The Most Fantastic Rhythm Caravan

The Most Fantastic Rhythm Caravan -katumusikaali

Koe ja näe Villin Lännen parantaja, mystinen Houlamaattor-laite, parrakas nainen, viekas merirosvo, parantuva rampa sekä Knucklebone Oscar -live action band! Tämä ryhmä paiskaa estradille fantastisia sattumuksia, väriloistoa ja svengaavaa rytmimusiikkia. Esitys sisältää kahdeksan biisiä, joiden välissä villisti polveileva tarina etenee leuat loksauttavien kohtausten kautta.

Esitystä voi muokata joustavasti eri kokoisia tilaisuuksia varten. Tarvittaessa showhun voi vaivatta lisätä vierailevia solisteja, sirkustaiteilijoita, burleskia tai muuta elämyksellistä “hulluutta”.

Myös bändin kokoa voi veivata paikkaan ja tilaisuuteen sopivaksi. Karavaanimme porhaltaa paikalle vanhalla amerikkalaisella koulubussilla, jonka ympärille esitys rakentuu. Bussi toimii paitsi esiintymislavana ja shown keskipisteenä, tarvittaessa myös kahvilana tai ravintolana. Voimme järjestää esityksen kylkeen juoma- ja/tai ruokatarjoilun ammattikokin toimesta.

Bileet rannalla tai metsässä? Show on sähköineen ja infroineen omavarainen ja riippumaton eli toimii paikoissa ja tilanteissa, joissa ei välttämättä ole valmiita rakenteita shown järjestämiseen.

Pitäkää hatuistanne kiinni, nyt mennään lujaa!
Bilebändi
RockRhythm & BluesSoulFunkTeatteri
Plats:
Helsinki
Serviceområde:
Tavastehus region, Helsingfors region, Jyväskylä region, Kouvola region, Lahtis region, Vilmanstrands region, Björneborgs region, Borgå region, Tammerfors region, Åbo region
Esityksen kustannukset määräytyvät räätälöidyn kokonaisuuden perusteella ja sopivia
vaihtoehtoja löytyy kaiken kokoisille lompakoille.

Otathan rohkeasti yhteyttä ja kerrot toiveesi, rakennamme ammattitaidolla ja asenteella teille
sopivan, tajunnanräjäyttävän ja ikimuistoisen pläjäyksen! 🎸

Esityksen kesto noin 60 minuuttia.

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).
The Most Fantastic Rhythm Caravan