Verkatehdas / Vanaja-sali

Paasikiventie 2 , 13200 Hämeenlinna
 
Verkatehdas on tapahtumatalo Hämeenlinnan keskustassa, Vanajaveden rannalla. Vanhaan tehdaskiinteistöön rakennettu tapahtumatalo tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia järjestää erilaisia tapahtumia. Rouheassa tehdasmiljöössä järjestät esimerkiksi onnistuneita kokouksia, tunnelmallisia yleisötapahtumia, mielenkiintoisia yritystapahtumia ja tyylikkäitä juhlia. Myös suurempien messujen ja festivaalien järjestäminen onnistuu Verkatehtaan alueella.

Vanaja-sali on monipuolisesti eri tapahtumiin muuntautuva, 703-paikkainen konserttisali. Konserttien lisäksi Vanaja-sali mukautuu monipuolisesti erilaisten yleisö- ja yritystapahtumien tarpeisiin. Salissa nähdään esimerkiksi klassisen musiikin konsertteja, rock-keikkoja, teatteria, tanssia, seminaareja, juhlatilaisuuksia, illallisia, kokouksia sekä stand up -komiikkaa.

Vanaja-salin perusmuoto on nouseva katsomo, jossa on permanto ja kaksi parvitasoa. Permanto on toteutettu teleskooppirakenteella, jonka avulla sali on mahdollista muuttaa nousevasta auditoriosta tasalattiaksi tai klubipöydin kalustetuiksi terassitasoiksi. Nouseva auditorio soveltuu esimerkiksi seminaareille ja teatteriesityksille, kun taas tasalattia mahdollistaa tiivistunnelmaiset rock-keikat tai suuren illallispöydän kattamisen. Tasalattiajärjestelyssä Vanaja-sali vetää jopa 1176 henkeä.

Alapermannon lisäksi myös Vanaja-salin lavan kokoa voidaan muuttaa. Vapaata korkeutta on käytössä 15,5 metriä, ja sivunäyttämöt yhdistämällä lavan pinta-alaksi saadaan jopa 400 m2. Lava voidaan myös laskea orkesterimontuksi. Vanaja-salin akustiikka on laadukas ja säädeltävä, ja teknisissä ratkaisuissa on huomioitu vaativienkin tuotantojen tarpeet.
Stående:
828
Sittande:
703
Egna drycker:
Nej
Egen mat:
Nej
Priser från
Pris / person:
-
Dagshyra
-
Pris / timme:
-
Försäljningsgaranti:
-
Adress Paasikiventie 2 , 13200 Hämeenlinna
  • Kapacitet stående
    828
    Stående
  • Kapacitet sittande
    703
    Sittande
  • Kapacitet i klassrumsformat
    200
    Klassrum
  • Kapacitet i teaterform
    703
    Teater
  • Kapacitet med bankettbord
    -
    Bankett
  • Kapacitet med konferensbord
    -
    Styrelse
  • Kapacitet i U-form
    -
    U-form
  • Lokalens golvyta
    -
    Golvyta

Tilläggsuppgifter:

Kapasiteetti vaihtelee näyttämökoon mukaan.

Halvdagskonferenser
Heldagskonferenser
Frukostmöten
Mat och dryck
  • Mat via lokalen
  • Egen mat tillåten
  • Utskänkningstillstånd
  • Egen dryck tillåten
  • Fika
Teknik
  • Ljudsystem
  • Projektor el.dyl.
  • Mikrofon
  • TV
  • Professionellt ljudsystem
  • Utrustning för videokonferens
  • Professionell ljusteknik
  • Spelkonsol
  • CD / DVD -spelare
  • Printer
  • Wi-Fi
I lokalen
  • Terrass
  • Bastu
  • Övernattningsmöjlighet
  • Handikappsanpassad
  • Takvåning
  • Swimmingpool
  • Trädgård
  • Dansgolv
  • Ramavtal med Statens inköpscentral
  • Högljudd musik OK
Utrustning
  • Kök i kundens bruk
  • Scen
  • Whiteboard / Blädderblock
  • Discokula :)
  • Bubbelpool / Jacuzzi
  • Servis
  • Piano
  • Handdukar
  • Anteckningsmaterial
Evenemang
  • Fest
  • Bröllop
  • Spa / relax / bastu
  • Middag / Lunch
  • Möte
  • Konferens
  • Mässa / Utställning
  • Föreställning / show
  • Rekreation
  • Stuga / boende
  • Upplevelse / aktivitet
  • Julbord / Julfest
Lokal
  • Bankettsal
  • Anpassningsbar lokal
  • Konserthall / Teater
  • Konferenscenter
  • -
    Pris / person fr.
  • -
    Pris / timme fr.
  • -
    Dagshyra fr.
  • -
    Försäljningsgaranti fr.
  • -
    Bokningsavgift
  • -
    Städavgift
Vanajavesisäätiö vietti 10-vuotisjuhlia: “Verkatehdas palveli todella hyvin juhlapaikkana.”

"Vanajavesisäätiö juhli kymmenvuotista taivaltaan 6.10.2022 Verkatehtaalla. Säätiö edistää luonnon ja ympäristön suojelua erityisesti Vanajavedellä ja mahdollistaa Vanajavesikeskuksen toiminnan. Mikäpä olisikaan sopinut paremmin juhlien paikaksi, kuin kauniiden Vanajaveden näkymien äärellä sijaitseva Verkatehdas.

Vanajavesisäätiön pääsihteeri Sanni Manninen-Johansen oli tyytyväinen tapahtuman järjestelyihin ja erityisesti henkilökunnan suuntaan lähti kiitokset: “Verkatehtaan henkilökunta oli hämmästyttävän sitoutunutta – he olivat miettineet tarkasti, miten hoidetaan tapahtuma tyylikkäästi, innostuneesti ja avuliaasti. Jopa juhlan aikana he kehittivät toimintoja, emmekä jääneet yksin. Erityiskiitos Anulle ja Tommille!”

Ennen varsinaista juhlaa Vanajavesisäätiön neuvottelukunta piti kokouksen hyödyntäen Kokoushuone 1:tä, josta sopivasti myös avautuu näkymät Vanajavedelle. “Kokoustilassa pöytien ja tuolien asettaminen U-muotoon toimi hyvin”, kommentoi Manninen-Johansen kokousjärjestelyjä.

Vanajavesisäätiön juhla alkoi Lasipihalla alkumaljojen äärellä. Sieltä juhlaväki siirtyi Vanaja-saliin, jossa Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen piti tervetulopuheen. Illan aikana kuultiin myös muita puheita, katsottiin videoita Vanajavesikeskuksen toiminnasta ja nautittiin illallista. Juhlavieraita viihdytti Vanaja Big Band.

Manninen-Johansen piti kahden erilaisen tilan käyttöä toimivana ratkaisuna: ”Vanaja-salin akustiikka oli suorastaan häikäisevä. Sali on myös erittäin hyvin muunneltavissa ja se oli nimetty osuvasti, sopi Vanajavesikeskukselle hyvin! Lasipiha puolestaan on erilainen juhlasaliin verrattuna, se toimi hyvin kokoontumistilana ja siinä oli kiva seurustella muiden kanssa.”

Tapahtuman suunnittelu sujui hyvin yhteistyössä Verkatehtaan henkilökunnan kanssa. “Henkilökunta huomioi sellaisiakin asioita, joita meille ei ollut tullut mieleen. Samat Verkatehtaan työntekijät olivat kanssamme aamusta iltaan ja he olivat koko ajan sataprosenttisen sitoutuneita”, Manninen-Johansen kertoo.

“Tapahtumapäivänä oli upeaa huomata, kuinka huolellisesti ja viimeistellysti pienet yksityiskohdatkin oli hoidettu aina lasien pöydälle asettelusta kirjojen esille laittoon.” Valaistuksessa puolestaan näkyi Vanajavesikeskuksen tunnusvärit sininen ja vihreä. “Kaikki oli mietitty todella onnistuneesti valaistusta myöten. Valaistus nosti tilaisuutemme ihan uudelle tasolle”, iloitsee Manninen-Johansen.

Vanajavesikeskus aloitti toimintansa vuonna 2010 ja Vanajavesisäätiö perustettiin vuonna 2012. Vuosien aikana on ehditty tekemään jo paljon toimia vesistöjen tilan parantamiseksi, mutta töitä riittää myös jatkossa. Juhlissa olikin hyvä muistella tähänastista toimintaa, sekä kääntää ajatuksia tulevaisuuteen.

Manninen-Johansen oli kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen juhlien jälkeen: “Jokaiseen pieneenkin toiveeseemme vastattiin. Juhlat onnistuivat paremmin kuin osasimme edes unelmoida! Juhlista tuli kauniimmat, sujuvammat ja helpommat kuin ikinä kuvittelimme. Vanaja-sali ja Lasipiha loivat erittäin juhlallisen, mutta samalla rennon tunnelman – oli juhlavan mukavaa.”"

Vanaja-sali loi Kasva ja kansainvälisty -tapahtuman juhlavuodelle arvoisensa ympäristön

"Tapahtumajärjestelyt toimivat joustavasti ja sujuvasti, kun Kanta-Hämeen suurin kasvu- ja kansainvälistymistapahtuma järjestettiin Verkatehtaalla jo kymmenettä kertaa. Päivä sisälsi valtavan tietopaketin kasvusta ja kansainvälistymisestä, sekä tarjosi mahdollisuuden verkostoitua alan toimijoiden kanssa.

Kanta-Hämeen suurin kasvu- ja kansainvälistymistapahtuma keräsi aiheesta kiinnostuneet Verkatehtaalle 31. maaliskuuta 2022. Kasva ja kansainvälisty on järjestetty nyt jo kymmenen kertaa, useimmiten Verkatehtaan Kehräämössä. Tällä kertaa Vanaja-sali tarjosi juhlavuoden tapahtumalle upeat puitteet.

”Vanaja-sali loi juhlatapahtumalle arvoisensa ympäristön”, kertoo Linnan Kehityksen hankepäällikkö Anastasia Kanervisto. Kasva ja kansainvälisty on usean paikallisen toimijan yhteinen ponnistus: Linnan Kehityksen ja Hämeen kauppakamarin lisäksi tapahtumassa oli vahvasti mukana myös koko Team Finland Häme -verkosto.

Kasva ja kansainvälisty on yritysten tarpeiden pohjalta syntynyt tapahtuma. Ohjelman kulmakivinä toimivat yritysten kasvutarinat, tietouden levittäminen yritysrahoituksesta sekä mahdollisuudet verkostoitua ja vaihtaa kuulumisia asiantuntijoiden ja muiden yrittäjien kanssa.

Vuoden 2022 tapahtumassa puhuja- ja aihekattaus olikin erittäin laaja, ja ohjelmaa riitti aikaisesta aamusta alkaen. Aamu- ja iltapäivän sessioiden jälkeen Ravintola Verkatehtaan tiloissa pidettiin vielä verkostoitumistilaisuus, joka jatkui alkuiltaan asti.

Päivän aiheina olivat muun muassa yrityksen kasvun rahoitusratkaisut, Euroopan innovaatiorahasto, eurooppalaiset tki-ohjelmat sekä mahdollisuudet ja työkalut Saksan markkinoilla. Mielenkiintoisia yritystarinoita jakoivat Antti Luukkanen (Liikkuva Suomi), Janne Sokajärvi (Jospak Oy), Topi Paananen (Peikko Group Oy) sekä tilaisuuden pääpuhuja, HappyOrNot Oy:n Heikki Väänänen.

Tapahtuman ohjelmaan saatiin myös varsin nopealla aikataululla lisättyä erittäin ajankohtainen paneelikeskustelu aiheesta Ukrainan sota ja elinkeinoelämä. Kertauksen koko päivän ohjelmasta löydät täältä.

Ketterän ohjelman lisäksi myös tapahtumatilojen käytön osalta tehtiin joustavia ratkaisuja. Aamupäivän ohjelma oli suunniteltu sijoittuvaksi Verkatehtaan Kokoushuone 1:een, iltapäivän ohjelma Vanaja-saliin ja verkostoitumistilaisuus Ravintola Verkatehtaan tiloihin. Aamupäivän osallistujamäärä oli kuitenkin sen verran suuri, että Kokoushuone 1 olisi jäänyt hieman ahtaaksi.

Tämän takia tehtiinkin ripeä ratkaisu siirtää myös aamupäivän ohjelma Vanaja-saliin. “Tapahtumamme meni hienosti. Tekniikka ja tilat olivat hyvin onnistuneita. Valaistus, musiikki ja tekniikka toimivat moitteettomasti”, Kanervisto kommentoi tiloja ja teknisiä ratkaisuja.

Tapahtumassa oli puhujavieraita runsaasti ja ohjelma oli hyvin tiivis. Tapahtuman tuotanto vaatikin tarkkaa etukäteisuunnittelua ja aikataulutusta. ”Tapahtuman suunnittelu oli Verkatehtaan kanssa mutkatonta ja saimme monen ammattilaisen näkökulman prosessin edetessä. Tämä helpotti järjestäjän työtä ja päätöksentekoa”, Kanervisto kertoo suunnittelutyön osuudesta.

“Ruokatarjoilut olivat hyvin onnistuneita ja palvelu erittäin ystävällistä. Kiitos paljon Verkatehtaalle sujuvista ja ammattitaitoisista järjestelyistä!” Kanervisto tiivistää."

Inga recensioner ännu.

Kontakta lokalen
Välj datum
december 2024
mån
tis
ons
tor
fre
lör
sön
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
Tillgänglighet via förfrågan
Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).
  • Få svar snabbt i din mailkorg

    Lokalen svarar vanligen inom en arbetsdag

  • Bekräfta bokningen eller fortsätt diskussionen

    Diskutera detaljerna direkt med lokalen

  • Venuu är en gratis tjänst

    Betala direkt till lokalen utan extra avgifter

Kundtjänst
Verkatehdas

Venuu.fi - Finlands största bokningstjänst för eventlokaler

På Venuu bokar du enkelt en unik lokal för ett företags- eller privatevenemang såsom fest, möte, middagsbjudning, lunch- och frukostevent, sommarfest och julbord. De bästa lokalerna för examensfest, disputationsfest eller födelsedagsfest samt de vackraste bröllopslokalerna. Se bilder och boka en lokal till bästa pris. Bokningar är alltid 100% gratis!

×