SportMomentum

Hyvä puheenvuoro herättää ajatuksia. Loistava puheenvuoro saa myös jotain
tapahtumaan.

Sport Momentumin puhujaverkostosta löydät urheilun kiinnostavimmat tarinat, kokemukset
ja näkökulmat. Tarjolla on urheilijoita eri lajeista, huippuvalmentajia, seurajohtajia ja muita
urheilun tekijöitä – ihmisiä, jotka tietävät, miltä tavoitteiden saavuttaminen, paineet,
onnistumiset ja välillä myös vastatuuli tuntuvat käytännössä.

Puhujaa ei kuitenkaan tarvitse valita valmiista listasta, sillä Sport Momentumetsii jokaiseen tilaisuuteen – kuten yrityksen kehityspäivään, kick-offiin, koulutuspäivään,
henkilöstötilaisuuteen tai urheilutapahtumaan- juuri sopivan henkilön asiakkaan tarpeiden
ja tavoitteiden mukaan.

Innostavien puheenvuorojen lisäksi Sport Momentum rakentaa tilaisuuksiin myös
keskusteluja, haastatteluja, työpajoja tai koulutuskokonaisuuksia – livenä tai
verkossa. Tarvittaessa on kokonaisuuteen yhdistetään puhujan lisäksi myös Sport
Momentumin omaa valmennus- ja johtamisosaamista.

Sport Momentumin lupaus: ”Kerro meille tilaisuutesi tavoite, yleisö ja toiveet. Me etsimme
osaajan, joka saa ihmiset kuuntelemaan – ja parhaassa tapauksessa myös tekemään
jotain toisin.”

Tunnista tilanne. Tunnista hetki. Löydä oikea puhuja.
Tarjolla on niin lyhyitä puheenvuoroja, pidempiä luentoja kuin koko päivän keskustelun
fasilitointeja.

Esimerkkejä luennoista (1-3h)

Sisäinen palo – urheilun opit työelämään

Mikä saa ihmisen harjoittelemaan, kehittymään ja tavoittelemaan parastaan
silloinkin, kun kukaan ei käske? Luennolla tarkastellaan, mitä urheilusta voidaan
oppia sisäisen motivaation syntymisestä ja miten samoja periaatteita voidaan
hyödyntää työelämässä sitoutumisen, kehittymisen ja kestävän suorituskyvyn
vahvistamisessa.

Mikä saa meidät antamaan parhaamme?
Mikä saa ihmisen ylittämään itsensä?

Kestävä motivaatio ei rakennu pelkästään tavoitteista, palkkioista tai paineesta,
vaan kokemuksesta, että tekeminen on merkityksellistä ja omaan työhön voi
vaikuttaa. Luento avaa urheilun kautta, miten johtaja voi rakentaa olosuhteet jossa
ihmiset haluavat onnistua, oppia ja antaa parhaansa.

Fyysinen hyvinvointi – koneisto kuntoon, myös työpäivän aikana.

Tämä luento on erityisen hyvä TYHY-päivän kokonaisuus, jossa luento ei jää
vain puheeksi vaan siirtyy samantien käytäntöön. Ajatus on, että oma keho ei ole
työelämässä irrallinen asia – vireystila, palautuminen, liikkuminen ja fyysinen
toimintakyky vaikuttavat suoraan siihen miten jaksamme ajatella, keskittyä ja
suoriutua. Luento yhdistää teoria osuuden ja liikunnallisen tekemisen. Luennolla kokeillaan yhdessä helppoja tapoja huolehtia omasta kehosta myös keskellä arkea.

Hyvä joukkue ei synny sattumalta. Miten rakennetaan toimiva tiimi?

Mikä tekee ryhmästä joukkueen, jossa ihmiset uskaltavat yrittää, haastaa toisiaan ja
puhaltaa yhteen hiileen? Huippu-urheilusta tutut opit joukkueen rakentamisesta,
vuorovaikutustaidoista ja yhteisestä tavoitteesta tarjoavat kiinnostavan peilin myös
työyhteisöille. Luento herättelee pohtimaan, millainen rooli minulla on joukkueessa
ja miten voisimme ehkäistä huonosta vuorovaikutuksesta syntyvää kuormitusta ja
harmitusta. Luennon jälkeen tiimillä on selkeä käsitys siitä ketä ovat, millaisia
haluavat olla ja mitä kehitettävää on kohti unelma tiimiä.

Esimerkkejä puheenvuoroista (n.20 min)

Johtajan voimavarat – johda itseäsi, jotta voit johtaa muita

Johtajan odotetaan kannattelevan ihmisiä, päätöksiä ja muutosta – usein oman
jaksamisen kustannuksella. Puheenvuoro herättää tunnistamaan johtajan arjen
kuormitustekijöitä ja tarjoaa konkreettisia keinoja oman energian, ajankäytön ja
voimavarojen johtamiseen.

Esihenkilöstä valmentajaksi

Mitä jos esihenkilö ottaisi valmentajilta tutut keinot käyttöön työelämässä?
Puheenvuorossa kerrotaan, miten esihenkilö voi vahvistaa motivaatiota, rakentaa
luottamusta ja auttaa ihmisiä löytämään parhaansa – ilman että täytyy huutaa
vaihtopenkiltä ohjeita. Luennolta saa käytännön ajatuksia siihen, miten johtaa ihmisiä tavalla, joka saa heidät haluamaan onnistua.

Kun paine kasvaa – kuka ohjaa peliä?

Miten toimia, kun panokset ovat kovat, aika loppuu ja kaikki katsovat sinuun?
Huippu-urheilusta tuttuja paineensietokyvyn, keskittymisen ja valmistautumisen
taitoja voi hyödyntää myös työelämässä. Puheenvuoro antaa uusia näkökulmia
siihen, miten paineesta voi tehdä suorituskyvyn vihollisen sijaan voimavaran.

Puhujatoimisto
PuhujatoimistoPuhujatYritystilaisuudetTapahtumatLuennotJuontajatYksityistilaisuudetTiimityöJohtaminenValmennus ja viestintä
Plats:
Tampere
Serviceområde:
Hela Finland
Palvelut hinnoitellaan tapahtumakohtaisesti - ota yhteyttä ja kerro lisää siitä, mitä haluaisit saada aikaan. Sport Momentum löytää tarpeisiisi sopivan henkilön ja kokonaisuuden, ja ideoivat mielellään kanssasi lisää.

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet (2024-10-06) och
Integritetspolicyn (2021-02-17).
Sport Momentum