös toteuttaa etänä. Yhteistyön mahdollisuuksien kartoitus on meillä maksutonta eikä sido sinua mihinkään! Me osaamme hyvin arvioida, onko palveluistamme juuri sinulle apua.

Mikäli haluat kuulla hinta-arvion tapahtumallesi, ota yhteyttä ja kerromme lisää!

Meiltä saat mm. seuraavia palveluita:
  • Ideointi ja konseptin suunnittelu, projektin yhteisöllinen johtaminen
  • Tuotantotyö, budjetointi, alihankkijayhteydet ja sopimukset
  • Projektin tuotantoaikataulun suunnitteleminen ja valvominen
  • Tiimikokousten valmistelu, kokouskutsut ja kokousten johtaminen
  • Tilaajan oman tiimin tukeminen projektin tuottamisessa
  • Projektin sisäisten uusien konseptien ideointi ja suunnitteleminen jo projektin startattua (tarpeen mukaan)
  • Ongelmanratkaisu erilaisissa tilanteissa
  • Onsite tuottaja paikan päällä, loppupalaveri ja raportti
  • Osallistujahallinta (kutsujen lähettäminen, vahvistusviestit, palautekysely), ilmoittautumissivun toteutus
  • Striimitapahtumissa teknisen toteutuksen suunnittelu ja striimitiimin ohjeistaminen, käytännön järjestelyt onnistuneen striimin mahdollistamiseksi pienintä yksityiskohtaa myöten
  • Sisällöntuotanto projektissa (esim. kutsut, ilmoittautumissivujen tekstisisällöt, palautekysely, somepostaukset, mainostekstit)
  • Ajolistat, tuotantoaikataulut, materiaalikansiot, ohjeistukset, konseptisuunnitelmat, ohjelmasuunnitelmat…

Lisäksi toteutamme myös esimerkiksi:
  • Tilakyselyt, -kartoitukset, varaukset ja asiointi tapahtumatilan kanssa
  • Narikkapalvelu, järjestyksenvalvonta
  • Catering-kyselyt, -kartoitukset, varaukset ja asiointi cateringin kanssa, menun ideointi tilaisuuteen sopivaksi
  • Tarvittava tekninen toteutus ja henkilökunta tilaisuuteen
  • Somistukset
  • Printtimateriaalit tapahtuman tarpeisiin, myös graafinen suunnittelu
  • Ohjelmapalvelut, kuten bändi, DJ, drag queen, burleskiryhmä… Meiltä löydät valtavan repertuaarin taitavia esiintyjiä! Huolehdimme myös Teostomaksut puolestasi
  • Keynote-puhujat, workshop-fasilitaattorit, yleisöä aktivoivat väliyllätykset
  • Juontaja, joka tarvittaessa myös laulaa, opettaa yleisölle tanssia tai muulla tavoin yllättää teidät!
  • Hemmotteluhoidot tilaisuuksiin, kuten hieronta, kampaus- ja meikkauspalvelut
  • Awards-seremonioiden suunnittelu ja toteutus
  • Kuljetukset, majoitukset
  • Jakotuotteet osallistujille

Onko sinulla tiukka budjetti? Teemme tapahtumia mielellämme budjettilähtöisesti ja suunnittelemme yhdessä kanssasi juuri sinun budjetillesi sopivan ratkaisun.

Hintaa saadaan tarvittaessa alas esimerkiksi järjestämällä tilaisuus omissa tiloissa, joihin tuodaan omat juomat (tämä säästää yllättävän paljon!) ja vaikkapa hoitamalla itse osallistujahallinnan, toteuttamalla osan illan ohjelmasta itse ja auttamalla somistustyössä yms. käytännön järjestelyissä tapahtumapaikalla. Me neuvomme tarvittaessa mielellämme, miten budjetti saadaan riittämään tai venymään hieman pidemmälle!

Inquiries and bookings

Event information

Contact information

By sending an inquiry, you agree to our
Terms and Conditions and Privacy Policy.
PuskaPromotion