Jaakko – kokenut stand-up -koomikko, joka saa yleisön nauramaan improvisaatiotaidoillaan
Jaakolla on takanaan yli 14 vuoden kokemus stand-up -lavalta ja yli 1000 keikkaa ympäri Suomen. Hän tunnetaan erityisesti kyvystään improvisoida yleisön kanssa, minkä ansiosta jokainen esitys on ainutlaatuinen. Jaakko voitti Pohjoismaiden suurimman stand-up -festivaalin, Tomaatteja, Tomaatteja! Kong Show’n, ja hänet nähtiin YLE TV2:n Naurun tasapaino -ohjelmassa sekä vuoden stand-up -tulokas -kilpailun finaalissa vuonna 2013.
Nykyään Vantaalla asuva Jaakko esiintyy niin syntymäpäivillä, häissä, ylioppilasjuhlissa, pikkujouluissa kuin yritystapahtumissa – käytännössä missä tahansa tilaisuudessa, jossa tarvitaan naurua. Hänen esityksensä sopii myös koko perheen tilaisuuksiin.
Jaakon lavalle astuessa yleisö saattaa aluksi olla hämillään mystisen hahmon vuoksi, mutta kun ensimmäinen vitsi iskee, nauru on väistämätöntä. Hän on esiintynyt lukuisissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Mikkelissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Turussa ja Porissa.
Jokainen keikka räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti, jotta tilaisuudesta tulee unohtumaton elämys täynnä naurua ja hyvää fiilistä. Ota rohkeasti yhteyttä kyselylomakkeen kautta!