Elina Aalto

Elina Aalto on helsinkiläinen näyttelijä ja esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja, joka on vuosien varrella työskennellyt lukuisissa maamme teattereissa ja näytellyt tv-sarjoissa sekä toiminut äänenä useissa mainoksissa. Elina tekee näiden lisäksi myös valmennuksia ja puhujakeikkoja – erikoisosaamisena esiintyminen, vuorovaikutus sekä improvisaatio.

Yritysvalmennusten lisäksi Elina on juontanut monia erilaisia tilaisuuksia, kuten webinaareja, seminaareja, messuja sekä juhlia. Erilaisten tapahtumien juontojen lisäksi Elinalta onnistuu myös haastatteluiden sekä ohjelmanumeroiden vetämiset ammattitaidolla!

Oli järjestämäsi tilaisuus siis minkälainen tahansa, ota yhteyttä ja buukkaa Elina juuri teidän tilaisuuuteen!

Asiakkaiden suusta kuultua:
"Meille on tärkeää, että juontaja osaa muodostaa dialogia yleisön ja puhuijen välille. Elina osaa nostaa kiinnostavia kulmia esiintyjien puheenvuoroista ja kannattelee taitavasti tunnelmaa aina päivän ensimmäisestä puhujasta illan viimeiseen. Tapahtuman järjestäjänä arvostan, että voin huoletta jättää lavan ammattilaisen haltuun!"
  • Reetta Eerikäinen, Contact Forum
"Ehdottomasti paras esiintymisvalmennus mihin olen osallistunut!"
  • Martti Jerkku – Project Manager of Aalto Design Factory
"Elina has had the key role in training of public speaking and presentation skills for our Product Development students for 13 years"
  • Kalevi Ekman – Professor of Machine Design Captain of Aalto Design Factory
Juontaja
JuontotyötPuheetPuhujatEsiintyjät
Plats:
Helsinki
Serviceområde:
Helsingfors region, Lahtis region, Borgå region, Åbo region
Jokainen tilaisuus on omanlainen kokonaisuus, joten ota yhteyttä ja kysy lisää!

Elinan valmennuksia on mahdollista järjestää livenä tai etänä.

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
Elina Aalto
Capella Coaching Oy