Taikuri-Jonglööri Janne Mustonen

Janne Mustonen on Evento Awards -voittaja ja kaksinkertainen Guinnesin maailmanennätysmies. Hän aloitti taikatemppujen sekä jongleerauksen harrastamisen 1990-luvun alkupuolella ja ensimmäinen virallinen esiintyminen oli vuonna 1995. Tästä alkoi pitkä ura viihdetaiteilijana.

Mustonen on aina tuonut esityksissään voimakkaasti esille eteläkarjalaista iloista ja välitöntä kulttuuri-identiteettiään ja tämä onkin yksi hänen tavaramerkeistään. Parinkymmenen vuoden lavakokemus on hionut luonnostaan huumorintajuisen miehen esitykset korkealuokkaisiksi stand up -komiikan helmiksi, mikä tekee tämän taikurin ja jonglöörin esityksistä ainutlaatuisia.

Mustonen onkin maailmassa ainoa, joka jongleeraa keilapalloa, sapelia ja tapparaa yksipyöräisellä samalla ajaen. Esityksen lopuksi Mustonen jongleeraa kolmella käynnissä olevalla moottorisahalla. Kyseinen temppu on jongleerauksen hengenvaarallinen klassikko.

Tärkeää on tietysti myös huippuammattitaito, joka on ahkeran ja määrätietoisen harjoittelun tulosta. Jannen loistavan ja charmikkaan esiintyjän lupsakka karjalainen kahjous tempaa yleisön varmasti mukaansa – joskus aina esiintymislavalle asti. Hänen esitykset tuovat wow-efektiä niin yritystilaisuuksiin kuin muihinkin tapahtumiin: pikkujoulut, virkistyspäivät, mikä vaan!

Kurkkaa alta Jannen showt ja kysy lisää!
Taikuri-Jonglööri
TaikuriJonglööriMoottorisahataituriStand-up
Plats:
Kouvola
Serviceområde:
Hela Finland
Shown tarkemmista yksityiskohdista ja hinnoittelusta sovitaan tapauskohtaisesti. Kerro tilaisuudestasi ja kysy tarjous!

Moottorisahashow
Vauhdikas ja vaarallinen esitys, jossa Janne jongleeraa mitä uskomattomammilla esineillä, huipennuksena tietenkin maailman vaarallisin jonglööritemppu: kolmella käynnissä olevalla moottorisahalla jongleeraus! Esitys sopii parhaiten isoihin, yli 100 hengen tilaisuuksiin.

Tämä kansainvälisen tason esitys on täynnä huikeita ja ainutlaatuisia temppuja, jotka Mustonen on itse kehittänyt. Esitystä rytmittää tarkkaan valittu musiikki, ja meno on villiä kuin rokkikonsertissa. Hän yhdistää esityksiinsä lisäksi niin taikuutta kuin stand up –komiikkaakin.

Stand-up Taikashow
Jannen taidot ovat harjaantuneet huippuunsa vuosien saatossa, kuten myös hänen erinomainen kyky ottaa yleisönsä haltuun tilannekomiikkaa hyväksi käyttäen. Stand up -taikashow onkin ennen kaikkea yhdistelmä sulavasti komiikkaan yhdistettyä taikuutta.

Taikuri Mustonen osaa tuoda taikuutensa monenlaisiin tapahtumiin juuri tilanteeseen sopivalla räätälöidyllä tavalla. Stand up –taikashow sopii suurelle lavalle tai näyttämölle ja on helposti muokattavissa tilaisuuksiin, joissa taikuri kulkee yleisön joukossa, viihdyttäen ihmisiä lähitaikuudella arjen esineitä ja tilanteen tuomaa komiikkaa hyväkseen käyttäen. Taikurina hän viihtyy niin suurilla lavoilla, messuilla kuin cocktailtilaisuuksissakin.

Tulishow
Jannen laajaan sirkustaiteen koulutukseen sisältyy taikuuden ja jongleerauksen ohella tulitaide. Vaaraan viehättynyt moniosaaja järjestää todella näyttävän shown tulitaiteen parissa, riehakkaan karjalaishuumorin siivittämänä. Vaarallisilla esineillä mielellään jongleeraavan taiturin tulishow –esityksessä ilmaan lentää monenlaista tavaraa yleisön pidätellessä henkeään.

Tulishow on dramaattinen ja vaikuttava, mutta samalla viihdyttävä ja hauska. Loppuhuipennuksen tulenpuhallus jää yleisön mieliin vielä pitkään sen jälkeen, kun viimeinenkin tulenlieska on sammunut.

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
Janne Mustonen
Taika ja Tuli