Siru

Siru on orgaanista skandipoppia tekevä artisti ja lauluntekijä Helsingistä. Hänen musiikilleen on ominaista tunteikkaat ja vahvat laulut, siloittelematon soundi, akustisuus ja aitous. Tärkeintä on, että musiikki aiheuttaa vahvat tunteet niin Sirussa kuin kuulijassa.

Siru aloitti laulamisen 2-vuotiaana, ihaillen Rölliä ja tanssien sen musiikin tahtiin. Ajan kuluessa kunnioitus Rölliä kohtaan jatkui, mutta musiikilliset ihanteet monistuivat. Siru on soittanut muunmuassa pianoa, kitaraa, viulua ja saksofonia, mutta suurin intohimo on aina ollut laulu.

Siru valmistui vuonna 2016 teatterimuusikoksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Häntä on voitu nähdä musikaaleissa, mutta myös tv:ssä. Siru voitti vuonna 2014 The Voice of Finlandin ja toimii nykyään levyttävänä artistina, laulunkirjoittajana, ääninäyttelijänä sekä yrittäjänä.

Etsitkö herkkää ja kaunista lauluesitystä esimerkiksi vihkimiseen, lapsesi kastejuhlaan tai rakkaallesi yllätykseksi? Tilaa Siru laulamaan tärkeänä päivänäsi. Halutessanne esityksen voi toteuttaa esimerkiksi kitaralla tai pianolla säestettynä.

Siru tulkitsee vahvalla osaamisella biisin kuin biisin ja sopeutuu lavaan kuin lavaan. Satojen keikkojen kokemus takaa koskettavan ja laadukkaan esityksen!
Laulaja
VihkiminenYksityistilaisuudetPopAkustinen
Plats:
Helsinki
Serviceområde:
Hela Finland
Keikat hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Kysy tarjous!

Förfrågningar och bokningar

Event information

Kontaktinformation

Genom att skicka en förfrågan så accepterar du villkoren i
Användaravtalet och Integritetspolicyn.
Siru Airistola